Luin Jemoryn blogista rauhoittavan kuvauksen melonnasta. Tuli olo, etta tuota lajia olen aikaansaamatta ajatellut vielä joskus harrastaa. Mutta niin ovat vuodet kuluneet eikä ole muuta tapahtunut kuin turhautumista aikaansaamattomuuteen.
Muistelen lapsuuden- ja nuoruuden aikoja, jolloin isäni kanssa uistelimme Kulovedellä. Olivat aikoja, jolloin perämoottorit eivät olleet vielä tulleet korvaamaan airojen meditatiivista rytmiä.
Joskus sumuisena aamuna, jolloin olimme lähteneet tervantuoksuisella paatillamme 'hakemaan isoa kuhaa'. Kun tuuli ei ollut vielä aallokkoa herättänyt. Kun vene lipui usvaan suunnistaen lähinnä kokemuksen ohjaamana. Nuo olivat hetkiä, joiden kautta koin läheisiksi Jemoryn tuntemukset. Zen.
2 kommenttia:
Minulla on samanlaisia kokemuksia melonnasta. Se on liikemeditaatiota.
Muiden kanssa melomisessa on siinäkin puolensa. Johtuisiko luonnonläheisyydestä, vesielementistä vai mistä, mutta meloessa ihmiset tuntuvat olevan harmonisen ja hyväntuulisen oloisia.
Jopa haravoiminen on meditaatiota, minkä takia minä lakaisen kuistin pelkästään aivotoiminnan takia pehmeällä pitkävartisella harjalla ja haravoin rannatkin nykyään vain siksi, että se vie ajatukset jonkinaseteiseen lepoon.
Rauhoittavaa ja flowta ruokkivaa. Melonta olisi ihana harrastus sellaisen kanssa, jonka kanssa haluaa muutenkin olla lähellä.
Lähetä kommentti