Suomen viisain mies

Jorma Ollila ei halua kommentoida tietoa, jonka mukaan hän olisi Suomen ehdokas EU:n viisaiden ryhmään. Ollila sanoi TV1:n Lauantaiseurassa, että olisi kuitenkin kiinnostunut tehtävästä jos asia tulisi ajankohtaiseksi.

Näinkö se menee! Kun on riittävästi myynyt kännyköitä, niin pääsee EU:n viisasten kerhoon. mitä se kertoo, ja mistä!!!

Ja kun Ilekin ois varmaan lähdössä, jos kysyttäis...

Tuli käytyä tuli

Kaatamassa vene nurin, ja kattomassa kun vaimo poimi jotain suonreunamarjoja - punasia - en oo saanu maistaa. Onhan se vaihtelua, kun käytiin jykylässä ja nähtiin
Valtteri ja Annulikin.
Syysretki tuo mukavaa vaihtelua arkeen - melkein kuin Lidlissä käynti.

Tiivistelmän yritelmä "USKOSTA"

Tämä kirjoitelma on 'mielivaltaisesti' editoitu näkemys Jaakko Hämeen-Anttilan kirjasta "USKO". Mielivaltaisuus ei toki tarkoita alkuperätekstissä pysymättömyyttä.
Tätä olen ainakin pyrkinyt noudattamaan. Suurin osa tekstiä on suoraa lainausta alkuperäteoksesta. Joitakin lisäyksiä olen tehnyt ja erottanut ne kursiivilla.

Kirjan sisällöstä olen keskittynyt pääosin uskon määrittelyyn, uskon ja rationaalisen tiedon suhteeseen sekä kielen merkitykseen uskosta puhuttaessa, - ja jättänyt pois institutionaalisen uskonnon käsittelyn.

Oma kirjoitukseni ei ota kantaa, vaan pyrkii esittelemään kirjan keskeiseksi kokemaani sisältöä. Mahdollinen lukija ottakoon kantaa.


"USKO"

Ihmisellä on koko historiallisen ajan ollut uskonnollisia käsityksiä. Näistä todistavat arkeologiset löydöt jo ajalta ennen kirjoitustaidon keksimistä, kuten vainajien hautaaminen, uskonnollisiksi tulkittavat kuvat ja veistokset. Uskonnollisuuteen liittyvät tekstit luonnollisesti puuttuivat. Niitä korvasivat kuvat, joiden tulkinta yksiselitteisesti on vaikeaa. Oleellista kuitenkin on se, että uskonnolliseksi luonnehdittavaa ajattelua esiintyi.

Myytit, rituaalitekstit, hymnit ja historialliset tekstit antavat kuitenkin kolmannelta vuosituhannelta ekr. alkaen jonkinlaisen kuvan ihmisten uskonnollisista käsityksistä. Nämä tekstit ottavat itsestäänselvyytenä jumalten olemassaolon ja vaikutuksen ihmisten elämässä. Kaikkien luonnon tapahtumien takana vaikutti jumalmaailma. Temppelien jumalankuvat myös ottivat osaa arkiseen elämään. Patsaita pestiin ja puettiin, ja ne tekivät matkoja ja vierailuita toistensa luo.

Pääpaino uskonnossa oli oikein tekemisellä, ei niinkään oikein uskomisella ja opinkappaleilla. Ytimessä oli ortopraksia ei ortodoksia.

Kreikassa kehittyi ensimmäisellä vuosituhannella eKr. vahva filosofinen traditio, joka pyrki rationaalisen ajattelun ja loogisen päättelyn avulla selittämään luontoa ja sen ilmiöitä. Kreikkalaiset nostivat järjen kaiken mittatikuksi ja vaativat väittelyissä osapuolia todistamaan kantansa analysoimalla väitteet joukoksi perusväittämiä ja niistä päättelysääntöjen avulla johdettaviksi lisäväitteiksi. Periaate toimi alkusysäyksenä nykyaikaiselle tieteelle ja filosofian traditiolle.

Samalla kristinuskokin kohtasi kreikkalaisen filosofian, jossa tiedon ja totuuden kriteereiksi nousi kyky rationaalisesti todistaa väitteet oikeiksi tai vääriksi. Syntyi teologia, oppi Jumalasta. Rationaalinen todistaminen nousi välittömän kokemisen yläpuolelle. Uskosta tuli uskonoppia, jossa uskontunnustuksen määrääväksi osaksi tuli uskon kohteen yksityiskohtainen ja analyyttinen määrittely.

Hyväksyttyään filosofisen metodin totuuden määritelmäksi kirkon täytyi ottaa kantaa kaikkiin teologiaa sivuaviinkin kysymyksiin, kuten materian ikuisuuden tai ajallisen alun ongelmaan. Ajan myötä syntyi suuri joukko skolastisia kysymyksiä, joilla ei juuri ollut merkitystä uskonnollisen kokemuksen kannalta, mutta joihin tuli ottaa kantaa järjestelmän uskottavuuden nimissä. Vaikea on nähdä, mitä uskonnollista merkitystä on kysymyksellä, onko maailma luotu tyhjästä (ex nihilo) vai ei.

Uskonnollinen kokemus ei luonollisestikaan kadonnut. Yksityisten kristittyjen usko perustui varmasti ensisijaisesti henkilökohtaiselle kokemukselle. Papistolle sen sijaan nousi keskeiseksi haasteeksi uskontunnustuksen tiedollinen perustelu. Kristillisestä teologiasta tuli nopeasti hyvin kehittynyt ja tehokas filosofinen järjestelmä.

Varhaiskirkon ajoilta kristinuskoon jäi pysyväksi osaksi opin korostaminen. Maailman muihin uskontoihin verrattuna se ei ole mitenkään selviö. Ortodoksia on pikemminkin poikkeus, ortopraksia pääsääntö.
On syytä panna merkille, että uskon purkaminen joukoksi keskenään ristiriidattomia väitelauseita, tuo erittäin lähelle ajatuksen, että usko on samalla alistettu järjen alaisuuteen.

USKO JA KIELI

Uskonnollinen usko kohdistuu ensisijaisesti Jumalaan ja näkymättömään, hengelliseen maailmaan. Mutta onko Jumala määriteltävissä kielen kautta?
Jumalaan liittyviä kielellisiä ongelmia on kahdenlaisia. Ensinnäkin Jumala on jo määritelmänomaisesti käsitteenä inhimillisen käsityskyvyn ylittävä. Siten Jumalasta puhuminen on vaikeaa tai mahdotonta kielellä, joka on meidän käsityskykymme ja rajallisuutemme mukaista. Jumala on rajoittamaton, kun taas kielen tehtävä on rajoittaa. "Kissa" määrittelee tietyt yksilöt tiettyyn lajiin kuuluviksi ja samalla kiistää sen, että muut, ei-kissayksilöt kuuluisivat tähän luokkaan. Lisäksi sanan merkitys syntyy meidän havainnoistamme: sana "kissa" on tavallaan lyhennys, jolla viitataan kaikkiin näkemiimme tai kuvittelemiimme kissayksilöihin. Kuinka luonteeltaan rajoittava ja meidän kokemuspiiriimme sidottu kieli voisi kuvata luonteeltaan rajoittamatonta Jumalaa, jonka olemus ylittää käsityskykymme.
Tämä klassinen teologinen ongelma voidaan ilmaista myös toisin. Jos Jumala on ääretön, mutta kaikki inhimillinen äärellistä, emme voi kuvitella, että ääretön mahtuisi äärelliseen. Koska kieli on inhimillisen kommunikaation väline, se ei kykene kattavasti kuvaamaan ääretöntä.

Sana "Jumala" ei tavoita Jumalan olemusta, tai vaikka sana tavoittaisikin merkityksen, meidän kykymme ymmärtää se olisi puutteellinen. Molemmissa tapauksissa lopputulos on sama: Me emme voi ymmärtää Jumalan olemusta kielen kautta.


Sanat eivät itsessään määrittele kohdettaan, vaan niiden merkitys syntyy meillä olevasta tiedosta.
Kun samaa kieltä käytetään ihmisen käsityskyvyn ylittävästä Jumalasta, joudutaan hylkäämään kaikki konkreettisuus. Puhe Jumalasta täytyy tulkita vielä korkeammalla tasolla metaforiseksi. Esim. lause: "Jeesus on Jumalan poika", ei suinkaan ole tulkittavissa samoin kuin "Valtteri on Pentin poika".
Jos lause ei tarkoita sitä, mitä se pinnallisesti näyttäisi tarkoittavan, mitä se sitten tarkoittaa? Kaiketi jotain sellaista, että Jumalan ja Jeesuksen välillä vallitsee meille käsittämätön suhde, joka joka jollain tavoin muistuttaa isän ja pojan välistä suhdetta. Lause on metafora, jonka totuusarvo ei ratkea inhimillisen kielen tai logiikan avulla. Lause ei siis ole verifioitavissa tai falsifioitavissa, eikä sillä ole mitään määriteltävissä olevaa totuusarvoa. Siihen voi uskoa, sen totuuden voi tuntea sisällään, mutta sitä ei voi todistaa.

Meidän arkikielessämme on paljon metaforistisia lmaisuja: "kultaseni", "kyyhkyläinen"
tai vaikkapa "teräsmies". Jos pyrimme tulkitsemaan näitäkin arkikielen ilmaisuja anlyyttisesti, ajaudumme 'hakoteille'. Jos luovumme tulkitsemasta metaforistisia lauseita eksakteina väitelauseina ja ymmärrämme niiden välittävän puhujan tunteellisen ilmauksen, huomaamme totuuden, joka niihin sisältyy.

Usko voidaan toki ymmärtää sitoutumisena väitelauseisiin. Tälainen käsitys uskosta on kuitenkin jäykkä ja aliarvio uskon todellisuutta. Dogmeihin sitoutuva käsitys uskosta on myös kaukana ihmisen arkielämästä: Uskonnosta ei etsitä TIETOA vaan ELÄMÄNOHJEITA, LOHTUA, SUUNTAA. Uskonkappaleita voisikin ehkä ajatella apuneuvoina uskolle: ne kertovat, kuinka kymmenien aikaisempien sukupolvien teologiset ajattelijat ovat koettaneet pukea sanoiksi sitä, mitä ei sanoiksi voi pukea.

USKO JA TIETO

Usko on usein joutunut ristiriitaan tiedon ja tieteen kanssa. Nykyisin esim. kreationistien kohdalla, jotka vastustavat evoluutio-oppia (teoriaa) ja äärimuodossaan pitäytyvät Raamatun luomiskertomukseen.
Viime aikojen uskontokeskusteluissa on nostettu juuri tällainen uskonnollinen ajattelu olkiukoksi, joka on sitten puhallettu kumoon. Vastustajien mielestä koko uskonto on näin tullut osoitetuksi satuiluksi ja taikauskoksi.
Näin varmasti käykin, jos luemme Raamattua kirjaimellisesti ja pidämme sen tekstiä joukkona väitelauseita.
Jos uskonnon merkitys rakentuisi Raamatun sisältämään historialliseen tai luonnontieteelliseen tietoon, uskonto olisi tosiaan jo aikansa elänyt ilmiö, valmis siirrettäväksi historian arkistoihin.

Uskonnolla on kuitenkin toisenlainen paljon elinvoimaisempi merkitys, joka on aina ollut uskonnon pääasia. Toisenlainen ymmärrys nousee juuri Raamatun käyttämän kielen ja sen kertomusten METAFORISUUDESTA. Raamatun kertomusten merkitystä täytyykin etsiä jostakin aivan muualta kuin faktisesta historiasta tai kosmologiasta. Aivan kuten uskonnollinen kieli on Jumalasta puhuttaessa metaforista, myös kertomukset ovat tavallaan metaforisia: Raamatun kirjoitusten keskeinen funktio on opettaa meitä tarinoita kertomalla elämään tavalla, joilla on merkitystä MEIDÄN elämässä tekemiemme valintojen kannalta.
(Hämeen-Anttilan näkemys tuntuu olevan paljolti sukua Baruch Spinozan filosofialle. Hänhän oli esittänyt, että Jumala oli luonnon ja maailmankaikkeuden mekanismi, jolla ei ollut persoonallisuutta, ja että Raamattu oli metaforinen ja allegorinen teos, jota käytettiin Jumalan luonteen opettamiseen.)

Jos usko ei kohdistu eräiden väitelauseiden totuusarvoon vaan pyrkii niiden innoittamana ymmärtämään maailmaa ja ihmisen asemaa maailmassa, EI USKON JA TIEDON VÄLILLÄ OLE MITÄÄN JÄNNITETTÄ. Uskon ymmärtäminen näin purkaa jännitteitä uskonnon ja tieteen väliltä. Uskon ydin on tieteen ulko - tai yläpuolella, ei tiettyjen Raamatun tai muiden pyhien kirjoitusten historiallisessa tai luonnontieteellisessä tulkinnassa. Usko ei ole osoitettavissa oikeaksi tai vääräksi.


TIEDON OLEMUS


Tieto käsitetään useimmin analyyttiseksi tiedoksi. Tällainen analyyttinen tieto selittää ilmiöitä maailmassa ja auttaa meitä ennakoimaan tulevaa. Luonteenomaista sille on ilmiöiden purkaminen perusosasiinsa. Matematiikka on hyvä esimerkki. Perusmatematiikka eristää lukumäärän omaksi kokonaisuudekseen ja käsittelee sitä ja vain sitä. Yhteenlaskulla 1+1=2 ei ole suoranaista vastinetta todellisuudessa, koska kyseessä on aina kahden asian tai esineen laskeminen yhteen: kun lisäämme omenan rinnalle toisen omenan, saamme kaksi omenaa. Tällöin voimme abstrahoida, eristää, tästä tapahtumasta lukumäärän ja unohtaa yhteenlaskettavien asioiden todellisuuden, "omeniuden". Näin saamme numeraalisen yhtälön, jonka avulla voimme sitten käsitellä vaikkapa laajempia omenajoukkoja todellisia omenoita paikalle raahaamatta.

Maailma ei kuitenkaan ole sama kuin siitä tehty abstraktio. Numeroita ei sinällään todellisuudessa ole - ainakaan havaittavassa mielessä. On vain asioita ja esineitä.
Emme havaitse myöskään palloa geometrisena muotona - vain eri aineista tehtyjä palloja, joita yhdistää toisiinsa tietty muoto. Tätä muotoa emme itsessään voi nähdä.

Kaikki muukin analyyttinen tieto redusoi todellisuutta, erottaa siitä merkitykselliset tekijät ja käsittelee niitä ikänkuin ne olisivat erillään koko todellisuudesta. Sen rinnalla voidaan puhua myös toisenlaisesta tiedosta, intuitiivisesta ja synteettisestä tiedosta, joka perustuu välittömään kokonaisvaltaiseen varmuuteen ja oivallukseen asioitten tilasta - esim. omasta olemassaolostamme ja minuudestamme.

Analyyttisen ja intuitiivisen tiedon välinen tärkein ero löytyy, kun pohdimme niiden tuottaman tiedon todistettavuutta. Todistaminen on prosessi, jossa osoitamme analyyttisesti, että jokin väite pitää paikkansa lähtemällä liikkeelle aksioomista eli perusväitteistä ja etenemällä oikeina pidettyjen päättelysääntöjen avulla johtopäätöksiin. Näin tapahtuu matematiikassa ja myös logiikassa. Perusaksioomista johdetaan päättelysääntöjen avulla uusia väittämiä, jotka ovat tosia ja systeemin sisällä todistettavia. (Kuuluisa matemaatikko Kurt Gödel osoitti kuitenkin, että koko systeemin todistaminen oikeaksi systeemin sisältä lähtien on mahdotonta. Aukoton todistelu voidaan rakentaa vain aksioomien varaan, väitelauseitten, joita ei itsessään enää voi todistaa oikeiksi. Ne on ensin hyväksyttävä tosiksi, jotta niiden päälle voidaan rakentaa järjestelmä, joka on siis tosi, jos ja vain jos oletamme aksioomat tosiksi.
( Gödelin mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida todistaa ristiriidattomaksi sen omien aksioomien avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että järjestelmää ei voida osoittaa ristiriidattomaksi. Osoittaminen onnistuu, mutta sitä ei voida tehdä omista aksioomista lähtien.)

Gödelin epätäydellisyyslauseen sisäistäneelle matemaatikolle koko hänen tieteenalansa näyttäytyykin vain atollina tietämättömyytemme valtameressä ei siksi, ettemme vielä olisi löytäneet lopullista vastausta kaikkiin kysymyksiimme, vaan koska tiedämme olevan olemassa sellaisiakin kysymyksiä, joihin emme periaatteessakaan milloinkaan voi vastata.
Näin analyyttisenkin tiedon osoittaminen sitovasti todeksi osoittautuu yllättävän monimutkaiseksi!

Todeksi tiedetty ei ole aina todistettavissa. Vaikka meillä on intuitiivinen tieto olemassaolostamme, on mahdotonta osoittaa aukottomasti, ettei maailma olisi olemassa vain yhden ajattelevan subjektin ajatuksissa, ettei koko maailma olisi vain Brahman unta ja me siis vain jonkun olennon kuvitelma.
Nykyaikainen länsimainen ajattelu pitää helposti analyyttista tietoa jotenkin varmempana kuin intuitiivista ja kokonaisvaltaista tietoa, ja samalla tiedon korkeimpana muotona. Numeroina ilmaistu havainto mielletään usein jotenkin arvokkaammaksi ja varmemmaksi kuin kokonaisvaltainen arviointi. Tällaisessa kulttuurissa myös uskolle on esitetty vaatimus tulla todistetuksi oikeaksi. Jos tämä ei onnistu, kyse on "luulosta" tai mentaalipuolen ongelmista.

Oikeaksi todistaminen tapahtuu analyyttisen tiedon kautta. Olemme huomaamatta joutuneet kehäpäättelyyn. Onko olemassa intuitiivista tietoa, vastakohtana analyyttiselle tiedolle? Jos on, se pitäisi todistaa. Todistamisen pitää tapahtua analyyttisen tiedon kautta. Koska todistaminen ei onnistu näin, ei intuitiivista tietoa voi olla olemassa. Päätelmä (vain analyyttista tietoa on olemassa) on arvoton, koska se sisältyy lähtökohtaan (vain analyyttinen todistus kelpaa tiedon lähteeksi).
On kuitenkin ilmeistä, että me voimme olla varmoja monista asioista, joita emme voi todistaa oikeiksi. Usko ei ole vain puutteellista arvailua, vaan luonteeltaan toisenlaista tietoa kuin analyyttinen tieto. Usko on tiedon korkeampi taso, jos määrittelemme uskon intuitiiviseksi ja synteettiseksi tiedoksi, oivallukseksi siitä, millainen maailma kaikkineen on.


INTUITIIVINEN TIETO/USKO




Sekä usko että intuitio vakuuttavat meidät siitä, että meillä on sielu - jos tahdotaan - tajunta. Koska sielu ei ole materiaalisen maailman osa, se ei ole mitattavissa - jos se olisi mitattavissa, se olisikin vain biologian, fysiikan ja kemian lakien alaista ainetta tai energiaa.
Ihmisen ajattelutoimintaa voidaan mitata. Kun ajattelen, herkät mittarit mittaavat muutoksia aivojen toiminnassa. Tämäkö todistaa, että sielu on vain joukko sähkökemiallisia prosesseja?

Kun liikutan kättäni, minäni - sanottakoon sitä sieluksi - antaa hermoratojen kautta käskyn lihaksille, jotka toimivat käskyn mukaisesti. Ajattelun suhteen ei ole syytä olettaa toisin. Kun sieluni ryhtyy ajattelemaan jotakin, on selvä, että sen on käytettävä ajatteluunsa välinettä - kuten aivoja. Aivojen toiminta on mitattavissa, mutta aineeton sielu vaikuttaa aineelliseen maailmaan vain jonkin välityksellä, eikä tämän välittäjän tutkiminen ole mitenkään ristiriidassa sielun olemassaolon kanssa.

Ajatus, että aivotoiminnan mittaaminen olisi jotenkin primaaria ja sielu tarpeeton oletus, on harhainen. Tunnemme intuitiivisesti, että suru on sielullinen tunne, ei mitattava suure. Se, että suru heijastuu erilaisina ilmiöinä ruumiin toiminnassa on luonnollista. Mutta kumpi on primaaria ja kumpi sekundaaria?

Erilaiset tunnetilat heijastuvat aivojen kautta ruumiilliseen olemukseemme, mutta sama tapahtuu myös kääntäen. Jos sairastumme, loukkaamme itseämme etc. kyseiset tapahtumat heijastuvat aivotoiminnan kautta sieluun.

Näillä päättelyillä ei ole tietenkään todistusvoimaa sielun olemassaolosta - eivätkä ne siihen pyrikään. Tavoitteena on vain osoittaa, että yritykset todistaa sielun olemattomuus ovat katteettomia ja perustuvat väärille olettamuksille siitä, mitä sielu on. Ne ovat kehäpäätelmiä, joissa vaaditaan, että materiaalisen maailman ulkopuolinen ilmiö täytyy voida todistaa materiaalisen maailman sisäpuoliseksi, mitattavaksi suureeksi. Tällaisen todistuksen onnistuminen osoittaisi kuitenkin vain, ettei kyseinen ilmiö ole sielullinen. Jäljelle jää intuitiivinen tieto sielun olemassaolosta, mitä ei sen intuitiivisen luonteen johdosta voi todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. Mutta vaikka sitä ei voida todistaa, se voidaan tietää.


SANATON USKO


Usko ei siis ole sanoihin puettavissa vaan sanatonta, kielen rajat ylittävää kokemista, oivaltamista, todellisuuden ymmärtämistä.
Usko ei ole ainoa sanaton, loogisen ajattelukyvyn ylittävä ilmiö. Sen lisäksi on muita santtomia asioita, joita valtaosa ihmisistä pitää arvokkaina ja tärkeinä elämässään. Tällaisia ovat mm. kauneus ja rakkaus. Uskon tavoin kauneus todellista, vaikka todistamatonta.
Vielä selvemmin sama näkyy rakkauden kohdalla. Jos kaksi ihmistä rakastaa eri rakastettuja, ei ole mielekästä ryhtyä kysymään, kumpi rakastaa "oikein" tai kumman rakkaus on todistettavasti "parempaa".

Se, että rakkautta, kauneuden kokemista tai uskoa ei voi sanallisesti määritellä, analysoida tai "oikeaksi" todistaa, ei tee näistä mitenkään loogista ajattelua alempiarvoisia ilmiöitä. Päinvastoin, logiikka ja analyyttinen tieto voivat erinomaisesti palvella ylempiä tarkoitusperiä, mutta rakkaus, kauneus ja usko ovat itsessään näitä ylevämpiä tarkoituksia.
Kyseessä on sama ero, joka vallitsee arvojen ja rationaalisen ajattelun välillä. Rationaalinen analyysi auttaa talouden suunnittelussa ja parhaassa tapauksessa hyvinvointivaltion ylläpitämisessä. Mutta yhtälailla voi käyttää älyään hyvinvointivaltion tuhoamiseen kvartaalitalouden eduksi. Arvot ja muut analyyttisen ajattelun yläpuolella olevat ilmiöt ovat osa loogisen ajattelun yläpuolista säätelymekanismia. Arvot säätelevät järjen käyttöä, ja sen mahdollisia käyttömuotoja. On vaikeaa ellei mahdotonta todistaa loogisesti, että yhteiskunnan tulisi pitää huolta heikoimmista jäsenistään. Todistamattomuus ei kuitenkaan tee arvoista turhia, päinvastoin.

Ihminen, joka ei koe uskovansa, voi todellisuudessa ajatella samoin kuin uskova. Hän vain ei pue ajatuksiaan samoiksi sanoiksi. Kynnyskysymys ei olekaan se, käyttääkö ihminen itse sanaa "usko", vaan se, miten hän mieltää todellisuuden. Uskon voi tunnistaa myös sellaisessa ajattelussa, joka ei pukeudu sen enempää kristilliseen kuin muuhunkaan uskonnolliseen kielenkäyttöön. Kieli on aina inhimillistä, usko jumalallista, joten jokainen kielellinen uskonnollinen ilmaus on yhtälailla jumalanpilkkaa.
Ihmisen omaa uskonnollista - tai ateistista - näkemystä tulee silti kunnioittaa. Joku puhuu sielusta siinä missä toinen tajunnasta ja kolmas minuudesta, meidän kaikkien ilmaisumme ovat puutteellisia kuvia todellisuudesta. Silti me puhumme samasta ilmiöstä.
Sanallistamisen prosessissa sanaton usko muuttaa muotoaan, jolloin myös usko rajautuu.

Ihminen, joka haluaa rajata uskonnollisen tulkinnan pois ajattelustaan, tulee sulkeneeksi itseltään ovia. Näin tehdessään häneltä voi jäädä huomaamatta, että asiat, joista puhutaan uskonnolisella kielellä, ovat oikeastaan samoja, joita hän itse ajattelee toisenlaisessa kielellisessä asussa.

USKO JA JÄRKI


Usko ei ole ristiriidassa järjen kanssa. Usko ei ole ristiriidassa järjen tiedon esim. 1+1=2 kanssa. Samalla tavoin usko sallii meidän pitää kehitysoppia, muinaishistoriaa tai tähtitiedettä tosi tieteinä ja tiedon lähteinä, vaikka niiden tulokset olisivat ristiriidassa Raamatuin kanssa: artikuloitu, sanoiksi puettu tieto - väitelauseet - on aina uskon ulkopuolinen asia ja siten sidoksissa inhimilliseen vajavuuteen, mahdollisuuteen ymmärtää väärin. Usko kohdistuu lausumattomaan ja sanoiksi pukeutumattomaan, tiede tutkii sanoin tai kaavoin ilmaistavaa (matematiikka, logiikka) ilmaistavaa tietoa.

Usko ei siis ole järjen vihollinen eikä järjestä erillinen todellisuus, vaan usko ja järki täydentävät toisiaan. Järjen kyky tuottaa käyttökelpoista tietoa on arvostettavaa ja tärkeää, mutta sillä on joskus taipumus työntää uskon tuoma varmuus syrjään, ja tätä järjen ylivaltaa uskon tulee rajoittaa. Sanoiksi puettava analyyttinen järki nousee helposti kahlitsemaan uskoa. Intuitiivinen, kokonaisuuteen kohdistuva varma tieto (Usko) on ohjausjärjestelmä, analyyttinen todellisuuden osasiinsa jakava tieto on työväline

Usko ei ole järjestä riippuvainen eikä järki uskosta. Kumpikin on tapa asennoitua, tapa katsella samaa todellisuutta.
Sekä uskon että järjen puolelta aioita katseltaessa on usein erehdytty sekoittamaan uskon ja järjen kysymykset. Kun etsimme Raamatusta vastausta lajien kehitykseen tai biologiasta vastausta hyvän ja pahan kysymyksiin, vaadimme niiltä mahdottomia.

Hiilihydraateista

Edelliseen tekstiin viitaten hiilihydraattitietoutta
etsi Glykemiaindeksi (GI)
ja -kuorma (GK)

Kannattanee tutustua.

Terveys ja suositukset/Suomen lääkärilehti

Suomen Lääkärilehti 35/2007 vsk 62


Aineenvaihduntasairauksien hälyttävä lisääntyminen vaatii nykyisten
ravintosuositusten kyseenalaistamista
Tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotaudin ehkäiseminen on
Suomessa tehotonta, koska valistuksessa tukeudutaan vanhentuneisiin
tutkimuksiin ja auktoriteetteihin. Uudella suomalaisella
tutkimuksella on vahvat yhteydet uusimpaan kansainväliseen
tutkimukseen, ja kertyneen tiedon valossa varsinkin ravitsemussuositusten
nykyistä tärkkelysmäärää olisi aika tarkastella
kriittisesti.

Aineenvaihduntasairauksien hälyttävä
lisääntyminen vaatii nykyisten
ravintosuositusten kyseenalaistamista

Häiriintyneen aineenvaihdunnan
aiheuttamista sairauksista
(sepelvaltimotauti, aivohalvaus,
tyypin 2 diabetes, lihavuus ym.)
on muodostumassa terveydenhuollolle
haaste, jonka suuruutta on vaikea ymmärtää.
Pelkästään tyypin 2 diabetes
uhkaa vaarantaa koko kansantalouden.
Modernin hoidon hyvät tulokset peittävät
ongelman laajuutta, mutta eivät
poista sitä.

Sekä aineenvaihduntasairauksien
synnystä että niiden elimistössä
aiheuttamista muutoksista on viime
aikoina tehty mielenkiintoisia havaintoja.
Toistaiseksi käytössä olevat laboratoriotutkimukset
ovat vain suuntaa
antavia ja sopivatkin huonosti täsmällisen
hoidon tueksi. Potilaita joudutaan
lääkitsemään varmuuden vuoksi.
Tutkijoiden kammioista on kuitenkin
tulossa uusia laboratoriomenetelmiä
kliiniseen käyttöön, todennäköisesti
jo lähivuosina. Täsmällisiä diagnostisia
menetelmiä tavoitellaan
Karoliinisen instituutin johtamassa ja
EU:n tukemassa ja tärkeäksi määrittelemässä
projektissa (1). Projektin toisessa
vaiheessa aineenvaihdunnan
häiriöihin etsitään ehkäiseviä ja korjaavia
hoitoja.

Aineenvaihduntasairaudet nivoutuvat yhteen

Ohessa referoituja tutkimuksia yleistäen
voidaan todeta, että perimä ja
ravitsemus yhdessä synnyttävät aineenvaihdunnan
häiriöön liittyvät sairaudet.
Ravitsemuksen merkitys on erityisen
tärkeä sille arviolta 10–30 %:lle maailman
väestöstä, joilla on metabolista
oireyhtymää suosiva perimä.
Täydellinen selvitys aineenvaihduntaan
liittyvien kansantautien keskinäisistä
riippuvuuksista puuttuu edelleen.
Poikkitieteellinen tietojen yhdisteleminen
tuottaa kuitenkin jo melko
tiheän kudelman, jonka silmäkoko
edelleen pienenee, kun saadaan tyhjentävä
sisältö avainsanoille ”insuliiniresistenssi”
ja ”metabolinen oireyhtymä”.

Viime aikoina on julkaistu runsaasti
tutkimuksia ravinnon glykemiakuorman
merkityksestä terveyteen.
Yleisesti ajatellaan, että glykemiakuorma
kuvastaa vielä paremmin ruokavalion
merkitystä kuin pelkkä glykemiaindeksi.
Makrovaltimoiden (sepelvaltimot,
kaulavaltimot, alaraajavaltimot) rappeutuminen
selittynee suureksi osaksi
hapettuneen LDL-kolesterolin käynnistämänä
immunologisena tapahtumana,
joka kehittyy edelleen tulehduksellisena
kudosreaktiona. LDL:n hapettumisherkkyys
lisääntyy aterioinnin
jälkeen. LDL, samoin kuin veren
muutkin lipoproteiinit, koostuvat alafraktioista,
ja hapettumisherkistä riskifraktiosta
on vahvoja oletuksia.

Tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotaudin ehkäiseminen on
Suomessa tehotonta, koska valistuksessa tukeudutaan vanhentuneisiin
tutkimuksiin ja auktoriteetteihin. Uudella suomalaisella
tutkimuksella on vahvat yhteydet uusimpaan kansainväliseen
tutkimukseen, ja kertyneen tiedon valossa varsinkin ravitsemussuositusten
nykyistä tärkkelysmäärää olisi aika tarkastella
kriittisesti.


Yleisesti mielletään, että terveysongelma
aiheutuu syödyistä rasvoista, mutta
elimistöllä on toinenkin rasvareitti.
Korkea verensokeri yhdessä korkean
insuliinivasteen kanssa käynnistää
rasvan muodostuksen maksassa (lipogeneesi,
endogeenisen rasvan muodostus)
ja toisaalta ehkäisee lipolyysiä,
rasvakudoksen hajaantumista (2). Sen
seurauksena rasvakudos lisääntyy eli
ihminen lihoo.
Rasvakudosta pidetään sairausriskinä
sen aktiivisten aineenvaihdunnan
tuotteiden vuoksi. Tällainen ravitsemuksen
aiheuttama tila on erittäin
yleinen suomalaista tärkkelyspainotteista
dieettisuositusta noudattavilla.
Maksankin tuottamilla rasvoilla on
verenkierrossa vesiliukoinen kuljetusmuoto.
Aterianjälkeinen lipidikuorma
koostuu molemmista rasvatyypeistä.
Kumpi tyyppi niistä on verisuoniriski,
vai ovatko molemmat? Olisikohan sittenkin
niin, ettei syöty rasva ole kummoinen
riski valtimoille?
Tärkkelyksen sijaan enemmän selluloosaa

Kansainväliset ja suomalaiset ravitsemusohjeet
suosittavat runsasta hiilihydraatin
käyttöä. Hiilihydraateista
olisi saatava noin 60 % energiasta.
Loppu jakautuu tasaisesti rasvojen ja
valkuaisen kesken. Suurta hiilihydraattien
osuutta on perusteltu etenkin
sydän- ja verisuonitautien riskin
vähentämisellä.

Suomalaisessa ravitsemuksessa
hiilihydraatit saadaan energiapitoisesta
tärkkelyksestä ja muista
imeytyvistä sokereista. Nimitän tätä
ravitsemussuositusta tärkkelyslinjaksi.
Tuotteisiin liittyvän kuidun on uskottu
tasaavan raskaan glukoosikuorman
haittoja. Uusien tutkimusten mukaan
kuidulla ei ole metabolista merkitystä
(3).

Hiilihydraateista voidaan valita
myös matalaenerginen selluloosalinja.
Se koostuu kasvien tuki- ja solurakenteista
ja rakentuu kasviksista, pavuista,
joistakin juureksista (perunaa lukuun
ottamatta), salaateista, hedelmistä ja
vain hyvin kohtuullisesti kokojyväviljoista.

Selluloosalinjan tultua valituksi
ravinnon tärkkelyksen osuus
pienenee automaattisesti.
Pienikin henkilökohtainen kokeilu
osoittaa, mikä ero näillä kahdella eri
dieetillä on veren sokeritasapainoon.
Elimistö hallitsee tärkkelyslinjan
aiheuttaman suuren verensokerin
vaihtelun runsaalla omalla insuliinin
erityksellä niin pitkään kuin se on
mahdollista. Salakavalasti ilmestyneet
insuliiniresistenssi, prediabetes ja
viimein diabetes ovat tehneet vuosikausia
verisuonia rappeuttavaa työtään,
mutta koska oireet puuttuvat,
verisuonten rappeutumista ei osata
epäillä.

Selluloosalinjan aiheuttama veren
sokerikäyrä on laakea ja heittelemätön.
Tasainen glukoosin imeytyminen
takaa riittävän pitoisuuden veressä. Se
taas saa aikaan pitkän nälättömän jakson
seuraavaan ruokailuun saakka ja
fyysinen ja psyykkinen suorituskyky
säilyy hyvänä. Muutaman viikon kuluessa
myös veren rasva-arvot kehittyvät
suositeltuun suuntaan. Selluloosalinjan
vakiintuessa painokäyrä kääntyy
laskuun.

Selluloosalinja on monilta osiltaan
sopusoinnussa uuden suomalaisen
tutkimustiedon kanssa. Vastaavasti
tärkkelyslinjan haitat ovat helposti
havaittavissa mm. siitä, ettei Suomen
kansa ole koskaan ennen historiansa
aikana ollut näin ylipainoista kuin nyt.
Toinen argumentti tärkkelyslinjaa vastaan
on tyypin 2 diabeteksen raju
lisääntyminen. Sokerin alle sortumisestahan
siinä on kyse.

Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan
häiriöissä on yhdistäviä tekijöitä siitä
huolimatta, että insuliiniresistenssi on
vielä lopullisesti selvittämättä. Jatkuva
korkea verensokeri aiheuttaa muitakin
riskejä. Ainakin kolme solulajia – retinan
kapillaariendoteeli, munuaiskerästen
endoteeli ja hermon tukisolut
– säätelevät glukoosipitoisuuttaan
puutteellisesti. Niinpä diabeteksen
komplikaatioina tunnetaankin retinopatia,
munuaisongelmat ja neuropatiat.

Kohonnut verensokeri aiheuttaa
aineenvaihdunnan kannalta tärkeiden
molekyylien – proteiinien ja rasvojen
– sokeroitumista. HbA1c eli ”pitkä
sokeri” on esimerkki sokeroitumisesta.
Vanhentavien AGE-yhdisteiden
tuotanto ja mitokondrioiden
aineenvaihdunnan häiriöt muodostavat
lisätaakan (4).

Neljän tukipilarin hoitomalli

Valtimotaudin ja tyypin 2 diabeteksen
hoito- ja elämänohjausmallia olisikin
nyt laajennettava niin, että huomioon
otetaan ravitsemus, lääkitys, liikunta
ja ravintolisät.

Ravitsemuksessa tärkkelyslinjan
(tärkkelys/glukoosi, korkea glykemiaindeksi
ja glykemiakuorma) rajoittaminen
ja korvaaminen selluloosalinjalla
(matala/hyvin matala glykemiaindeksi
ja -kuorma). Mahdollisen kalorisen
vajauksen täydentämiseen sopivat
öljymäiset ravintorasvat vaikutuksiltaan
neutraalia oliiviöljyä suosien.

Eläinrasvojen osalta kohtuullisuus
on suositeltavaa, mutta rasvahysteriaan
ei ole aihetta. Valkuaisaineet ovat
tärkeitä mm. lihaskunnon kannalta.
Eettisten ja ekologisten periaatteiden
huomioon ottaminen myös kannattaa
pitkällä aikavälillä.

Lääkityksen ja
ravitsemuksen tavoite on rasvakudoksen
ja varsinkin sisälmysrasvan vähentäminen.
Liikunta on kaikin puolin suositeltavaa
ja jopa keskeinen hoitomuoto.

Rasitusvammojen ehkäisemiseksi
liikuntaa on kuitenkin lisättävä vähitellen.
Omega-3-rasvahapot näyttävät
ehkäisevän metabolian häiriöihin liittyvää
pro-inflammatorista aineenvaihduntaa
(5).

JELIS-tutkimus puoltaa
etyyliesteröidyn eikosapentaeenihapon
käyttöä sydänkohtausten ehkäisemisessä
ja jo alkaneen taudin ennusteen
parantamisessa. Tarvittava
päiväannos on ilmeisesti selvästi suurempi
kuin perinteisesti on ajateltu
kalaravintoa suositeltaessa (6).

Karnosiini on luonnon oma antioksidantti,
josta on näyttöä sekä proteiinien (7)
että lipoproteiinien sokeroitumisen
hillitsijänä (8). Lisäksi karnosiini
suojannee LDL-kolesterolia hapettumiselta.
Mielenkiintoinen ”uutuus”
on rasvaliukoinen B1-vitamiini, benfotiamiini,
varsinkin diabeettisen retinoja
neuropatian ehkäisyssä ja hillitsemisessä
(4,9,10).

Lopuksi

Suosituimpien painon hallinnassa
käytettyjen dieettien tehoissa ei näytä
olevan mainittavia eroja (15). Välimeren
dieetti kuitenkin ottaa huomioon
makroravinteiden tasapainoiset
suhteet. Se kuvataan myös ainoana
dieettimuotona, joka mahdollisesti
voisi pidentää elinikää. Yli kymmenen
vuoden omakohtaisen kokemuksen
mukaan selluloosalinja noudattaa
hyvin Välimeren dieettiä ja sitä voidaan
hyvin tuloksin soveltaa komplisoituneeseen
metaboliaongelmaan.


Timo Kuusela
LKT
radiologi, eläkkeellä




Tuoreita suomalaisia tutkimushavaintoja
metaboliahäiriöiden synnystä

Valtimonkovetustauti on krooninen tulehdustila, kuten mm. Riina Oksjoki
väitöskirjassaan (11) vahvistaa. Tauti alkaa lapsuudessa ja puhkeaa kliiniseksi
taudiksi aikuisella iällä. Mekanismi on synnynnäinen komplementtiaktivaatio,
toisin sanoen immunologinen. Hapettuneen LDL-kolesterolin
(oxLDL/oxLDL-IgG) osuus ja merkitys taudin synnyssä on keskeinen. Toistaiseksi
oxLDL:n tai inflammaation määritys eivät kuitenkaan ole laajassa
kliinisessä käytössä. Immunologian isä Rudolf Virchow esitti jo yli sata
vuotta sitten, että tulehdus aiheuttaa aterooman valtimon intimaan.
Virchowin näkemys saa lisää tukea Marit Granérin väitöskirjasta (12),
jossa tutkija vertaili sepelvaltimopatologioiden (kvantitatiivinen koronaariangiografia) ja kaulavaltimoiden intima-media-paksuuntumien keskinäisiä
riippuvuuksia. Työhön liittyi myös paastoveritutkimusta ja glukoosi- ja
rasvakuormitusta. LDL-kolesterolin hapettuminen rasvakuormituksen
loppuvaiheessa on perustava laatua sepelvaltimotaudin synnyssä ja etenemisessä.
Insuliiniresistenssi liittyi sepelvaltimotautiin vaikeusastetta lisäävänä
tekijänä. Granérin mukaan insuliiniresistenssi, varhainenkin diabetes
ja metabolinen oireyhtymä vaurioittavat valtimoita jo paljon ennen
oireiden ilmaantumista.

Keväällä 2007 turkulainen ravintokemisti Saska Tuomasjukka havahdutti
tiedotusvälineet esittämällä liberaaleja näkemyksiä ravintorasvoista.
Raportti alkaa: ”Länsimaisten ihmisten elimistö on aterianjälkeisessä tilassa
suurimman osan päivästä.” Kuka tämän pystyy kieltämäänkään. Suositusten
mukaisesti pääateriat ja välipalat täyttävät päivän ja illat napostellaan
TV:n ääressä. Tuomasjukan tekemät rasituskokeet ravintorasvoilla
tuottivat rasvan laadun mukaisia tuloksia. Tyydyttyneet rasvat nostivat
veren lipiditasoa vain kohtuullisesti, mutta vaikutus säilyi pitkään. Sijainnissa
9 kertatyydyttymätön rasvahappo, n-9 mufa (oliiviöljy), nousi korkealle
ja laski nopeasti, eli ruokailun jälkeinen vaikutus oli lyhyt. Rasvan kera
syödyt hiilihydraatit lisäsivät rasvakuormitusta. Rasvojen ja valkuaisten
yhteisvaikutusta ei ilmennyt, joskin viljan sitkoaine (gluteiini) näyttäisi
kasvattavan lipidikuormaa (13).

Sepelvaltimotaudin ja tyypin 2 diabeteksen läheinen yhteys myönnetään
yleisesti. Auni Juutilainen raportoi väitöskirjassaan (14), että sepelvaltimotaudista
johtuva kuoleman riski oli naisdiabeetikoilla hämmästyttävä 24-
kertainen terveeseen verrokkiin nähden. Miesten riski oli ”vain” 4-kertainen.
Tyypin 2 diabetes vastasi aikaisemmin sairastettua infarktia uuden
infarktiriskin kannalta tarkasteltuna.

Kuopiolaiset Petteri Kallio ym. (3) julkaisivat geenivasteita, joita saatiin
aikaiseksi glykemiaindeksiltään korkealla tai matalla hiilihydraatilla (genenutrient
interactions). Havainnot tehtiin vatsan rasvapeitteestä. Korkean
glykemiaindeksin hiilihydraatti aktivoi 62:ta stressiin liittyvää geeniä.
Matalaindeksinen hiilihydraatti vastaavasti vaimensi 71:tä geeniä, jotka liittyivät
insuliinin signalointiin ja apoptosiin. Artikkelissa tarkastellaan geenien
ja ravintoaineiden vuorovaikutuksia ja siihen liittyi laaja pääkirjoitus.

Kirjallisuutta
1 European Commission. CVDIMMUNE. A specific targeted
project funded by the sixth framework program of the
European Commission 2006.
2 Sonksen P, Sonksen J. Insulin: understanding its action
in health and disease. Br J Anaesth 2000;85:69–79.
3 Kallio P, Kolehmainen M, Laaksonen DE ym. Dietary
carbohydrate modification induces alterations in gene
expressions in abdominal subcutaneous adipose tissue
in persons with the metabolic syndrome: the FUNGENUT
Study. Am J Clin Nutr 2007;85:1417–27.
4 Brownlee M. The pathobiology of diabetic complications.
A unifying mechanism. Diabetes 2005;54 :1615–25.
5 Lee S, Gura K, Kim S, Arsenault D, Bistrian B, Puder M.
Current clical applications of omega-6 and omega-3
fatty acids. Nutrition in Clinical Practice
2006:21:323–41.
6 Liu S, Willet WC. Dietary glycemic load and
atherothrombotic risk. Curr Atheroscler Rep
2002;4:454–61.
7 Yokoyama M, Origasa H, Matzunaki M ym. Effects of
eicosapentaenoic acid on major coronary events in
hypercholesterolaemic patients (JELIS): a randomized
open-label, blinded endpoint analysis. Lancet
2007;369:1090–8.
8 Hipkiss AR. Would carnosine or a carnivorous diet help
suppress aging and associated pathologies? Ann N Y
Acad Sci 2006;1067:369–74.
9 Várkonyi T, Kempler P. Diabetic neuropathy:
new strategies for treatment. Diabetes Obes Metab,
julkaistu verkossa 26.6.2007. Doi: 10.1111/j.1463-
1326.2007.00741.x
10 Jermendy G. Evaluating thiamine deficiency in patients
with diabetes. Diab Vasc Dis Res 2006;3:120–1.
11 Oksjoki R. Immune mechanisms in atherosclerosis.
Focus and role of the complement system. Helsinki:
Yliopistopaino, 2006.
12 Granér M. Determinants of coronary and carotid
atherosclerosis in finnish patients with clinically
suspected coronary artery disease. A Quantitative
angiography and ultrasound study. Helsinki University
Printing House, 2007.
13 Tuomasjukka S. Strategies for reducing postprandial
triacylglycerolemia. Food Chemistry, University of Turku,
2007.
14 Juutilainen A. Gender, type 2 diabetes and risk of
cardiovascular disease. Kuopio University Publications
D. Medical Sciences 373, 2005.
15 Malik V, Hu B. Popular weight-loss diets: from evidence
to practice. Nature Clinical Practice Cardiovascular
Medicine 2007;4:34–41.

BLOGITO ERGO SUM

Ranskalaisen filosofin Rene Descartes´n perintöä on tunnettu slogan ” Cogito ergo sum”. Ajatus on latinaa ja suomeksi ” Ajattelen, siis olen (olemassa)”. Puuttumatta Descartesin logiikan pitävyyteen, kyseinen sitaatti on jäänyt elämään tämän 1600-luvun alkupuolella vaikuttaneen filosofin ja matemaatikon tunnetuimpana ajatuksena.
Tämän sillan kautta onkin helpohko kiinnittyä itse aiheeseen, joka on otsikon muotoon kirjoitettuna ehkä väkivaltaista, mutta käypää.

BLOGITO

”Bloggaan” on siis yhtä kuin harrastan bloggaamista l. kirjoitan blogia. Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit, ”päreet, lastut” tms. ovat helposti löydettävissä ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttamattomina uusista teksteistä huolimatta.

Blogia pidetään usein synonyyminä nettipäiväkirjalle. Uusin kirjoitus on blogissa ensimmäisenä esillä, mutta myös vanhat kirjoitukset ja niiden saamat kommentit ovat luettavissa. Blogin tyylilajille on tunnusomaista ajankohtaisuus, spontaanius ja henkilökohtaisuus.

Mutta miksi sitten tuoda omia ajatuksiaan ja pohdintojaan – mahdollisesti valokuvia -julkiselle näyttämölle? Monet asiaan kriittisesti suhtautuvat pitävät kyseistä puuhastelua lähinnä narsistisena ilmiönä, ja hymähtävät ’bloggaajille’. "Toki se on sallittua julkisuuden henkilöille, joilla on ”tärkeää” sanottavaa, mutta että tämmöset tavalliset tallaajat!"

Olen puuhastellut oman blogini kanssa vasta heinäkuusta asti, mutta lukenut muiden vastaavia jo pidempään. Kun sitten opin tekniikan, joka täytyy olla yksinkertaista, olen jäänyt liki koukkuun kirjoittelemisteni kanssa. Perustelen blogien ylläpitämistä mm. seuraavilla minulle riittävillä argumenteilla.

Säännöllinen kirjoittaminen pitää kirjoitustaitoa yllä – jopa parantaa sitä. Kun lähes päivittäin kirjoittaa ajatelmiaan verkkoon., tulee samalla koonneeksi - ikään kuin tiivistäneeksi - mahdollisesti sekaviakin mielteitään lähes ymmärrettävään muotoon. Uskon äidinkielen opettajienkin suhtautuvan säännölliseen kirjoittamiseen myönteisesti. Ajattelen itse – kokemuksesta – että mitä vähemmän kirjoitat, sitä vähemmän kirjoitat ja kääntäen. Tyylitaju – oman näköinen ajattelu – saa oman näköisen kirjallisen muodon. Ihmiset ajattelevat omina persooninaan, ja myös kirjoittavat omaa kieltään. Se, onko kirjoitukseni laadullisesti hyvää, on yhdentekevää. Tärkeintä on mainitunlainen oman ajattelun selkeyttäminen.

Blogien kirjoittajat rakentavat eräänlaista virtuaalista yhteisöä. Kaikkien tekstejä ei ole tarpeen lukea. Blogeja lienee internetissä 50-100 miljoonaa! Yllättävästi kuitenkin löytyy kirjoittajia, joiden ajattelua/kirjoittelua ryhtyy seuraamaan. Blogeissa on kommentointimahdollisuus. Voit siis ottaa kantaa jonkun esittämään näkemykseen, siihen yhtyen tai sitä kritisoiden. Kirjoittajat lukevat saamansa kommentit, ja jopa asioista eri tavoin ajattelevat muodostavat erikoistyyppisen yhteisön. Tämä tietysti edellyttää nettiketin kohtuullista hallintaa l. mitä tahansa ei ole viisasta suustaan/koneestaan maailmalle päästää. Mutta ihmisille sattuu.

Itse olen blogiini kirjannut joitain suosikkejani, joiden kirjoittelua seuraan liki päivittäin. Kirjoitukset vaihtelevat marjanpoiminnasta evoluutiobiologiaan ja valokuvauksesta filosofiaan. En koe olevani erityisesti näytillä. Kirjoittamisesta ja muiden tekstien lukemisesta on muodostunut harrastus, jota rohkenen väittää kehittäväksi. Olen oppinut sienimetsällä käyntien rentouttavuuden, ja tiedän, että Mikan esikoinen syntyi 3.7.07
Mitä merkitystä tällä sitten on? Onko tämän kaltainen puuhastelu muka tärkeää? Mikä elämässä on tärkeää? ”Blogito ergo sum”, bloggaan olen siis olemassa.

Ps. Kyseinen vuodatus julkaistiin 5.10.07 eräässä maakunnallisessa paperijulkaisussa.

Prahan katedraaleja ja Digitaali

Tästä oli hyvä lähteä - tai ehkä olis?


Digitaali 1200-luvulta


Katedraaleja - tuoreempi malli


Tää ei oo Skanskan tekosia

I´m Back

Sissus ...tana selvitin Prahan. Nais plais. "Kaupunkien äiti, satojen kupolien kaupunki etc. etc.". Ja kyllä on myönnettävä, että Tamperekaan ei oo mitään Pragueen verrattuna - paitti toisaalta. Kuvia tuli otettua niin pirusti, että mitähän mää niillä kaikilla teen? Lokiin pitää lykätä aina, kun kun ei oo sanomista. Nyt oon matkustamisesta ja 'kulttuurishokista' niin turta, että parempi kun jätän huomiseen.
Tuli muuten ikääkin lisää - ihan salaa - Prahassa käydessä. En tiä kuinka arvot olis, jos nyt mittais - liikaa hydyjä. Mutta sinnitellään.
Niin muuten onneks olkoon 1.10. Pee. Kuten myös Sipuran Otsolle 3.10.