13.4.2008

Räntäsadetta

Kirjoitus on käsitetodellisuutta. Sokrates ei kirjoittanut mitään eikä arvostanut kirjoitusta filosofian välineenä. Hänen mielestään aito filosofia syntyy ja kasvaa luonnollisessa vuorovaikutuksessa. Luonnollinen vuorovaikutus syntyy kohtaamistilanteessa - ei kirjallisesti.
Jos käsitteet muodostavat oman todellisuutensa, onko meillä mahdollisuutta kommunikoida muusta kuin käsitetodellisuudesta? Mitä tiedämme käsitteiden takaisesta an sich - todellisuudesta? Puhumme puhetta, kirjoitamme kielennettyä tietoa. Onko meillä samat käsitteet? Sormi ei ole kuu, jota se osoittaa.

Mikä on se minä, joka näin kirjoittaa? Mistä tiedän, että minä ajattelen?
Entäpä jos minä ajattelee. Ajattelu on sähkökemiallista toimintaa aivoissa. Mitäpä jos ajatukset tulevat ajatelluiksi minussa? Kirjoitanko ajatuksia? Jos näin, niin luet ajatuksiani – ajatustenlukija.

Muuttuuko todellisuus, kun käsitteet muuttuvat? Jos muuttuu, niin todellisuus vaihtelee myös kulttuurista toiseen. Emme voi ymmärtää muuta kuin oman kulttuurimme todellisuutta – kulttuurimme kieltä. Mietittyäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. (Samuli Paronen)

Filosofia kyseenalaistaa. Filosofia eksplikoi l. selventää käsitteitä Onko filosofia ”älypeli”, jonka funktio on leikki? Voiko filosofia olla politiikkaa? Onko filosofialla leikkiä vakavampi merkitys? Voiko filosofian kyseenalaistaa?

Mitä ovat tunteet? Mitä tarkoitat todetessasi rakastavasi minua? Rakastat tunnetta itsessäsi, rakastat itseäsi. Minä olen väline, joka voisi olla kuka tahansa? Palautuvatko tunteet aivokemiaan? Kemian muuttuessa muuttuu todellisuus – ja tunteet. Ei ole yhtä ja pysyvää todellisuutta vaan kielen ja aivotoimintojen myötä muuttuva todellisuus. Oletko onnellinen? Voisitko kuvailla.

Filosofia ei ole tiedettä. Se tutkii tiedettä. Mitä on tiede? Uskomusjärjestelmä muiden joukossa. Tiede määrittelee itsensä. Tiede on itseään korjaavaa, mikä tarkoittaa, että tiede ei voi kertoa totuutta. Tiede kertoo kunkin hetkisen tieteellisen tiedon, mutta ei totuutta. Jos se kertoisi totuuden, määritelmää tulisi muuttaa.

Filosofiassa tulisi reflektoida l. tarkastella omia ajatuksiaan – ajatustottumuksiaan. Mutta voinko asettua itseni ulkopuolelle tarkastelemaan ajatuksiani – muutoinhan olen omissa ajatuksissani.

Minä kuljen ajatuksissani. Minä kulkee ajatuksissani. Minä kulkee ajatuksissaan – ja vain niissä.

4 kommenttia:

Ma-Riikka kirjoitti...

Tulenko olemassaolevaksi, jos minussa ajatellaan minut?

Tunnistin ajatuksia - kyllä minän rajat ovat oudot. Jos mitään rajoja on.

mattitaneli kirjoitti...

Hei hyvä Peeär-mies,


Kiitos. Kiintoisaa pohdintaa.
Ei filosofiaa pakoon pääse, miksi
pitäisikään;)


Ystävällisesti Matti

Rauno Rasanen kirjoitti...

'Palautuvatko tunteet aivokemiaan?'

Mitä tarkoittaa palautuminen tässä yhteydessä? Onko se sama kuin toteaisi, että tunteet ovat aivokemiaa?

Tämä vastaus on kuitenkin paitsi väärä myös harhaanjohtava siinä mielessä, että vaikka aivokemialla voidaankin selittää ja manipuloida tunteita, niitä ei kuitenkaan voi ymmärtää siitä käsin.

Selittäminen on aina manipuloinnin ehto, ymmärtäminen taas on kaiken manipuloinnin ja mystifioinnin purkamisen ehto.

Etenkin tämän vuoksi reduktionistiset naturalistit ovat paitsi tylsiä eli mielivituksettomia ja tosikkomaisia keskustelukumppaneita, heidän piilevänä intentionaan (jota he eivät välttämättä itse tajua) on myös tehdä ihmisestä koneenomainen - siis cyborg, joka toimii toimii ja toimi - l. kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa, kunnes varaosia ei enää pystytä asentamaan.

Tällainen ihmiskäsitys ilmentää kammottavaa yritystä luoda Frankensteinin hirviö, joka alistetaan rotuhygienian ja 'vapaan' markkinatalouden peli'säännöille'.

Siis mikä vapaus, mitkä säännöt? Vapaus huijata ja riistää, vapaus vapautua säännöistä huippukalliiden huippujuristien avulla.

***
Tunteet ovat aina oireita, jotka ilmentävät Reaalista (viettiä, halua, fyysistä 'luontoa') strukturoivaa fantasiaa.

Reaalinen on tyhjyyttä, joka tiedostamisprosessissa ikäänkuin 'pakenee' ilmenemistään fantasiaan ja jota Symbolinen taso (diskurssi, ajattelujärjestelmä) pyrkii hahamottamaan ja hallitsemaan.

Ihmisen tietoisuus on siis Symbolinen, joka rakentuu fantasialle Toisesta eli Reaalisesta.

Tunteet oireina ovat todellisia siinä merkityksessä, että ne eivät voi palautua Reaaliseen ilman tietoisuuden konsistenssin hajoamisen uhkaa - psykoosia.

Tämän vuoksi emme voi elää ilman fantasiaa ('ideologiaa'), vaikka se pyrkiikin peittämään oireen (tunteen) todellisen alkuperän ja kohteen eli Toisen imaginaarisen luonteen Reaalisen 'kuvana'.

Mutta näin tapahtuu kuten sanottu siitä syystä, että Reaalinen on tyhjyyttä, ei-mikään, mahdoton Toinen.

Minä on Toinen. Halu on aina Toisen halua, joka ilmenee puutteena.

Tunne oireena '(oire) ei ole vain salakirjoitettu viesti, vaan se on samaan aikaan tapa, jolla subjekti organisoi nautintoaan.' (Zizek)

Meillä ei siis oikeastaan edes ole tunteita vaan pelkästään oireita, jotka vaativat tulla tulkituiksi, ja joista yritämme vapautua tai pikemminkin korvata ne 'miellyttävämmillä' oireilla.

peeÄR - mies kirjoitti...

Kiitos Rauno analyyttisesta kommentistasi.

Kirjoitukseni on tuotettu(!) ajatuksenvirralla. Olen tosiasiassa vastaan tuota reduktionistista tapaa nähdä olevainen.

Avaat kiintoisalla tavalla syvemmältä pintafilosofointiani.

Kiintoisaa, kiinnostavaa, enkä ala edes puolustamaan näkemystä, jonka tulin heittäneeksi.
Lainaan vain jostain syystä toisessa blogissani olevaa kirjoitusta Pohjoisen kevään kokemisesta:

"Ensimmäinen ilta ei missään. Riekko, riekko, joutsen.
Niin uupunut, ettei väliä ole muulla kuin hirsituvan
lämmöllä. Kello on liki puolenyön ja aurinko valaisee tunturin.
Tällaisessa valossa syntyy kestävää elämää. Kaunista.
Kukaan ei keskeytä ajatuksiani tässä valossa. Ajatus on
valoa nopeampi. Se on jo siellä, missä unelmat eivät
toteudu. Missä enkelit sallivat rintansa suudeltaviksi.
Siellä on ajatus. Siellä on sielu. Kaipaus on valossa
voimakas. Eivätkä kevään synnytystuskat pauhaavine
virtoineen hukuta kyyneleitä. Eivät tukahduta itkua, joka
nousee syvältä sielusta.
Kuin viiltää valo yötöntä yötä, niin viiltää kaipaus
öistä kulkijaa."