24.7.2007

Mietittyä

Panen tähän pari kirjaa, joiden ajattelen vaikuttaneen merkitsevästi ajatteluuni. Antti Hyryn "Kertomus" oli ilmestyessään -86 minulle kirjallisen tyylin ykkönen. Erityisesti proosateksti "Mustan ojan vesi" puhutteli ja puhuttelee. Hiljaisuutta ja rauhaa kaipaavalle, jo elämää nähneelle nautittavaa kielen taituruutta.
Toinen toisaalta?on Jaakko Hämeen-Anttilan "USKO" (2005). Enpä uskonut sitä siksi aiemmin. Monisivistyneen, koulunsa käyneen akateemisen 'ihmiskielinen' teos, jota suosittelen - nimestä huolimatta, tai sen takia - kaikille, jotka tunnistavat itsessään luutumia, varmuuksia, joita ei ole tapana kyseenalaistaa. Luin jostain syystä kirjan tänä kesänä. Älyllinen ja sujuva näkemys Uskosta, mitä se on.

2 kommenttia:

mattitaneli kirjoitti...

Hei hyvä Bluffi,

Kiitos blogisi avaamisesta!
Toivon mukaan täällä käydään
kiintoisia ja monipuolisesti
sivistyneitä sekä intellektiä
hurmaavia keskusteluita.
Sinut kirajllisesti tuntien, minulla on syytä uskoa niin -
olla bona fide;)

Hämeen-Anttilan kirjan on tuttu.
Varsin hyvä kirja minustakin,
akateemisen "ihmiskielinen" on
mainio kuvaus sille.
Hyvää kirjassa oli myös sen aitous
ja helposti lähestyttävyys.
Se ollee harvinaista, kun kirjan
tekijä on niin syvästi akateeminen,
vaikkakin hyvässä mielessä.

Hyryn kirjaa en tunnekaan. Mikä sen tyylissä Sinua oikein viehättää, kolahtaa?

Tuosta Jazzista sen verran. Onkohan
niin,kun tilaisuus tulee mammuttimaiseksi, niin substanssi
katoaa tai tulee ainakin entistä viihteellisemmäksi.
Monesti monen asian tai ilmiön suuruus on "pienuudessa" -
ihmisenkin "suuruus"?


ystävällisesti Matti

Bluffi kirjoitti...

Hyry - en ole varma - voitti kaiketi "Finlandiapalkinnon" ko. teoksellaan. Hän tyylinsä on niukkaa, tarkkaa ja kiireettä etenevää; muissakin novelleissa kuin mainitsemassani - suosittelen lämpimästi.
Mitä tulee pooriin, niin melko viihteelliseksi tapahtuma on tullut jo vuosia sitten: James Brown, Santana, Stewie Ray Waughn etc. Eipä tuo minua niin kovin häiritse, kun valinnan varaa on, mutta mammuttimainen ruohoaukio (salaojituksineen) ei oikein sovellu kaikille artisteille - minusta. Jollekin Ziggy Marleylle reggaineen tila sopi mainiosti, mutta esim John Scofield asettuisi minusta intiimimpään tilaan.

Viimeisen kappaleesi metaforistiikka on oivallinen.