Tämä kirjoitus on tiivistelmän tiivistelmä Jaakko Hämeen-Anttilan teoksesta "USKO" ja pyrkii täydentämään aiemmin tässä blogissani esittämääni yritelmää. Toisekseen siihen on innoittaneet monet bloggaajat kuten "
Paahtoleipä" kirjoituksineen, mutta ehkä ykkös-sijan lunastaa "Ruukinmatruuna" kirjoituksellaan "
Miksi en ole kristitty".
Omana jälkikirjoituksenani (jo etukäteen) totean kirjan useasti luettuani jääväni vieläkin - avartavasta lukukokemuksesta huolimatta - kysymään: Miksi olettaa Jumala? (Toisaalta ajattelen vastauksenkin jo ymmärtäneeni)
"USKO"Ihmisellä on koko historiallisen ajan ollut uskonnollisia käsityksiä. Näistä todistavat arkeologiset löydöt jo ajalta ennen kirjoitustaidon keksimistä, kuten vainajien hautaaminen, uskonnollisiksi tulkittavat kuvat ja veistokset. Uskonnollisuuteen liittyvät tekstit luonnollisesti puuttuivat. Niitä korvasivat kuvat, joiden tulkinta yksiselitteisesti on vaikeaa. Oleellista kuitenkin on se, että uskonnolliseksi luonnehdittavaa ajattelua esiintyi.
Pääpaino uskonnossa oli oikein tekemisellä, ei niinkään oikein uskomisella ja opinkappaleilla. Ytimessä oli ortopraksia ei ortodoksia. Kreikassa kehittyi ensimmäisellä vuosituhannella eKr. vahva
filosofinen traditio, joka pyrki rationaalisen ajattelun ja loogisen päättelyn avulla selittämään luontoa ja sen ilmiöitä.
Kreikkalaiset nostivat järjen kaiken mittatikuksi ja vaativat väittelyissä osapuolia todistamaan kantansa analysoimalla väitteet joukoksi perusväittämiä ja niistä päättelysääntöjen avulla johdettaviksi lisäväitteiksi.Myös kristinusko kohtasi kreikkalaisen filosofian, jossa tiedon ja totuuden
kriteereiksi nousi kyky rationaalisesti todistaa väitteet oikeiksi tai vääriksi.
Syntyi teologia, oppi Jumalasta.
Rationaalinen todistaminen nousi välittömän kokemisen yläpuolelle.
Uskosta tuli uskonoppia, jossa uskontunnustuksen
määrääväksi osaksi tuli uskon kohteen yksityiskohtainen ja
analyyttinen määrittely. Maailman muihin uskontoihin verrattuna se ei ole mitenkään selviö.
Ortodoksia on pikemminkin poikkeus, ortopraksia pääsääntö.
On syytä panna merkille, että
uskon purkaminen joukoksi keskenään ristiriidattomia väitelauseita, johti mahdollisuuteen alistaa usko järjen alaisuuteen.USKO JA KIELIUskonnollinen usko kohdistuu ensisijaisesti Jumalaan ja näkymättömään, hengelliseen maailmaan. Mutta
onko Jumala määriteltävissä kielen kautta? Jumalaan liittyviä kielellisiä ongelmia on kahdenlaisia. Ensinnäkin Jumala on jo määritelmänomaisesti käsitteenä inhimillisen käsityskyvyn ylittävä. Siten Jumalasta puhuminen on vaikeaa tai mahdotonta kielellä, joka on meidän käsityskykymme ja rajallisuutemme mukaista.
Jumala on rajoittamaton, kun taas kielen tehtävä on rajoittaa.Esim. sana "Kissa" määrittelee tietyt yksilöt tiettyyn lajiin kuuluviksi ja samalla kiistää sen, että muut, ei-kissayksilöt kuuluisivat tähän luokkaan. Lisäksi sanan merkitys syntyy meidän havainnoistamme: sana "kissa" on tavallaan lyhennys, jolla viitataan kaikkiin näkemiimme tai kuvittelemiimme kissayksilöihin. Voisiko luonteeltaan rajoittava ja meidän kokemuspiiriimme sidottu kieli kuvata luonteeltaan rajoittamatonta Jumalaa, jonka olemus ylittää käsityskykymme?Tämä klassinen teologinen ongelma voidaan ilmaista myös toisin. Jos
Jumala on ääretön, mutta kaikki inhimillinen äärellistä, emme voi kuvitella, että ääretön mahtuisi äärelliseen. Koska kieli on inhimillisen kommunikaation väline, se ei kykene kattavasti kuvaamaan ääretöntä.
Sana "Jumala" ei tavoita Jumalan olemusta, tai vaikka sana tavoittaisikin merkityksen, meidän kykymme ymmärtää se olisi puutteellinen. Molemmissa tapauksissa lopputulos on sama:
Me emme voi ymmärtää Jumalan olemusta kielen kautta. Uskon kieli on metaforista!Meidän arkikielessämme on paljon metaforistisia ilmaisuja: "kultaseni", "kyyhkyläinen" tai vaikkapa "Teräsmies". Jos pyrimme tulkitsemaan näitäkin arkikielen ilmaisuja anlyyttisesti, ajaudumme 'hakoteille'. Jos luovumme tulkitsemasta metaforistisia lauseita eksakteina väitelauseina ja ymmärrämme niiden välittävän puhujan tunteellisen ilmauksen, huomaamme totuuden, joka niihin sisältyy.
Usko voidaan toki ymmärtää sitoutumisena väitelauseisiin. Tällainen käsitys uskosta on kuitenkin jäykkä ja aliarvio uskon todellisuutta.
Dogmeihin sitoutuva käsitys uskosta on myös kaukana ihmisen arkielämästä:
Uskonnosta ei etsitä TIETOA vaan ELÄMÄNOHJEITA, LOHTUA, SUUNTAA. Uskonkappaleita voisikin ehkä ajatella apuneuvoina uskolle: (ne kertovat, kuinka kymmenien aikaisempien sukupolvien teologiset ajattelijat ovat koettaneet pukea sanoiksi sitä, mitä ei sanoiksi voi pukea.)USKO JA TIETOUsko on usein joutunut ristiriitaan tiedon ja tieteen kanssa. Nykyisin esim. kreationistien kohdalla, jotka vastustavat evoluutio-oppia (teoriaa) ja äärimuodossaan pitäytyvät Raamatun luomiskertomukseen.Viime aikojen uskontokeskusteluissa on nostettu juuri tällainen uskonnollinen ajattelu olkiukoksi, joka on sitten puhallettu kumoon.
Vastustajien mielestä koko uskonto on näin tullut osoitetuksi satuiluksi ja taikauskoksi. Näin varmasti käykin, jos luemme Raamattua kirjaimellisesti ja pidämme sen tekstiä joukkona väitelauseita.Jos uskonnon merkitys rakentuisi Raamatun sisältämään historialliseen tai luonnontieteelliseen tietoon, uskonto olisi tosiaan jo aikansa elänyt ilmiö, valmis siirrettäväksi historian arkistoihin.
Uskonnolla on kuitenkin toisenlainen paljon elinvoimaisempi merkitys, joka on aina ollut uskonnon pääasia. Toisenlainen
ymmärrys nousee juuri Raamatun käyttämän
kielen ja sen kertomusten METAFORISUUDESTA. Raamatun kertomusten merkitystä täytyykin etsiä jostakin aivan muualta kuin faktisesta historiasta tai kosmologiasta. Raamatun kirjoitusten
keskeinen funktio on opettaa meitä tarinoita kertomalla
elämään elämämme tavoin, joilla on merkitystä MEIDÄN elämässä tekemiemme valintojen kannalta.
Jos usko ei kohdistu eräiden väitelauseiden totuusarvoon vaan pyrkii niiden innoittamana ymmärtämään maailmaa ja ihmisen asemaa maailmassa,
EI USKON JA TIEDON VÄLILLÄ OLE MITÄÄN JÄNNITETTÄ. Uskon ymmärtäminen näin purkaa jännitteitä uskonnon ja tieteen väliltä.
TIEDON OLEMUSTieto käsitetään useimmin analyyttiseksi tiedoksi. Tällainen analyyttinen tieto selittää ilmiöitä maailmassa ja auttaa meitä ennakoimaan tulevaa. Luonteenomaista sille on ilmiöiden purkaminen perusosasiinsa.
Sen rinnalla
voidaan puhua myös toisenlaisesta tiedosta, intuitiivisesta ja synteettisestä tiedosta, joka perustuu välittömään kokonaisvaltaiseen varmuuteen ja oivallukseen asioitten tilasta - esim. omasta olemassaolostamme ja minuudestamme. Analyyttisen ja intuitiivisen tiedon välinen
tärkein ero löytyy, kun pohdimme niiden tuottaman
tiedon todistettavuutta.
Oikeaksi todistaminen tapahtuu analyyttisen tiedon kautta. Onko olemassa intuitiivista tietoa, vastakohtana analyyttiselle tiedolle? Jos on, se pitäisi todistaa. Todistamisen pitää tapahtua analyyttisen tiedon kautta. Koska todistaminen ei onnistu näin, ei intuitiivista tietoa voi olla olemassa. Päätelmä (vain analyyttista tietoa on olemassa) on arvoton, koska se sisältyy lähtökohtaan (vain analyyttinen todistus kelpaa tiedon lähteeksi).Olemme huomaamatta joutuneet kehäpäättelyyn.SANATON USKOUsko ei ole sanoihin puettavissa vaan sanatonta, kielen rajat ylittävää kokemista, oivaltamista, todellisuuden ymmärtämistä.Usko ei ole ainoa sanaton, loogisen ajattelukyvyn ylittävä ilmiö. Sen lisäksi on muita sanattomia asioita, joita valtaosa ihmisistä pitää arvokkaina ja tärkeinä elämässään. Tällaisia ovat mm.
kauneus ja rakkaus. Uskon tavoin kauneus todellista, vaikka todistamatonta. Vielä selvemmin sama näkyy rakkauden kohdalla. Jos kaksi ihmistä rakastaa eri rakastettuja, ei ole mielekästä ryhtyä kysymään, kumpi rakastaa "oikein" tai kumman rakkaus on todistettavasti "parempaa".
Se, että
rakkautta, kauneuden kokemista tai uskoa ei voi sanallisesti määritellä, analysoida tai "oikeaksi" todistaa, ei tee näistä mitenkään loogista ajattelua alempiarvoisia ilmiöitä. Päinvastoin, logiikka ja analyyttinen tieto voivat erinomaisesti palvella ylempiä tarkoitusperiä, mutta
rakkaus, kauneus ja usko ovat itsessään näitä ylevämpiä tarkoituksia.
Kyseessä on sama ero, joka vallitsee arvojen ja rationaalisen ajattelun välillä. Rationaalinen analyysi auttaa talouden suunnittelussa ja parhaassa tapauksessa hyvinvointivaltion ylläpitämisessä. (
Mutta yhtälailla voi käyttää älyään hyvinvointivaltion tuhoamiseen kvartaalitalouden eduksi.) Arvot ja muut analyyttisen ajattelun yläpuolella olevat ilmiöt ovat osa loogisen ajattelun yläpuolista säätelymekanismia.
Arvot säätelevät järjen käyttöä, ja sen mahdollisia käyttömuotoja. On vaikeaa ellei mahdotonta todistaa loogisesti, että yhteiskunnan tulisi pitää huolta heikoimmista jäsenistään. Todistamattomuus ei kuitenkaan tee arvoista turhia, päinvastoin.
Ihminen, joka ei koe uskovansa, voi todellisuudessa ajatella samoin kuin uskova. Hän vain ei pue ajatuksiaan samoiksi sanoiksi. Kynnyskysymys ei olekaan se, käyttääkö ihminen itse sanaa "usko", vaan se, miten hän mieltää todellisuuden. Uskon voi tunnistaa myös sellaisessa ajattelussa, joka ei pukeudu sen enempää kristilliseen kuin muuhunkaan uskonnolliseen kielenkäyttöön. Ihmisen omaa uskonnollista - tai ateistista - näkemystä tulee kunnioittaa. Joku puhuu sielusta siinä missä toinen tajunnasta ja kolmas minuudesta, meidän kaikkien ilmaisumme ovat puutteellisia kuvia todellisuudesta. Silti me puhumme samasta ilmiöstä. Sanallistamisen prosessissa sanaton usko muuttaa muotoaan, jolloin myös usko rajautuu. Ihminen, joka haluaa rajata uskonnollisen tulkinnan pois ajattelustaan, tulee sulkeneeksi itseltään ovia. Näin tehdessään häneltä voi jäädä huomaamatta, että asiat, joista puhutaan uskonnollisella kielellä, ovat oikeastaan samoja, joita hän itse ajattelee toisenlaisessa kielellisessä asussa.Ps. ** Todistaminen on prosessi, jossa osoitamme analyyttisesti, että jokin väite pitää paikkansa lähtemällä liikkeelle aksioomista eli perusväitteistä ja etenemällä oikeina pidettyjen päättelysääntöjen avulla johtopäätöksiin.Näin tapahtuu matematiikassa ja myös logiikassa. Perusaksioomista johdetaan päättelysääntöjen avulla uusia väittämiä, jotka ovat tosia ja
systeemin sisällä todistettavia! (Kuuluisa matemaatikko Kurt Gödel osoitti kuitenkin, että koko systeemin todistaminen oikeaksi systeemin sisältä lähtien on mahdotonta. Aukoton todistelu voidaan rakentaa vain aksioomien varaan, väitelauseitten, joita ei itsessään enää voi todistaa oikeiksi. Ne on ensin hyväksyttävä tosiksi, jotta niiden päälle voidaan rakentaa järjestelmä, joka on siis tosi, jos ja vain jos oletamme aksioomat tosiksi. Gödelin mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida todistaa ristiriidattomaksi sen omien aksioomien avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että järjestelmää ei voida osoittaa ristiriidattomaksi. Osoittaminen onnistuu, mutta sitä ei voida tehdä omista aksioomista lähtien.Näin analyyttisenkin tiedon osoittaminen sitovasti todeksi osoittautuu yllättävän monimutkaiseksi!
Todeksi tiedetty ei ole aina todistettavissa.
Vaikka meillä on intuitiivinen tieto olemassaolostamme, on mahdotonta todistaa sitä aukottomasti!Ps.2 (Hämeen-Anttilan näkemys tuntuu olevan paljolti sukua Baruch Spinozan filosofialle. Spinoza on esittänyt, että Jumala oli luonnon ja maailmankaikkeuden mekanismi, jolla ei ollut persoonallisuutta, ja että Raamattu oli metaforinen ja allegorinen teos, jota käytettiin Jumalan luonteen opettamiseen.)
