30.11.2008

Hetki itselle

Nooh, sit jumissa oleville niskoille treeniä, että taas jatketaan...

img371.imageshack.us/img371/125/image

29.11.2008

Uusi/vanha kuva


Joskus 70-luvulla tuli tehtyä ite kuvat filmistä alusta loppuun.

27.11.2008

K -18



Nuoruuden muistoja

26.11.2008

Koululaisia 50-luvulla

Klikkaa suuremmaksi


Siinon porukkaa Kalevan yhteiskoulun sisällä ja koulun päädyssä vuodet lienee 1954 ja 1955. Monta - yllättävän monta - naamaa muistan nimeltä kuten pikkuvan eturivi (liki): Palolan Pekka, Nummen Kallu, Mää, Roseniuksen Jomppa(?), Lehdon Marja ja sit (Aino)?

Jos joku sattuu tunnistaan ittensä tai jonkun muun, niin kommentteihin vaan. Toi vaalee kaunotar kolmannen rivin keskellä on Johansonin Anne.

Syy siihen, että ollaan Kalevan yhteiskoulun tiloissa, oli se, että ollaan suuria ikäluokkia eikä mahduttu Tammelan kansakouluun kahteen
vuoteen.

Sit joskus tuli pyrittyä Kalevan yhteiskouluun (oppikouluun), hyväksyttiin, mutten mahtunu! - onneks!

BLUE



Näin tämän filmin 90-luvulla. Ainoita kertoja, kun katsojat filmin loppuessa kuuntelivat musiikin loppuun. Ja olivat vaiti.

25.11.2008

En malttanut...


Olla kurkkaamatta Ma-Riikan verhon taa;)

GYMBODYKALENDER


Kävin upin 'hellässä' hoidossa aamulla. Oon sitä mieltä, että kun iso mies lykkää nyrkkinsä turpaan Dentistin nimikkeellä, on kyse raiskauksesta. Jos ei ny ihan raiskauksesta, niin paremmin ymmärrän, mitä raiskaus on. Nooh upi teki hommansa asiallisesti ja jutteli mukavia, johon mää: ööh, mööh, nee. Mutta hamput oli liki kunnossa, eikä dramatiikkaa päässy nouseen - mutta olinhan mää paskajäykkänä koko ajan varmuuden vuaks.

Sit iltapäivällä salille: soutua, vattaa, ylätaljaa ja penkkiä 3 kertaa 10 sarja 50kg, sit 80kg viitoset kaks kertaa ja 90kg viitonen,70kg kymmenen toistoo ja 50kg 20 toistoo.

Olihan siinä, kun aattelee aamuista hampussa käyntiä.

24.11.2008

Wonderful tonight

Aika Rientää


Mihin se nyt rientää - kuhan sanoin. Mutta Coxaan meno on puolentoistaviikon päässä. Ei jännitä - ei.

Tänään tuli matskua Gymbodykalenteriin. On tullu vähän rentoiltua - eikä oo merkintöjä kalenterissa.

Niin aina. Mutta tänään Salilla oli ihan kivaa: Olavikin paikalla.
Tuli soudettua laitetta 20 min, etureisiä ja taka-, pikkusen ylätaljaa. Penkkiä tiätty: 50kg 10 toistoa, 80 kg 5 toistoa ja 100kg 4 toistoa, sit takaspäin 7 kertaa 80kg ja 10 kertaa 50kg.

Pipsakin oli paikalla. Sanoin, että mullon loki - sanoin osotteenkin. Lupas käydä. Ans kattoo. Huamenna hammaslekuriin - ei pelota! Pelkkää pelkäämistä tää elämä.

23.11.2008

Ennen myrskyä

Tuli käytyä Korpilahdella kattomassa, kui mökki jaksaa joulua odotellessa. Ainakin pikkujoulua kuten kuusen koosta oivaltaa.

Hiljaista. Hiljaista. Hiljaista. Kuukauden kuluttua kuulemma alkaa päivä pidentyä.




19.11.2008

DURAS, L´AMANT



Luen parhaillaan Durasin "Rakastajan" 'jatko-osaa'. Alkuperäinen, josta elokuvakin on tehty on vuodelta 1984. "Pohjoiskiinalainen Rakastaja" on julkaistu 1991. Kiehtovaa, kaunista, surullista.

BodyGymGalender



Notta Salilla tuli käydyks: 20min soutua - son kesäkelillä niinkö Viikinsaareen tästä meiän rannasta - ny kylmettys.

Sit ylätaljaa, hauisvääntöö ja tiätty penkkiä: 50kg 10 kertaa, 80kg viis kertaa ja 100kg kolmoset kerran, ja takas 10 kertaa 80kg ja 10kg 50kg.
Sit tulikin A.J. ja tuli vähä jauhettua polvioperaatiosta ja kaikesta.

HG:lle

17.11.2008

RAUNOLLE!



Tää on omistettu Rauno Räsäselle

Gymkalenteri

Panin otsikon uusiks - on kaupallisempi. Asiaan: Etureisiä 40 kg kolme kertaa 10 toistoo, takareidet samoin. Ylätaljaa 40kg 3 kertaa 10 toistoo.
Sit 'miästen puolelle' - vattaa istuimessa 45kg 3 kertaa 20 toistoo,
PENKKIÄ: 50 kg 20 toistoo, 80 viisi toistoo, 100 kg ykkönen ja takas.
Kevyttä sosiaalisuutta, yks nätti tyttö.

Niin posti toi paperit coxasta, piti tilata viä polviröntgen ja labradorikokeet. Huomenna ti. hammasx-ray ja labradori - sit kai uimaankin - see zumorou.

16.11.2008

Talviunilla

Jälleen yhdessä

Kuntoilukalenteri

Salilla: Puolituntia soutulaitteessa, minkä jälkeen vattaa, vuorovaikutusta ja penkkiä 10 kertaa 50kg, 7 kertaa 80kg, kerta 100kg ja kääntäen, paitsi 50kg 20 toistoa - vuorovaikutusta.

Eli kevyehkö sunnuntaisetti.

15.11.2008

KUNTOILUKALENTERI


Taannehtivasti: Toissapäivänä siis hieronta - kuuluu kunnon ylläpitoon. Ei ollut nätti hierojatartyttö - oli poika.


Perjantaina: Punttisalille, vaikka ajattelin mennä uimaan, mutta lehdessä oli juttu jostain hallin bakteerilöydöksestä, joka oli kuulemma jo hoidettu/eliminoitu - ja vielä altaassa, jota en ole käyttänyt, että turha on minua syyttää - mutta varmuuden välttämiseksi.

Niin salilla: sisäreisiä, ulkoreisiä istumakoneessa, ja 'takareisien yläosaa' koneessa.

Ylätaljaa, pikkusen stepperiä ja vatsaa istumavehkeessä. Lopuksi - ennen venyttelyä;) - penkkiä: 60 kg 10 toistoa, 80 g viisi, 100 kg kaksi kertaa ykkönen ja kääntäen. Sosiaalista vuorovaikutusta= paskanjauhantaa kloppien kanssa, ja pikkusen Pipsan kanssa.


Aamulla oli tullut tieto, että oli aika polvioperaatioon 5.12 ja tulotarkastukseen 3.12. Sitä ennen hammashuolto, ettei olisi pöpöjä - niihin voi kuolla, kuten leikkaukseenkin. Siinäpä menee itsenäisyyspäivä ja jää linnan juhlat väliin kuten ennenkin. Jos postaus päättyy - keskeytyyhän se ainakin - mutta jos päättyy, olen kuollut.


Pari viikkoa vielä henkistä/fyysistä kuntokoulua, ja sitten taas - toisen kerran Coxan käytäville, nyt en anna aikalisää niinkö viime helmikuussa.


Tänään välipäivä - on pitänyt kelejä.

Rattijuoppo tappoi liikenteessä!

Saamme päivittäin lukea lehdistä miten rattijuoppo on ajanut kolarin, miten rattijuoppo on tappanut ihmisiä, miten rattijuoppo on tehnyt sitä ja sitä. Mitenkään rattijuoppoutta puolustamatta tahdon tuoda julki pari näkemystä rattijuoppoudesta.

Kun kolarin tai liikenneonnettomuuden toisena osapuolena on henkilö, jonka on todettu ajaneen humaltuneena, onnettomuuden yksiselitteinen syy on rattijuoppous. Muut tapahtumaan vaikuttaneet tekijät unohdetaan kokonaan. Ainoa selittävä ja riittävä syy onnettomuuteen on kuljettajan rattijuoppous. Onko todella näin? Olisiko kyseinen onnettomuus voinut tapahtua jostain muustakin syystä kuin rattijuoppoudesta?

Väitän, että mutkia oiotaan. Kärjistäen väitän, että otsikko l. onnettomuuden syy - jota ei uutisoida - voisi olla esim. "Hattupäinen mies ajoi ylinopeutta - kaksi kuoli".

Väitän vielä, että kahden keskikaljan vaikutuksessa ajava ammattiautoilija ajaa 90 prosenttisesti paremmin kaljoissaan kuin esim. harvoin autoileva ikääntynyt (maalainen) selvinpäin kaupunkiliikenteessä.

Kaikki muut onnettomuuteen vaikuttavat syyt ovat toisarvoisia, jos löydetään se kaikkein ilmeisin - rattijuoppous. Tyydymmekö kaikkein yksinkertaisimpaan selitykseen tässäkin asiassa?

Jenkeissä pikku paukuissa ajavaa ei välittömästi tuomita: on kaikenlaisia kävely- ja muita koordinaatiotestejä. Jos näissä pärjää päästetään jatkamaan matkaa - ja suositellaan varovaista matkaa. Olisiko jokin tuollainen käytäntö meillekin sopiva?

13.11.2008

Optimismia

Ehkä vielä...







12.11.2008

KUNTOILUKALENTERI

Tää rimpula en oo mää, mutta on niinku sympooli


Nyt aattelen alkaa pitää kuntokalenteria. Sitä on hyvä pitää julkisesti, että ihmiset tietää kuinka kova kunto mulla on. Mitään muuta syytä ei oo, mutta kuka sen kissan hännästä pöydälle nostaa, jos en ite.
Eilen kävin uimassa. Uin 1100m vapaata aikaan 25 minuuttia. Se on hyvä laji, kun on polvi paskana eikä voi lenkkeillä. Siinä kulkee veri vähän joka puolella, ja jos olis parempi näkö, niin vois kattella kauniita naisia, mutta on huono - näkö, mikä ei oo hyvä.
Rillit päässä kävin punttisalilla, ajotin menoni semmoseen aikaan, kun siä on kaikenmaailman jumppaa, ja siks melkosesti naisia. Kauheen hyvän näkösiä ei ollu ja piti keskittyä omaan tekemiseen. Puolituntia soutulaitteessa, ja matkaa kerty 5000m.
Sitten vähän jalkareeniä, etureisiä ja taka-. Sitten ylätaljaa muutamat toistot, mahaliikkeitä ja penkkiä 10 kertaa 60kg, 5 kertaa 80kg, 2 kertaa 100kg ja sama kääntäen.

Huomenna pitäs mennä hierontaan, siä on varmaan joku nätti hierojatar - tai sitten ei, mutta mennään kuiteski.

11.11.2008

Moderato Cantabile

Klikkaa
















Miten lukea 100 sivuista romaania (?) 2kk ? - nautinnolla?
Näin kävi minulle Marguerite Duras´n v. 1958 julkaistun teoksen
(LES EDITIONS DE MINUIT) kanssa.
Kuten on käynyt jo aiemmin selväksi, olen ihastunut Duras´n kirjoitukseen. Tämä ei jääne viimeiseksi. Kuvallinen kerronta ja kirjoituksen monimerkitsevyys sallivat - ainakin minulle - noinkin pitkän lukuajan kohtalaisine taukoineen ja kertauksineen. Kaunokirjallisuutta!

10.11.2008

Reprimaatio

Nyt tää avautuu kunnolla. Tällä on repressio ja paha. Tuli tossa kommentoitua Ritan kommenttia ja oivalsin, että kun pistän kaikki henkisfyysiset raskauttavat asiat riviin, niin se vois auttaa - oon lukenu joskus jostain semmottesta metorista, että ei saa pantata vaan pitää avautua, niin ahdistus loppuu. Asiaan.

Repressioo aiheuttaa aineski se, että on pimee - siis pihalla, siis että " Hämärä tulee ennen aikojaan kuin sairas ihminen työstä kotiin" (Juhani Peltonen, Metsästys joulun alla).
Joskus kun oli nuarempi, menin ennen joulua Kanarialle viikoks enkä ollu ollenkaan reprimoitunu. Viikko valohoitoo mausteilla teki hyvää. Nytku ei enää edes huvita lähtee kotoo, kun on ostanu uuden kämpän.

Sittee, polvi on ollu paskana jo pidemmän aikaa, ja ku menin antaan ortopertille aikalisän viime talvena, niin ny kun mennään jo lisäajalla, niin ne on kai hukannu mun papruni l. ne ei tiä sitte pitäskö leikata polvi vai umpisuali, ny odotellaan. Repressoi!

Sittee, sain sakkoo väärästä pysäköinnistä - enkä satana Hämeenlinnaan valita - joutusin maksaan vaan lisää.

Ja sit, Auton huolto oli, mitä oli - vaikkei siinä mitään vikaa ny oo, mutta vistoo, kun ei päässy posottaan huallolle sillo, ku oli maito korkeella - ny ei oikeen enää viitti. Reprimoi.

Siit, pualitoista vuatta sitte alotin hiilaritietosen dieetin, arvot parani ja hihhuloin tääläkin, että näin elää pitää, ja ny ku kävin labratoorissa, niin ne onnistu saamaan kaikki takas semmosiks, ku ne oli ennen vanhaan. Siis vähän ...!

Sitte naama. Se on alkanu näyttää ihan niinku olis joku satanan pappa tai joku eläkeläinen, vaikken oo ku puali-.

Käytiin ostamassa vaimon kans parisänkyt, jos tulis jotain miäleen, kun on pehmeet ja pualijäykät jouset - nooh, ne soittaa sit ku ovat tuamassa. Ei oo kuulunu. Ja sit reprimoi, ku tiätää, että on itte veivattava jalat sänkyyn kii - niinkö sitä ei olis siihen hintaan voinu kaupassa tehdä. Ja sit, et jos se uuskaan ei auta mitää - että on pehmee vaan niinkö sänky.

En tiä olisko näitä reprimaatiosyitä lisääki - olis varmaan, muttaku ei muista - ja seki reprimoi. Pitäs saada varmaan jotain sipramiinia ja serotomiinia aineski jouluks. Viinastaki tulee semmonen pualen viikon pöhö, ettei sitäkään viitti.
Sanokaa ny joku jotain posetiivista.

9.11.2008

Mitä filosofia on koulussa


Sokrates rakasti viisautta. Hän antautui keskusteluun. Sokrates puhui kasvatuksen puolesta hyveiden kannalta: ”Kierrän kaikkialla vakuuttamassa teille nuorimmasta vanhimpaan, että sielun saamisesta mahdollisimman hyväksi täytyy välittää ennen aineellista hyvinvointia ja rikkautta ja enemmän kuin siitä. Minä sanon kaikille näin: vauraudesta ei synny hyvettä, mutta hyveestä syntyy vaurautta ja kaikkea mahdollista hyvää.”
Jos Sokrates astuisi tänään suomalaiseen kouluun, hän tuskin tulisi luokkaan tentatakseen lukuläksyjä. Hän kuuntelisi, esittäisi kysymyksiä ja osallistuisi vuoropuheluun. Filosofialla on monipolvinen historiansa, mutta Sokrates haluaisi ajattelua tässä ja nyt. Kaiken ajattelemista, myös ajattelun itsensä ajattelemista. Se on lasten ja nuorten filosofoinnin ydin. Lapsuudella ja filosofialla on hyvin läheinen ydin.
Tämä kirja tarjoaa sekä käytännöllisiä että taustoittavia näkökulmia kouluopetukseen ajattelun ja dialogin tilana. Miten luokkahuoneet voivat tulla avoimen, luovan, kriittisen ja ennen kaikkea yhteisen ajattelun paikoiksi? Mitä tämä opettajalta ja opetuksen suunnittelulta edellyttää? Millainen on dialoginen ja kyselevä opetustapa? Artikkelit antavat uusia eväitä kaikille ajatteluvalmiuksien kehittämisestä ja tutkivasta oppimisesta kiinnostuneille opettajille. Kirjoittajat ovat alan johtavia kansainvälisiä ja suomalaisia asiantuntijoita.

6.11.2008

Pitäkää huolta huolloista.


Suomen myydyimmän automerkin huolto tuntuu KUMMALLISELTA. Ostin tommosen Verson kesällä. Ja jotenkin alkoi tuntua, että sitä piti 'ohjata' maantiellä ajettaessa - oli siis hieman epästabiili. Ensimmäinen huolto oli jossain 3000 km:n kohdalla. Kerroin sitten samassa yhteydessä, kun vein auton huoltoon ilmenneestä ongelmasta.

Hain auton huollosta ja kysyin oliko ohjauksesta löytynyt mitään ertyistä. Oli kuulemma tarkistettu aurauskulmat etc. - eikä mitään erityistä ollut havaittu. Nyt olivat säädöt kohdallaan (pikku säätöjä).

Kysyin sitten samassa yhteydessä, että olivatko ilmanpaineet kohdallaan. KUULEMMA ENSIHUOLTOON EI KUULU RENGASPAINEITTEN TARKISTUS! Pyysin kuitenkin tarkistamaan, kun 'pelkällä päällä' ajatellen ohjauksen epävakaus voisi johtua myös siitä, että paineet olisivat väärät - jopa jossain renkaassa täysin pielessä. Nooh työnjohtaja kävi tarkistamassa paineet ja sanoi, ettei siellä mitään häikkää ollut, mutta oli kuitenkin nostanut paineet 2,5:een - tosin tehdas-suositus oli 2,2. Tyydyin toimiin, mutta huomasin jo pian, että ohjaus ei ollut juuri parantunut. Kävin itse säätämässä paineet tehdas-suosituksiin, ja koin ohjauksen jotenkin parantuneen - aivan tyytyväinen en oikein ollut.

Sitten tuli talvirenkaitten vaihto. Vaihdatutin renkaat pienemmässä autokorjaamossa, jossa asentaja kysyi olinko tietoinen tästä. Ja näytti etupyörän takaa paljastunutta jarrulevyä, jossa oli noin millin syvyinen ura, joka viittasi siihen, että jarrupalan ja -levyn välissä oli ollut joku ylimääräinen esine - kivi tai valuvika tai jotain, joka oli hionut kyseisen uran jarrulevyyn.

Autolla oli ajettu 500km ensihuollon jälkeen! Tuon ensihuollon yhteydessä ei mitään erityistä ollut havaittu - edes paineita ei ollut tarkistettu!!! Sanallakaan ei ollut viitattu kyseiseen jurmuun - ilmeisesti siksi, ettei pyöriä ollut irroitettu.

Tämä ei tähän jää perkele!


Ps. Miksi paineet nostettiin 2,5:een, jos tehdas-suositus on 2,2 ?

2.11.2008

Palinia kuljetetaan


Sarah Palin kuljetettavana.

Terveys




Heart Attacks And Drinking Warm Water


The Chinese and Japanese drink
hot tea with their meals, not
cold water, maybe it is time we
adopt their drinking habit.



For those who like to drink cold water,
this article is applicable to you. It's nice
to have a cup of cold drink after a meal.

However, the cold water will solidify the oily stuff that you have just consumed.
It will slow down the digestion. Once this 'sludge' reacts with the acid, it will break down and be absorbed by the intestine
faster than the solid food. It will line the intestine. Very soon, this will turn into fats and lead to cancer. It is best to drink hot soup or warm water after a meal.

Common Symptoms Of Heart Attack


A serious note about heart attacks - You should know that not every heart attack symptom is going to be the left arm hurting. Be aware of intense pain in the jawline.
You may never have the first chest pain during the course of a heart attack.

Nausea and intense sweating are also common symptoms. 6 0% of people who have a heart attack while they are asleep do not wake up.. Pain in the jaw can wake you from a sound sleep. Let's be careful and be aware. The more we know, the better chance we can survive.

A cardiologist says if everyone who reads this message sends it to other people, you can be sure that we'll save at least one life.