Olen ollut raskaana ja sitten synnytinkin - poika heinäkuun alussa. Kiva on ollut reflektoida omia ajatuksiaan prosessin etenemisestä. Toki viittaan Mikan päiväkirjan tuottamaan myötäelämiseen pikku Otson matkasta maailmaan ja maailmassa.
Mutta pointti onkin siinä, että mitä minussa on tapahtumassa, kun "Miesten Mies" melkein tippa silmässä seuraa ajantasaista kerrontaa 'ämmien jutuista'. Biologi selittäisi - ? - sen varmaan mieshormonin vähentymisellä "viagrahuuruisessa" setä-iässä.
Jotain erikoista kuitenkin on siinä, että nyt tuntuu - tässä iässä - (yli 50v) havaintokenttään hakeutuvan vauvojen kuvat, jopa toisin kuin silloin joskus, kun omaa poikaa odoteltiin. 'Transsendenssiin' taipuvaisena 'humanistina' jään vain ihmettelemään henkilökohtaista mummuuttani. Miellyttäväähän tämä on, mutta yllättävää.
2 kommenttia:
Aika monta miestä tässä lähipirissä kärsii samasta vaivasta, iästä riippumatta. Ei hätää, siitä ei toivu.
Ystäväsi Pekan kommenttiin tuolla alempana. Kävin tässä pari kuukautta sitten Helsingissä. Ihmettelin kun ihmiset kävelivät julkisesti kadulla. Urheilukilpailuissa ja konserteissa istuu ihmisiä julkisesti. Tuolla pihallakin on parhaillaan kaksi pientä poikaa. Miten sairaita narsisteja ovat sellaiset jotka esittelevät kroppaansa kaduilla ja turuilla? Komeita olemme me jotka ovat viettäneet heinäkuun neljän seinän sisällä, katseilta piilossa.
Lohduttaa. Itse asiassa tää on kivaa - Otson myötäeläminen.
Tohon toiseen: Tuntuu kyllä joskus siltä, että tähän voi jäädä koukkuun - alkaa kattella maailmaa
Bloggerin läpi - mutta katellaan;)
Lähetä kommentti