1.1.2010

Tätä vuotta teillekin


Pidin pikku paussia ennen vuoden vaihdetta. Antaa vähän syvyyttä tähän kirjoitteluun, kun ei alinomaa hosu. Olen näitä vapaita viettänyt vapaa-ajan asunnolla luonnon helmassa. Järvi on jo hyvinkin jäätynyt. Tein semmosen kolmen kilometrin luistelubaanan, kun on tullut ostetuksi mönkijä, johon oli helppo liittää lumikola, vai miksi sitä sanoisi. Nyt voi maalaisetkin kiertää meidän lenkkiä luistimillaan, jos on, ja jos joku sattuis osaamaan luistella. Enempi harvempi, arvelen. Ei ole minun asiani.

Aamulla tuli tempaistua retkiluistimilla semmonen kymmenen kierrosta lämpimiksi ennen avantouintia. On semmonen viiden metrin pituinen uimapaikka saunarannassa. Pari meriä leveyttä. Tekee mukavaa ottaa pienet piristeet lenkin päälle ja sitten saunoo kunnolla. Ostin naapurilta kesällä kuution vihtoja, joilla saa kesäisen tuntuman saunaan. Parisataa maksoin, mutta on ne hintansa väärtejä. Pitää mies avantoa sovitusta hinnasta auki läpi talven, ettei tarvitse itse hosua. Sovittiin, että luistinratakin on käytössä aina, jos satun satunnaisesti piipahtaan korvessa. Nyt ollaan viikon verran ainakin. Odotellaan alennusmyyntien loppumista. Kuka siinä myllöksessä viitsii homeltaa, jos on rahaa ostaa normaalihinnalla. Korpeen ei kunnon tietä ole ollutkaan, niin ostin semmosen nelivetosen maasturin, Mersun, jossa on maavaraa riittävästi. Hyvin kulki syvemmässäkin lumessa pihaan asti. Nyt sovittiin naapurin kanssa, että katsoo piha-alueen lumettomaksi aivan varmuudeksi. Aina ei viitsi soitella. No sauna kyllä lämpiää kännykällä kotoa lähtiessä. Hirsitalossa pidetään 20 asteen peruslämpöä. On mukavampi tulla, eikä ole ainakaan putkien jäätymisvaaraa.

Eilen järjestin kyläläisille pienet uuden vuoden vastaanottajaiset. Oli kertynyt vähän väkeviä reissuilta ja aattelin, että juokoot pois, jos maittaa, ja näky maittavan. Huvittavaa katsella, kun rahvas kittaa ilmaista viinaa ja mukeltaa hangessa. Toki siinä ohessa tarjosin hiukopalaakin. Oli hirveä ja kalaa, niin suola kuin loimutettua. Pihapiiri oli mukavasti valaistu, ettei pimeys sekoittanu tanssiaskeleita. Maalaiset on muuten kovia tanssimaan. Myöhemmällä sitten vuodentaitteessa katottiin miten 1500€ valaisi taivasta. Olin ajatellut, että on se niitten räkänokillekin mukavaa nähdä kunnon ilotulitus. Eihän sielä korvessa juuri muita valoja ole kuin revontulet, kun ovat näkyäkseen. Naapurin mies hoiti ulkohommat kuten oli sovittu. Vei siitä sitten syömättä jääneitä kotiinsa. On yleensä päästy sopimaan tyydyttävästi nuo palvelut, viisi tonnia vuodessa tuntuu kelpaavan, kun muijansa siivoushommista nostaa kolmetuhatta. Kolme räkänokkaa niille on siunaantunut ja pitihin niillekin jouluna vähän kaupungintuliaisia tuoda. Naapuruus-suhde on mielestäni onnistunut. Tuomani sukset näkyvät olevan nytkin ahkerassa käytössä. Maalaisethan pikemminkin hiihtävät kuin luistelevat. Ja mikä minä olen heidän kulttuuriperintöään muuttamaan.

Taidamme näin lounaan jälkeen ottaa pienet tirsat, ja kuka sen tietää, mitä kaikkea vällyt tuovat mieleen. (nooh...)

(Jatkoa)
Panin koristeeksi Flickristä tempaamani tulitekuvan, kun en viittinyt itse ottaa, samanlaista se tuntuu olevan meillä ja muualla. Oon tässä katsellut HD-kuvaa Wienistä (näyttää olevan Rolexin tuotantoa, tuttu merkki) kun on tullut ostetuksi 50-tuumanen, semmonen ohut, ja näkyvyys on kunnossa ympäri maailman, noi 678 kanavaa riittää monenlaiseen. Pienet tirsat tuli otetuksi, eikä siinä mitään koitusta jaksanut.
Ehdin varmaan vielä ennen pimeän tuloa pienen kelkka-ajelun. Käyn katsoon, onko eläimet olleet hämillään öisestä räiskeestä. Naapuri on kyllä siistinyt paikat, vähän tuoksahti keskioluelle aamuhämärässä, mutta työnsä teki. Eikä se minulle sen enempää kuulukaan, ottaa jos ottaa. Pääasia, että työnsä tekee.
Hyvää vuotta vaan kaikille, vaan ihmettelen, että miten se susimies pohjosessa pärjää siä teltassaan.

4 kommenttia:

BLOGitse kirjoitti...

Kaikkea hyvaa alkaneelle vuodelle!

Arjaanneli kirjoitti...

Ihan täs aattelin, että mahtaa noista merssuista ja rolekseista ja muista kovasti hienoista asioista tulla ihmiselle ressi!
Jotta jos muut ei sitte tajuakkaan, että kui hienoja ovatkaan.
Ja kiirettähän se pukkaa ihmiselle kaiken tuon ehtiminen.

Luulen, että just siksi ei sillä susimiehellä sitä ressiä oo.
Se ei ehdi.
Se joutaa vaan elämään.
Rauhassa täysillä.

Hyvää Uutta Vuotta teidänperälle:)

PeeÄR-mies kirjoitti...

Arjaanneli. Saahan sitä joskus vähän yläkanttiin fantisoida - onks toi oikein. Mutta eiks se olis kivaa, kun ei ois huolenpäivää, ei huolenpäivää. Koko homma toimis ostopalveluna - ulkoistettuna.

Ma-Riikka kirjoitti...

kai tommosta on - kyllä moni mies tykkää, kun sen mersun kehuu, tai huomaa muut hienoudet. Jollakin pitää päteä.

Mutta revontulet olis kyllä hienot. Ja avannossa voi käydä suht halvallakin, niinku Oulu-joessa vaikka. Sinne tuli yks reipas nainen suksilla ja sit kävi uimassa ja pisti sit villahuousuja jalkaan ja jatko takasin. Mää en ollu yhtä urhee, mutta jotakin jää paitsi kun ei oo. kaikkea ei voi koskaan saada, mutta fantasian avulla aika paljon.