16.12.2009

Perintövero nousee, Lahjavero nousee!!!



Että tietäisitte, mistä on kysymys, liitän SELKOSUOMEA VEROTTAJALTA:
"Arvonmäärittäminen perintö- ja lahjaverotuksessa poikkeaa arvostamislain (laki varojen arvostamisesta tuloverotuksessa, ArvL) mukaan tapahtuvasta arvonmäärittämisestä. Arvostamislain mukainen arvostaminen on vuosittain toistuvaa massamenettelyä, jonka tarkoituksena ei ole määrittää kohteena olevan yksittäisen omaisuuserän käypää arvoa. Arvonmäärit-täminen perintö- ja lahjaverotuksessa on arvostamislain mukaisesta arvonmäärittämisestä poiketen yksilöllistä ja kertaluonteista. Tämän vuoksi näiden lakien mukaan määritetyt arvot poikkeavat monesti toisistaan."

Selvisikö kansakoulupohjalta?!
--------
"Asuinkäytössä olevien omakotitalojen perintö-ja lahjaverotuksen käypää arvoa tavoittelevat arvostushinnat nousevat vuoden vaihteessa paikoin jopa 38-51 prosenttia, Aamulehti kertoo. Verohallitus julkisti 2. lokakuuta uudet ohjeet varojen arvostamisesta perintö-ja lahjaverotuksessa. Verovelvollisia paikoin kovasti rokottavista ohjeista ei kuitenkaan ole tiedotettu aktiivisesti, vaikka uusi ohjeistus tulee voimaan jo tammikuun alusta."

Verohallinto pimitti rajun uudistuksen: Perinnön saajan lasku kasvaa
16.12. - 11:24 (Luotu: 07:23) - Kommentit: 49

Eniten nousevat omakotirakennusten, peltojen ja metsien verotus


Verohallitus nostaa tuntuvasti omaisuusarvostus- hintoja ja siten perinnöstä tai lahjasta perittävää veroa. Eniten nousevat omakotikiinteistöjen, metsän ja peltomaan hinnat.

Asuinkäytössä olevien omakotitalojen perintö- ja lahjaverotuksen käypää arvoa tavoittelevat arvostushinnat nousevat vuoden vaihteessa paikoin jopa 38-51 prosenttia.

Verohallitus julkisti 2. lokakuuta uudet ohjeet varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa. Verovelvollisia paikoin kovasti rokottavista ohjeista ei kuitenkaan ole tiedotettu aktiivisesti, vaikka uusi ohjeistus tulee voimaan jo tammikuun alusta.

Esimerkiksi verohallinnon verkkosivuilla uusia ohjeita ei vielä ole. Ohjeet on saanut, jos niitä on osannut itse pyytää verotoimistosta.

Osa-aikaeläkkeellä oleva Pirkanmaan edellinen verojohtaja Pertti Puronen kritisoi virastonsa toimintaa.

- Arvostuksissa on merkittäviä korotuksia, ja tässä on toimittu liian tiukalla aikataululla, kun ei ole mitään kiirettä. Laki ei ole muuttunut, mutta kyse on verovelvollisen luottamuksensuojasta, sanoo Puronen.

Perintöverotuksesta vastaava ylitarkastaja Jarmo Salminen verohallituksesta kiistää, että ohjeesta tiedottamista olisi pimitetty.

- Ruotsinkielinen käännös on viivästynyt. Tässä halutaan olla tasapuolisia siten, että ohje laitetaan nettiin yhtä aikaa molemmilla kielillä, sanoo Salminen.

- Hallinnon sisäisestä, menettelyä koskevasta ohjeesta ei ole ollut tapana käydä erityistä julkisuuskierrosta, kun mikään laki tai säädös ei ole muuttunut, hän lisää.

Puronen ihmettelee, miten 45-sivuisen ohjeen kääntäminen voi kestää yli kaksi kuukautta.

Olli-Pekka Nissinen

Ps. Ei oo kysytty kummoseen perheeseen synnyt. Jos oot syntynyt vähänkin vakavaraisempaan, niin kylmä käy kun kalma niittää!

Katsokaa milloin Verohallitus ilmoittaa muutoksista. Aamulehti oli nopeampi!

Ei kommentteja: