Takana parikymmentä kilometriä kuivamuonaa,
hikeä - liki kyyneleitä.
Taukoamaton pohjoisen tuuli ja sade
- ja vihdoin nuotio ja sen lämpö.
Teltta jokirannassa suojaisan rinteen kohdussa.
Hämärä on vaihtunut pimeydeksi. Ilta sulamassa yöksi.
Tervainen puu palaa kauniina. Hehkuu viilenevään yöhön.
Palavan puun tanssiva kehä on maailma.
Sen ulkopuolella pimeys ja tuntematon.
Tyttö nukkuu jo - nainen. Vuosia miestä nuorempi.
Ennakkoluuloton, rohkea - voimakas, nuori nainen.
Katselee tyttöä - päivettynyt poski, untuvainen.
Sitten katselee liekkiä ja pimeyttä sen takana.
Jossain huutaa pöllö. Nuotiosta nousee kipunoita yöhön.
Sade tuntuu tauonneen. Virtaavan joen solina kauempana.
Kömpii telttaan. Makuupussin lämpö alkaa unettaa.
Siirtyy lähemmäksi nukkuvaa.
runotorstai
4 kommenttia:
Lumoavaa ajatuksen virtaa "rinteen kohdussa". Myös kuvauksesta "Ilta sulamassa yöksi..." pidin kovasti. Ehyt kokonaisuus ja hieno runo
Hieno oivallus ja muotoilu tuo "Blogito ergo sum" Descartes'n ajatuksesta.
Ajatuksissani koin hetken ajatuksestasi. Kiva runo. Kiitos.
Kiva vastaanotto;) Nice!
Lähetä kommentti