17.3.2009

Mormoni & Hiukkasfyysikko & Usko

FYYSIKON USKO



Tämä essee lähti liikkeelle kahdesta päätekijästä. Ensimmäinen vaikutin oli kirja nimeltä ”A Thoughtful Faith – Essays on belief by Mormon Scholars”, joka on kokoelma akateemisessa maailmassa työskentelevien mormonien kirjoituksia omasta uskostaan. Minuun teki vaikutuksen heidän kirjoitustensa rehellisyys ja avoimuus.

Monet kertoivat yksityiskohtaisesti niistä epäilyistä ja haasteista, joita he olivat kohdanneet etsiessään vastauksia uskon kysymyksiin. Erityisen puhutteleva oli erään historioitsijan kuvaus siitä, miten hän oppi omakohtaisesti, kuinka tarpeetonta on edes yrittää rakentaa omalle uskolleen perusteluja, jotka vakuuttaisivat kenet tahansa. Olin aiemmin hyväksynyt tämän periaatteen älyllisesti, mutta nyt se pysäytti minut henkilökohtaisemmalla tasolla ja tunsin, kuinka vapauttava tällainen lähestymistapa on. Niinpä oma kirjoitukseni ei yritä vakuuttaa muita uskoni perustuksen loogisuudesta. Sen sijaan tarkoitukseni on kuvata miksi minä valitsen rakentaa elämäni uskoni ympärille ja miksi olen mormoni eli jäsen Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa.

Toivon voivani olla avuksi muille jakamalla omat ajatukseni mutta ymmärrän, että lähestymistapani ei varmasti tyydytä kaikkia lukijoita. Hyväksyn tämän välttämättömänä seurauksena elämän ja ihmisten ihanasta monimuotoisuudesta.

Toinen syy kirjoitukselleni on erään ystäväni esittämä kysymys siitä, miten Jumala ja työni fyysikkona suhtautuvat toisiinsa. Aloin kirjoittaa hänelle vastausta sähköpostilla, mutta innostuin niin kovasti, etten malttanut lopettaa lyhyeen viestiin. Olen ystävälleni kiitollisuudenvelassa mahdollisuudesta jäsentää ajatuksiani paremmin.

Ensialkuun täytyy todeta, että fysiikan opiskelu ei ole vaikuttanut uskooni kovinkaan suoraan. Mikään, mitä olen oppinut fysiikasta, ei ole tehnyt uskomisesta vaikeampaa. Minun on helppo ajatella, että Jumala käytti alkuräjähdystä tai jotain vastaavaa menetelmää meidän maailmankaikkeutemme käynnistämiseksi ja että luonnonlait ovat Hänen tapansa toteuttaa suunnitelmiaan ihmisten pelastukseksi.

Se, että ymmärrämme mekanismin jonkin luonnonilmiön takana, ei minusta vaikuta mitenkään Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen. Toisaalta luonnon ymmärrettävyys ja järjestelmällisyys eivät ole myöskään vahvistanut uskoani. Minusta on kiehtovaa, että voimme kuvata luontoa matematiikan avulla mutta luonnonlait eivät ole minulle henkilökohtaisesti voimakas todistus maailmankaikkeuden tarkoituksellisuudesta.

Vaikka fysiikan opit sinällään eivät nähdäkseni ole ohjanneet uskoani suuntaan tai toiseen, tieteellinen maailmankuva ja ajattelutapa yleisesti on vahvasti muovannut tapaani jäsentää maailmaa ympärilläni, mukaan luettuina usko ja uskonto. Olen kovasti eri mieltä usein kuulemastani ajatuksesta, että usko ja tiede kuvaavat todellisuuden kahta eri aluetta, joita ei tule yrittää saattaa vuorovaikutukseen keskenään.

Oma uskoni on monella tapaa hyvin kirjaimellista. Uskon Raamatun ja Mormonin kirjan ihmeisiin, kuten Punaisen meren jakamiseen. Olen vakuuttunut, että Joseph Smith näki Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen fyysisillä silmillään. Luotan siihen, että Mormonin kirja todella käännettiin muinaisista kultalevyistä ja niin edelleen. Nämä ovat kaikki kiistatta todistettavia tapahtumia niille, jotka olivat itse paikan päällä. On tärkeää erottaa toisistaan kysymykset ”Onko minun mahdollista todistaa tämä väite tieteellisesti?” ja ”Onko tätä ylipäätään mahdollista todentaa objektiivisesti?”.

Käytännön elämässä pystyn harvoin puhumaan ihmeellisten tapahtumien silminnäkijöille mutta periaatteellisella tasolla monet uskonnon väitteet ovat tiukasti tieteelliseen havainnoinnin piirissä.

Minä ja monet tuntemani mormonit lähestymme uskonnollista tietoa tavalla, joka muistuttaa tieteellistä menetelmää hyvin läheisesti. Lähtökohtana on hypoteesi – väite, jonka löydämme pyhistä kirjoituksista tai kuulemme jonkun opettamana. Suurin osa hypoteeseista voidaan laittaa koetteille, kuten esimerkiksi uskomus, että Jumala vastaa rukouksiin tai että lepopäivän pyhittäminen tuo hengellisiä siunauksia.

Suurin ja kieltämättä oleellinen ero on, että me olemme valmiita luopumaan objektiivisen toistettavuuden vaatimuksesta tai ainakin muokkaamaan sitä. Jumala ei vastaa rukouksiini aina, kun sitä pyydän tai samalla tavalla kuin viimeksi tai siten kuin Hän vastasi jollekulle muulle. Siunaukset Jumalan käskyjen noudattamisesta eivät useinkaan ole välittömiä tai objektiivisesti mitattavia. Mutta jopa tässä väitän mormoniteologian olevan lähempänä tieteellisen menetelmän käytäntöä kuin monet ajattelevat. Kukaan nykypäivän fyysikko ei kuvittele voivansa toistaa toisen ryhmän koetuloksia ilman pitkällistä, jopa vuosia kestävää valmistelua.
Toisaalta yksittäiset fyysikot uskovat lähes poikkeuksetta omiin koetuloksiinsa, vaikkeivät muut niitä pystyisikään varmentamaan. Käytännön tieteessä objektiivinen toistettavuus on siis idealisaatio, johon pyritään vaihtelevalla tarmolla.

Toisaalta mormoniteologia antaa jokaiselle yksilölle velvollisuuden tarkistaa uskonnolliset väitteet omakohtaisesti. Olen vakuuttunut, että Jumala on luotettava; Hän pitää sanansa ja vastaa kaikkiin vilpittömiin rukouksiimme. Kun pyydämme kärsivällisesti, tulemme saamaan selkeän vastauksen, jota ei tarvitse epäillä. Minusta ei ole kohtuutonta vaatia pitkäjänteisyyttä ja vilpitöntä halua näin tärkeän tiedon löytämiseksi.

Uskonnollisen ja tieteellisen tiedon etsinnän menetelmiä voi verrata myös toisesta suunnasta tarkastelemalla, kuinka tieteeseen luottaminen perustuu monella tapaa uskoon. Olemme tottuneet ajattelemaan, että vähitellen tieteellinen ymmärrys voi vapauttaa yhteiskuntamme ja sen yksittäiset jäsenet sokean uskon vallasta. Harva huomaa, kuinka kritiikittömästi me luotamme tiedemiesten sanaan puhtaan auktoriteettiuskon varassa. Tieteen tekijät voivat toki olla äärimmäisen kyvykkäitä ja luotettavia, mutta moni tieteeseen maailmankuvansa perustavista ihmisistä ei pystyne selittämään, miten tieteellinen menetelmä toimii saatika perustelemaan, miksi siihen tulisi luottaa.

Auktoriteettiuskon tarve ei kuitenkaan koske vain maallikoita. Vaikka hyväksyisimmekin tieteen pystyvän periaatteessa tuottamaan luotettavaa tietoa, joutuu rehellinen havainnoitsija silti myöntämään, kuinka uskovaisia kaikki menestyneet tiedemiehet ovat. Tarkoitan tällä uskoa muiden tieteentekijöiden ja koko tieteellisen menetelmän väitteisiin.

Kurt Gödel todisti järkkymättömän loogisen perustuksen olevan ikuisesti saavuttamattomissa mutta henkilökohtaisesti tämä ei ole minusta kaikkein mielenkiintoisin osoitus tieteellisen uskon välttämättömyydestä. Vaikka hyväksyisimme tietyn joukon perusaksioomia niiden tuottamien kokeellisesti vahvistettujen ennustusten varassa, emme silti pysty jatkamaan tiedettä pelkästään varman tiedon ja aukottoman päättelyn keinoin.

Erityisesti pitkään jatkuneilla tutkimusaloilla kuten fysiikassa on täysin välttämätöntä hyväksyä tosiasioina suurin osa alan menneistä tuloksista. Olen omakohtaisesta ja tuskallisesta kokemuksesta huomannut, että jos haluan saada aikaan jotain merkittävää, en millään ehdi ymmärtämään ja todistamaan kaikkia menneitä tuloksia, joille työni perustuu. Uskon ja luotan aikaisempien sukupolvien ja opettajieni taitoon, rehellisyyteen ja arvovaltaan. Suurta osaa tutkimuksestani ei voi suoraan verrata kokeisiin, joten luotamme muun muassa kompleksilukujen teoriasta johdettujen tulosten pätevyyteen. Jo fysiikan perustutkinto-opiskelijat oppivat, että tämä lähestymistapa ei ole täsmällisesti oikea monessa tilanteessa, johon näitä menetelmiä kuitenkin paremman puutteessa sovellamme. Tieteen historiasta tiedämme myös, että edes yhteensopivuus kokeiden kanssa ei takaa testattavan mallin kuvaavan fyysistä maailmaa todenmukaisesti. Thomas Kuhn selittää hienosti kirjassaan ”Tieteellisen vallankumouksen rakenne”, miten samojen koetulosten, jotka 1900-luvun alkupuolella todistivat eetterin tarpeettomuuden, olisi aikaisemman teorian valossa tulkittu varmistavan eetterin olemassaolon.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida tieteellistä menetelmää. Näemme käytännön elämässä, kuinka jännittäviä ja arvokkaita tuloksia se on meille suonut. Haluan kuitenkin esittää, että on virheellistä väittää tieteellisen tiedon olevan edes periaatteessa varmaa ja luotettavaa. Tieteen arkipäivään kuuluu luottamus yleisesti hyväksyttyihin `totuuksiin` ja sitten niiden kyseenalaistaminen yksitellen tai muutama kerrallaan. Tämän kyseenalaistamisen menestyksellisyys osoittaa, että edes perustavat olettamuksemme eivät välttämättä ole oikeita. Silti me jatkamme uskoa tieteeseen, koska se on yleisesti ottaen auttanut meitä ymmärtämään maailmaa ja ennen kaikkea, koska meillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Auktoriteettiusko ja vanhan hyväksyminen ilman kaikenkattavaa perusteellista tutkimista on luovan tieteen elinehto. Usein vasta kokenut professori voi toivoa pystyvänsä todistamaan suurimman osan alansa keskeisistä tuloksista. Samoin uskon asioissa on toivotonta odottaa täydellistä ymmärrystä ja varmuutta elämämme alkutaipaleella.

Opin jo nuorena lapsena erään Mormonin kirjan vertauksen. Profeetta nimeltä Alma kirjoittaa, että usko johonkin periaatteeseen on kuin siemen, jonka kylvämme rintaamme. Emme voi aluksi tietää kyseisen opin todenperäisyydestä, mutta kun siemen versoo ja kasvaa, voimme varmuudella tietää sen olevan hyvä siemen. Tässä vaiheessa Alma sanoo, että emme enää tarvitse uskoa tämän periaatteen kohdalla mutta meidän täytyy jatkaa saman prosessin toistamista löytääksemme lisää tietoa. Minusta tämän reilumpaa menetelmää totuuden löytämiseen ei voi kuvitella.

Pienestä asti minua on kehoitettu pohtimaan itsenäisesti, kokeilemaan ja kysymään Jumalalta. Alkuun uskossani oli kyse vain lapsen luottavaisuudesta vanhempien ja muiden aikuisten sanaan, mutta vähitellen olen altistanut yhä suuremman osan omista uskomuksistani pohdiskelulle, epäilylle ja kokeilulle. Usein tulos ei ole dramaattinen. Olen nähnyt uskon vaikuttavan myönteisesti arkipäivääni mutta se ei vielä todista minulle Jumalan olemassaoloa. Vuosien varrella ja paljon rukoiltuani olen kuitenkin saanut joitakin niin selkeitä rukousvastauksia, että voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tiedän Jumalan elävän ja vastaavan rukouksiin. Jos joku kysyy, olenko aivan varma että tämä on totta, voin huoletta sanoa, etten ole. Mutta olen siitä paljon varmempi kuin monista tieteen tai arkipäivän asioista, jotka myös väitän tietäväni. Elämä perustuu väistämättä uskolle mutta olen kiitollinen siitä, että tämä usko voi vähitelleen johtaan tietoon yhä useamman yksittäisen periaatteen ja opin kohdalla.

On vielä hyvin monia asioita Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon opeissa, joihin uskon pääasiassa, koska minulla on henkilökohtainen vakaumus siitä, että Jumala kutsui Joseph Smithin palauttamaan tämän kirkon. Pyrkimykseni on kuitenkin vähitellen hankkia yhä useammasta periaatteesta henkilökohtainen ja suora vakaumus, joka perustuu rukousvastauksiin ja omiin hengellisiin kokemuksiin juuri kyseisen opin kohdalla.

Suurimman osan elämääni uskominen on ollut minulle helppoa. Aloin tulla vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta ja löytää oman uskoni teini-ikäisenä ja siitä lähtien minun ei ole ollut kovin vaikeaa ratkaista eteeni tulevia uskon kysymyksiä, liittyivät ne sitten kirkon historiaan, oppeihin tai nykypäivän käytäntöihin. Jotkut kysymyksistä askarruttivat mieltäni jonkin aikaa, mutta jostain syystä ne eivät horjuttaneet uskoani – ne olivat enemmänkin akateemisen analyysin ja päättelyn harjoituksia. Olin vakuuttunut, että minulla oli varma tieto uskoni perustuksista ja edessä oli lähinnä syvemmän ymmärryksen hankkimista ja soveltamista.

Viime vuosina olen kuitenkin astunut uuteen vaiheeseen omassa uskossani. Olen alkanut pohtia uudestaan monia asioita, joita aiemmin pidin selvinä ja ratkaistuina. Olen myös lukenut enemmän kirkon historiasta ja oppinut asioita, jotka eivät ensinäkemältä sovi yhteen sen kanssa, mitä olin kirkosta ja sen johtajista ajatellut. Olen huomannut, että tietoni ja ymmärrykseni omasta uskonnostani olivat paljon rajoitetumpia kuin olin kuvitellut. Maailmankuvani oli tuntunut valmiilta ja vakaalta ennen kaikkea siksi, etten ollut tarkastellut monia sen osia niin läheisesti kuin nyt huomasin tekeväni.

Uskoni Jumalaan ja uskontooni on elämäni tärkein perustus ja niinpä sen uudelleen arviointi ei ole ollut kivuton prosessi. Kun olen pohtinut yksittäisiä seikkoja kirkkomme opista tai historiasta, on mieleeni tullut usein kysymyksiä kuten: ”Entä, jos tämä osoittaa, että Joseph Smith ei ollutkaan profeetta?”, ”Entä, jos Mormonin kirja ei olekaan historiallinen teos?” Näissä tilanteissa palasin aiempiin kokemuksiini, jotka olivat vakuuttaneet minut näistä peruskysymyksistä. Pohdin, rukoilin ja löysin uudestaan varmuuden, jota olin tuntenut aiemmin, mutta välillä se kesti jonkin aikaa. Samalla huomasin, kuinka olin ollut väärässä kuvitellessani, että olin päässyt Alman vertauksessa täydellisen tiedon vaiheeseen. Koen edelleen tietäväni, että Jumala on olemassa mutta huomaan myös, että välillä ei ole helppoa harjoittaa uskoa tähän tietoon. Mitä yksityiskohtaisempiin kysymyksiin mennään, sitä enemmän maailmankuvani perustuu uskoon. Kyseessä on perusteltu usko; olen pohtinut sitä monelta kantilta ja kokenut monia konkreettisia asioita, jotka tukevat uskoani. Loppujen lopuksi minun täytyy kuitenkin valita usko vaikka voisin halutessani myös olla uskomatta.

Olen myös muokannut asennoitumistani tieteeseen ja siihen, miten se vaikuttaa uskooni. Tajuan entistä selvemmin, etten voi mitenkään toivoa oppivani kaikkia tosiasioita, joilla voisi olla vaikutusta uskooni. Olisi myös tuhoisaa kieltäytyä tekemästä uskonnollisia valintoja kunnes olen saavuttanut kaiken tarpeellisen tiedon. Luotan Jumalan hyvyyteen ja armoon: kun pidän mieleni ja sydämeni avoimena, Hän tuo eteeni kaiken tiedon, mitä tarvitsen maailmankuvani rakentamiseen.

Uskoni ei perustu biologiaan, fysiikkaan, historiaan tai mihinkään muuhunkaan tieteeseen. Pohdin kyllä jatkuvasti miten ymmärrykseni näistä aloista voi auttaa uskoani kohdistumaan entistä paremmin tosiin periaatteisiin mutta kun löydän ristiriitaisuuksia, ensimmäinen reaktioni ei ole heittää uskoani sivuun. Käännyn sen sijaan Jumalan puoleen ja pyydän Häntä auttamaan minua ratkaisemaan ristiriidan, jos se on mahdollista tai sitten elämään sen kanssa.

Tunnen suurta iloa siitä, että olen voinut ymmärtää entistä paremmin uskon merkityksen ja uudelleen hyväksyä sen elämäni perustaksi. Olen edelleen vakuuttunut, että ihmisten on mahdollista hankkia tietoa hengellisistä totuuksista. Ymmärrän kuitenkin paremmin, kuinka Jumala hyvin harvoin antaa yhtä kiistatonta todistetta mistään periaatteesta. Sen sijaan uskomme mukaan eläminen tuo toistuvia kokemuksia, jotka tekevät uskomme entistä vakaammaksi ja perustellummaksi mutta jotka eivät kuitenkaan tee epäilyä mahdottomaksi. Jo joitain vuosia sitten ymmärsin ja hyväksyin, että tieteellinen tieto on epävarmaa ja vaatii uskoa ollakseen hyödyllistä. Nyt alan hyväksyä saman näkemyksen uskonnollisen tiedon suhteen.

Kokemukseni tieteen parissa on saanut minut vakuuttuneeksi kriittisen ajattelun ja hypoteesien avoimen testaamisen tärkeydestä. Useat lausunnot kirkkomme profeetoilta ovat tähdentäneet, kuinka Jumala ei pyydä meitä uskomaan mitään muuta kuin sen, mikä on totta. Meillä ei ole vain oikeus vaan myös velvollisuus tutkia omia uskonnollisia näkemyksiämme ja kirkon johtajien opetuksia. Kun löydämme jotain, mikä ei ole totta, meidän ei tarvitse tuntea uskomme perustusta uhatuksi vaan voimme iloisin mielin tarkentaa ymmärrystämme ja jatkaa totuuden etsimistä. Tässä mielessä usko ja tiede sulautuvat elämässäni saumattomasti yhteen. Molemmissa käytän kaikki kykyni ja otan vastaan kaiken tarjolla olevan ulkopuolisen avun syventääkseni ymmärrystäni maailmasta ympärilläni ja sen todellisesta luonteesta ja tarkoituksesta. Mietin asioita tarkasti ja kriittisesti, jotta ymmärrykseni olisi mahdollisimman todenmukainen. Hyväksyn myös jatkuvan tarpeen uskon hyppyihin enkä pelkää enää niin paljon sitä, että maailmankuvaani tulee välillä sisältymään vääriä uskomuksia, jotka joudun myöhemmin korjaamaan.

Kun vähitellen luovun tarpeesta olla aina oikeassa ja pelosta luottaa uskomuksiin, joista en ole varma, kuljen kohti varmempaa tietoa paljon nopeammin.

Ps. Kirjoittaja toimii opettajana ja tutkijana kuuluisassa "Massachusetts Institute of Technologyssa" eli MIT:ssa.

Ps1. Tekstin stilisointi peeÄR:n

19 kommenttia:

Leonoora kirjoitti...

Sen verran olen kahlannut Mormoonien kirjaa, keskustellut kyseisen kirkon jäsenien kanssa, että en näissä järjissäni koskaan voisi kuulua kyseiseen kirkkoon.

Ensinnäkin itse kirja on täynnä, (jos nyt enää oikein sen atmosfäärin muistan) sotia ja vihamielisyyttä. Ja miten kirjan tapahtumat ovat historiallisesti todistettavissa?
Saarnamiehet ovat kyllä esimerkillisiä, auttavaisia ja sydämellisiä ihmisiä. Heidät koulutetaan siihen.
Kirkon hierarkia presidentteineen ja muine vallanpitäjineen on ainakin minusta vastenmielinen.
Kirkkoon uusien jäsenten värvääminen on hyvin manipulatiivista touhua, ainakin oman kokemukseni mukaan.

Näihin pyhättöihin, mikä niiden nimi nyt olikaan (aiemmin se sijaitsi Ruotsissa, mutta on nyt myös Etelä-Suomessa) ei ole muilla kuin jäsenillä pääsyä. Ellei säännöt sitten ole muuttuneet?
Moni muukin sääntö on itseäni hämmästyttänyt.

Hädässään ihminen tarrautuu mihin tahansa oljenkorteen. Varsinkin herkästi manipuloituva ihminen.

PeeÄR-mies kirjoitti...

Kyse on kuitenkin tässä tapauksessa huippuälykkäästä, sosiaalisesta monilahjakkuudesta.

Ja kyseinen huippuyliopisto ei ketä vaan leipiinsä huoli - mahtaako suomalaisista kyseisessä paikassa hiukkasfyysikkoja aiemmin edes ollut.

Tämä pohjaksi, ettei kyse ole todella mistään 'neurootikosta'.

Ma-Riikka kirjoitti...

Se pyhäkkö, johon ulkopuoliset eivät pääse, on Temppeli. Lähin Espoossa, siellä toimitetaan temppelirituaaleja.

Teksti vaikutti hyvin maltilliselta. Monissa uskonnollisissa yhteisöissä voi elää monenlaisia yksilöitä, ja tavallaan on toki jaloa olla tuomitsematta uskontoa sen keskivertojäsenten mukaan ja sen sijaan valita fiksu edustaja.

Leonooran kanssa olen siitä samaa mieltä, että ulkopuolisen mielestä monet mormonien opit kuulostavat hyvin irrationaalisilta. Ehkä pitäisi kasvaa systeemiin mukaan, jotta voisi uskoa esim. Jeesuksen seikkailuihin Amerikan mantereella.

Mormoneilla on muuten kiinnostava oppi siitä, että sielu on ollut olemassa jo ennen syntymäänsä kehoon.

Leonoora kirjoitti...

Ma-Riikka

Muistanenko oikein, mutta eivätkös mormoonit pelasta myös jo kuolleita ihmisiä seurakuntansa jäseniksi.

Kaikki nautintoaineet on kielletty. Ei kahvia, ei teetä, ei alkoholia tai muita stimulantteja.
Ihmiskehoa ei sitä saa saastuttaa nautintoaineilla.

Jos nyt en aivan houri omiani, niin muistelen että jäsenet joutuvat antamaan kirkolle tietynlaisen "kymmenyksen", vai millä nimelläköhän sitä kutsutaankaan.
Jäseniä kannustetaan ilmeisesti hankkimaan kirkolle lisää uusia jäseniä, jotka saavat sitten vesikasteen.
Varsinkin nuoria uskonlähettiläitähän vierailee kirkon synnyinseudulta maassammekin.
Heidät tunnistaa siististä pukeutumisesta, ja usein he liikkuvat parittain polkupyörillä.

Suuria yrityksiä kirkon nimissä varsinkin Amerikassa on.
Mielenkiintoista olisi tietää mitä aloja niihin liittyy, vai ovatko ne vain uskonnollisen materiaalin kustantamoja, painotaloja tai muita niihin verrattavia yrityksiä.
Kun en tiedä.

Ma-Riikka kirjoitti...

Eiköhän tuo suunnilleen noin ole. Mormonit ovat yleensä melko hyvin toimeen tulevaa keskiluokkaa. Minulla on sen verran epämääräinen käsitys mormonien yhteyksistä talouselämään, etten rohkene siitä mitään sanoa. Osittain heillä on jonkinmoinen vaikutus mm. Yhdysvaltain partioliikkeeseen, ja heidän aktiivinen panoksensa on johtanut homoseksuaalien syrjintään partiossa.

PeeÄR-mies kirjoitti...

Sanonpa kriitikoille. Tarkoitukseni kirjoituksen julkaisemiseen on ehkä jäänyt marginaaliin. Ajattelen huippuälykkään ydinfyysikon uskonnollisen sitoutumisen olevan jotenkin 'ristiriitaista', siksi tahdoin antaa tällaisen henkilön sanoa sanansa. En ehkä itsekään oikein ymmärrä uskonnollisen maailmankatsomuksen ja 'puhtaan järjen' kombinaatiota, mutta kirjoittajalle se ei tunnu olevan ongelma lainkaan.

Yksi pointti vielä. Olen lukenut tutkimuksista, joissa uskonnollisten ihmisten on todettu olevan 'sekulaareja' onnellisempia, tytyväisempiä elämäänsä.

Mitä muuta me täällä ollessamme kaipaamme kuin 'hyvää elämää'?

Leonoora kirjoitti...

Ma-Riikka ja PeeÄr

Jokainen meistä etsii tietysti elämäänsä vastauksia kysymyksiinsä jotka askarruttavat. Totuuksia joihin voi uskoa.
Suurin osa ihmisistä löytää merkityksen ja tarkoituksen elämälleen eri uskontojen tarjoamista vaihtoehdoista. Ja mikäpä siinä.
Sisäistä rauhaa ja tasapainoista mieltä kai me yritämme elämässämme tavoitella, siinä sivutuotteena tullee mukaan niitä onnenmurusiakin.

On toki olemassa tiedemiehiä, jotka eivät täysin kiellä mahdollisen älyllisen Luojan olemassaoloa.
Yksikään ihminen ei voi sitä tieteellisesti todistaa. Se on siis uskomisen, uskon asia.

Niin hyvä, kuin tuo fyysikon kirjoitus onkin, minulle tulee siitä hieman semmonen tunne kuin lukisin Valitut palat-lehteä. Muistuu mieleen raamatun varoitus: Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta ovat...jne.

Itseäni kyllä on surettanut montakin kertaa, säälittänytkin, miten manipuloitavissa henkisen hätänsä keskellä, turvaa ja lohdutusta etsiessään ihmiset voivatkaan olla.
Tietysti se on ymmärrettävää jos ei ole ketään läheistä jonka kanssa jakaa murheensa ja vastoinkäymisensä.

Uskoontulo on tietysti hyvä vaihtoehto rikollisuudelle ja itsensä stimulanteilla tuhoamiselle.

Itse en ole tainnut tavata vielä koskaan ketään uskossakaan esimerkillisen ja ihailtavan, - täysin onnellista ihmistä.
Johtunee osaltaan siitä, ettei tämä maailmamme ole mikään onnela.
Ei vaikka kuinka itse niin haluaisi sen olevan.

Leonoora kirjoitti...

Lopuksi vielä ounastelua:

Tuo uskovaisten "onnellisuus" kenties saattaa johtua siitä, että he elävät elämäänsä uskontonsa antamien sääntöjen mukaan. Heidän ei tarvitse katua pahoja tekojaan, ei tarvitse tuntea syyllisyyttä vääristä teoistaan, kenties myös siitä, että he kokevat turvallisuutta, että on joku johon he voivat luottaa. Joku joka on luvannut kantaa heidän taakkaansa.

Galileo kirjoitti...

Kiitos lukijoille kommenteista. Kyseessä on siis minun kirjoittamani teksti, jonka sytykkeenä oli kysymys peeÄR - mieheltä. Moniin kommenteissa esitettyihin kysymyksiin löytyy lisätietoja kirkon suomalaisilta sivuilta osoitteessa www.mormonit.fi

Laajempaa ja neutraalimmasta näkökulmasta kirjoitettua tietoa löytyy wikipediasta. Suomalaiset sivut ovat vielä valitettavan suppeat mutta englanniksi löytyy enemmän:
fi.wikipedia.org/wiki/Myöhempien_Aikojen_Pyhien_Jeesuksen_Kristuksen_Kirkko
en.wikipedia.org/wiki/The_Church_of_Jesus_Christ_of_Latter-day_Saints

Lopuksi yksi suosikkilainauksistani Joseph Smithiltä, joka osoittaa, että hän kyllä ymmärsi, kuinka vaikeaa ihmisten voisi olla hyväksyä hänen opetuksiaan: "En syytä ketään, joka ei usko historiaani. Jos en olisi kokenut sitä mitä olen, en olisi pystynyt uskomaan sitä itsekään."

Rauno Rasanen kirjoitti...

En keskustelisi tämän(kään) ihmisen kanssa yhtään mitään uskosta ja/tai uskon oikeutuksesta enää nykyään - olipa kyseessä miten älykäs tyyppi tahansa.

Pitäköön vakaumuksensa, älköönkä vaivatko minua sillä. Osaan kyllä tämän 'taistelun' itsekin - ilman mitään mormoonien 'satukirjoja'.

Antti Eskolan 'hiljainen usko' lienee lähinnä minun tapaani suhtautua näihin asioihin - jos siis suostuisin uskomaan 'piirun vertaa' Jumalaan.

Kysehän on suostumisesta - 'antautumisesta' Jumalan ilmoitukselle. Ilmeisesti se, joka, joka siihen hurahtaa, on onnellinen.

En halua puuttua hänen onneensa, ja yhtä lailla hänen tulee pysyä erossa minun nihilismistäni. Elämme kahdessa täysin erilaisessa 'maailmankaikkeudessa' eli tavassa hahmottaa universumin perimmäinen mieli.

*
Eistein sanoi, että elämään voi suhtautua siten, että kaikki on pyhää, tai että mikään ei ole pyhää.

En ole aivan samaa mieltä siitäkään asiasta. Meillä kaikillahan on lopulta oma käsityksemme pyhästä, mikäli olemme yksilöitä ajattelussamme ja mahdollisessa uskossamme.

('Automaatit' eivät usko; - he toimivat vailla omaa tahtoa, eikä sellaista asennetta voi kutsua uskoksi vaan ohjelmoidun robotin käyttäytymiseksi.)

Yksilöllisen uskonkokemuksen jälkeen (tai pikemminkin sen yhteydessä) pitäisi kuitenkin löytää toisten kanssa jonkinlainen yhteisymmärrys uskossa - - - ja se tuskin koskaan tulee onnistumaan.

Jo tämä - väistämättömänä tosiasiana pitämäni seikka toimii minulle jonkinlaisena todistuksena siitä, että usko on ja pysyy subjektiivisena asenteena, jossa viiteryhmään (esim. mormonit) vetoaminen ei voi ratkaista kyseistä subjektiivisuuden ja jopa solipsismin umpikujaa kuin muodollisesti.

Perimmältään uskomme jää aina omien fantasioittemme varaan.

Jokainen on lopulta yksin jumalansa ja/tai universumin edessä - keskellä samoin uskovien yhteisöäkin.

PeeÄR-mies kirjoitti...

Rauno & muut,
Ajattelen itsekin niin, että tuo usko on kovin subjektiivinen elementti. Ja olen 'pyhien kirjoitusten' suhteen metaforisen tulkinnan kannalla. Se, että kirjoitukset voivat herättää tunteen jostain 'pyhästä', on minusta keskeistä. Hämeen-Anttilan käsitys oli, että kaikki ihmiset etsivät samaa, kieli vain vaihtelee. H-A. toteaa, että ateistikin voi periaatteessa puhua samasta asiasta kuin kristitty, mutta käyttää kieltä toisin kuin 'uskovainen' ihminen.

En tiedä, miksi minua koskettaa tuon kaltainen uskon lähestyminen, mutta niin se vain on.

Se, että joku KOVIEN TIETEIDEN edustaja ei näe vaikeaksi elää uskossa, tuntuu vain niin kovin vieraalta, mutta ehkä me kaikki valitsemme oman tapamme etsiä 'sitä samaa'?

Ma-Riikka kirjoitti...

Kovien tieteiden edustajissa on uskovaisia, on ollut kai aina ja tulee varmaan olemaankin. Ristiriitojen määrä riippunee uskonyhteisön luonteesta.

Arvostan sitä, että Galileo kerrot omasta kokemuksestaan; varmaan oppineena ihmisenä ymmärrät hyvinkin, miksi monien on puolestaan vaikea jakaa maailmankuvasi? (Olisi kiinnostava tietää, aiheuttaako tämä sinussa ahdistusta ja tuskaa.) Voin jakaa sen sillä perustasolla, että itsekin luotan omaan sisäiseen kokemukseeni ja suodatan muuta tietoa sen kautta. - Asiallista informaatiota varmaan ei ole koskaan liikaa. Antamasi linkit ovat varmaan hyvä tapa tutustua aiheeseen MAP-kirkko. Suomalaiset suhtautuvat tyypillisesti hyvin epäluuloisesti kaikkeen, minkä voi kokea oman uskon tyrkyttämiseksi. Se saattaa joskus olla ajatustenvaihdon este.

PeeÄR-miehen viittaamassa tutkimuksessa (kai puhumme samasta tutkimuksesta?) onnellisuuden ja uskonnollisuuden yhteys oli suurin sellaisissa yhteiskunnissa, joissa väestön valtaosa oli uskonnollista (kuten USA). Maallistuneet Pohjoismaat olivat ylipäänsä onnellisempia kuin tällaisten hyvin uskonnollisten yhteiskuntien väestö keskimäärin. En usko, että kysymys onnellisuudesta on toisaalta sama kuin kysymys totuudesta. Ne hedelmät, joiden perusteella uskonnot tulevat arvioiduiksi, voivat olla niin monenlaisia. Onko esimerkiksi tärkeämpää tehd oikein kuin olla onnellinen - tai päästä taivaaseen)

PeeÄR-mies kirjoitti...

Ma-Riikka : En usko, että kysymys onnellisuudesta on toisaalta sama kuin kysymys totuudesta.

Ajattelen, että kumpi sitten on tärkeämpää. Tietää totuus vai olla onnellinen.
Itse valitsen onnellisuuden.

Ma-Riikka kirjoitti...

Joskus ei voi valita (totuuden ja onnen välillä)ilman väkivaltaa itseään kohtaan.

PeeÄR-mies kirjoitti...

Eihän ihminen, joka tuntee tieteellisen tiedonhankinan metodit, ja tietää myös tieteen ja uskon olevan erilaisia uskomusjärjestelmiä, voi valitessaan uskon olla väärässä. Me olemme väärässä?

Galileo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Galileo kirjoitti...

Ma-Riikka, minusta on tosiaan varsin luonnollista, että monien ihmisten maailmankuva on hyvin erilainen kuin omani. Se voi johtua joko siitä, että he eivät halua jäsentää todellisuutta minkäänlaisen uskonnollisuuden avulla tai sitten siitä, että juuri mormonismin opetukset tuntuvat heistä vierailta ja vaikeilta hyväksyä. Luotan kuitenkin siihen, että Jumala tuo meidän polullemme ymmärrystä ja totuutta sitä mukaa, kuin olemme valmiita ottamaan vastaan. Uskon myös, että Hän käyttää kaikkia mahdollisia kanavia, mukaan luettuina kaikki uskonnolliset ja maalliset liikkeet, joista löytyy vähänkin hyvyyttä, totuutta ja kauneutta. Uskon absoluuttisen totuuden olemassaoloon mutta näen myös kuinka monet polut vievät meidät lähemmäksi sitä.

Koska henkilökohtainen suhde Jumalaan on tuonut minulle ja monille läheisilleni paljon onnea ja rauhaa, tunnen joskus surua siitä, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaista suhdetta. Toisaalta näen, kuinka paljon Jumala kunnioittaa meidän yksilöllistä tahdonvapauttamme, joten ymmärrän, että ainut mitä voin tehdä, on kertoa kiinnostuneille omasta uskostani, niin että he voivat halutessaan etsiä Jumalaa omassa elämässään.

man with desire kirjoitti...

Raamatun ristiriitoja on tutkittu tällä sivustolla -->

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatun_ristiriitojen_tarkastelua.html

Anonyymi kirjoitti...

Toivon että kaikki te mormonit ja sellaisiksi haluavat etsitte tietoa ko kikosta historian kirjoista, entisten jäsenten kirjoituksista ja omasta järjestänne. Tässä eräs toivottavasti silmiä avaava linkki: http://www.mormonismi.net/index.html

Matkaevääksi vielä pari ajatusta: Raamatussa mm. sanotaan ettei siihen saa lisätä mitään eikä ottaa mitään pois. Raamatussa myös kehotetaan koettelemaan kaikki uskon opetukset raamatun tekstiä vasten. Toivon tälle opin matkallenne Jumalan johdatusta.