7.8.2008

Kesä on ohi


Mökillä kolme yötä. Yöt jo syksyisiä. Järven vesi kylmää. Mustikoita ei näkynyt. Vadelmia paljon. Mutta yöt jo lähellä miinusta. Kesä on ohi.
*
"Ensimmäisinä kotiinpaluutamme seuranneina päivinä kaksi vuotta sitten olimme luullakseni jokainen todellisen hurmion vallassa. Halusimme puhua, tulla vihdoin kuulluiksi. Meille sanottiin, että ulkomuotomme oli jo sinänsä kyllin puhuva. Mutta olimme juuri palanneet ja tuoneet mukana muistimme, tuoreuttaan sykkivän kokemuksemme ja tunsimme vimmattua halua kertoa sen sellaisenaan. Mutta jo ensi päivinä saimme havaita, että käytettävissämme olevan kielen ja jokaiselle omakohtaisen, useimpien ruumiissa vielä jatkuvan kokemuksen välille oli revennyt kuilu, jonka ylittäminen oli mahdotonta."
Robert Antelme
Luin Antelmen teoksen "Aidattu ihminen". Vaikka Antelmen kokemukset ovat kielen tuolla puolen, jää teoksesta kuitenkin lähes ymmärrettävä viesti, niin yksityiskohtaista on Antelmen kirjoitus kokemuksistaan natsien keskitysleirillä.

Kun ihmisen keskeiseksi tarpeeksi nousee ihmisyytensä säilyttäminen, se että vangit elävät vain oman ihmisyytensä säilyttääkseen on jo ajatus, jota kieli ei tavoita. Ainainen nälkä, täit, SS-miehet, kapot, paskalla käynnit, ajan kulumisen tarkkailu, päivä kerrallaan.Vain uni vapauttaisi olemisesta. Oman identiteetin menettäminen. Kaikki kielellisesti ilmaistavia, mutta tajunnan ylittäviä ilmiöitä.

Kirja herättää tuntemuksia, jotka ovat mielikuvituksen tavoitettavia; jos senkään, kielentymättömiä. Lue. "Langsam."
(Editoitu 9.8.)

2 kommenttia:

Homo Garrulus kirjoitti...

Perheväkivalta on myös sitä, ettei saa mitään sanoa, sillä silloin joku tulee vetoamaan mm tyyliin tai huonoon käytökseen vaikka rahat, joita liikutetaan on yhtä usein myös kriminaalisten rahoja.
Rahaa palvoavat palvoavat yhtä usein vääriä prosesseja.

Pienet porsaat eivät opi. Pitää olla esikuvia, sitä suurilla ikäluokilla ei ole ollut. Ovat joutuneet katsomaan toisiaan.

Se ei riitä.

mattitaneli kirjoitti...

Hei hyvä Peeär-mies,


Onnittelut vuoden ikäiselle
blogillesi!

Jatketaan.


Ystävällisesti Matti