Aamulehti 3.1.2010
------------------------------------
Äänessä
Haluan sen shown
Anne Välinoro
Ole kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Myyntilauseelle rajattomasta tavoitettavuudesta naureskeltiin vielä pari vuotta sitten täydellisenä yksityisyyden mitätöintinä, mutta hymyt ovat hyytyneet.
Kolmekymppisille ja sitä nuoremmille sukupolville jatkuva chattailu, mesetys, Facebook-päivittely ja ties mikä twitter-lirauttelu on muuttunut hengittämistä ja ulostamista vastaavaksi välttämättömyydeksi.
Samalla kolmekymppisten loppuunpalaminen hämmentää sosiologian päivystäviä dosentteja, nuorten masennus- ja teinien itsemurhaluvut kummastuttavat.
Kun on aikaa, on aikaa käyttää sitä myös väärin.
Tässä puhuu tietysti katkera koneinvalidi, jonka kyvyttömyys monimediallisiin liikkeisiin on rajoittunut ja perhekin vaivaa.
Koska käytän tietokonetta ja päätettä kahdeksan tuntia päivässä työhön, pitäisikö minun kytkeä itseni vielä virtuaalisiin kahleisiin lopuksi valveillaoloajaksi?
Jättäisinkö menemästä pulkkamäkeen, leipomasta, laittamasta ruokaa, lukemasta tavallista selällään olon mahdollistavaa kirjaa, piirtelemättä, höpöttämättä kasvokkain lasteni kanssa, olemasta toisin sanoen ihminen sosiaalisissa tilanteissa?
Väittäkää vain, että naamakirja on sosiaalinen media. Oikeasti fyysisesti liikuntarajoitteisille se varmasti on sitä, muuten en käsitä, miksi pitäisi palata kansakouluaikoihin, jolloin Ystäväni-kirjaa kiikutettiin kaverilta ja lemmikiltä toiselle.
Nykyään, jotakuinkin aikuisena ihmisenä lässytys ja fiilistely koneen välityksellä tuntuu ihan kahjolta.
Haluan puhua, havaita, nähdä ilmeet ja äänensävyt, erottaa ärtymyksen ja ihastuksen muutenkin kuin hymiöinä, haluan kunnon elävän shown, jonka vain ihmisen tapaaminen kasvokkain voi tarjota.
Tiedän jääväni vähemmistöön, joka vaietaan unohduksiin. Hiljaisuus, nimettömyys ja muuttumattomuus ovat tämän ajan kirosanoja.
Mutta olemmeko pystyneet vähentämään katastrofeja, muuttamaan kehityksen suuntaa, rakastamaan pyyteettömämmin jatkuvan läsnäolon illuusiolla?
Virtuaalinen hölinätalous on jatkuvan monologin taloutta, jossa itseilmaisu on verrattavissa ilmavaivojen päästelyyn.
Parempi on istua
rahilla naapurin
eteisessä ja vaieta
tyylikkäästi.
----------------------------------------------
Mää en ainakaan ala enää mitään!
3 kommenttia:
Aika hyytävää arviota. Ongelma on siinä että juuri kukaan ei halua kuulla tosipuhetta.
Niinpä, mutta mikäpä vaikka minä olen määrittelemään, mikä on tosipuhetta.
Olisko sulla jotain kivaa kakkupohjareseptiä?;)
Pieni mediapaasto silloin tällöin on ainakin ihan hyväksi. Sosiaalinen media koukuttaa, välistä, ja kuitenkin elämää on muuallakin.
Lähetä kommentti