4.9.2007

Ei huolta - puhutaan...


Suomalaistutkimus: Kännykästä ei terveysvaaraa
Julkaistu 04.09.2007, klo 09.39 (päivitetty 04.09.2007, klo 09.56)


Laajassa suomalaisessa tutkimuksessa ei ole löydetty näyttöä matkapuhelinten terveysvaaroista. HERMO-tutkimusohjelmassa selvitettiin matkapuhelinten lähettämien sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia ihmisiin.

Tutkijoiden mukaan soluviljelmillä, koe-eläimillä, koehenkilöillä ja laskennallisilla malleilla tehdyissä tutkimuksissa ei löytynyt näyttöä terveydelle haitallisista vaikutuksista.

Tutkijat selvittivät matkapuhelinten radiotaajuisten kenttien vaikutuksia hermostoon ja aisteihin. Lisäksi tutkittiin puhelinten kenttien vaikutusta lasten ja nuorten kehittyvään hermostoon.

Tutkimusohjelmaan kuului 13 osaprojektia. HERMO on neljäs ohjelma maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisessa kansallisten tutkimusohjelmien sarjassa, joka käynnistyi 1990-luvun puolivälissä. Tutkimukseen osallistuivat Kuopion yliopisto, Helsingin yliopisto, Säteilyturvakeskus, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Työterveyslaitos ja VTT.

Tutkimusohjelman päärahoittaja oli Tekes. Muita rahoittajia olivat Elisa, Finnet Verkot, Nokia sekä TeliaSonera. Ohjelma alkoi kesäkuussa 2004 ja päättyi toukokuussa 2007.

YLE Uutiset
-------------
Ehkä epäilevä kiinnittänee huomion tutkimuksen rahoittajiin - mitään epäilemättä;)

1 kommentti:

Ma-Riikka kirjoitti...

olis kiinnostava tietää, sisältyikö tutkimukseen jotain ehtoja julkistamisesta, kun rahoittajina oli suuria kännykkäfirmoja, jotka ennenkin ovat estäneet tutkimusten julkistamisen.