Kiitokseni meille kaikille, mutta etenkin Eerolle, joka hellästi puristi meistä sen, mikä meidät lopulta sai ymmärtämään, mikä todella on tärkeää.
Viikko tuntemattomien ihmisten kanssa. Niin erilaista kirjoitusta, niin yksityistä ja lopulta niin yhteistä. Kysymyksiä elämästä ja olemisesta, ihmisyydestä. Samoja kysymyksiä. Vain muodoltaan toisistaan poikkeavia. Yhteisyyttä. Rikkautta.
Meri: ”Päiväntasaajalla yö tulee nopeasti ja on musta. Thunguri-vuoren laelta ihailemani vihreä ja kumpuileva maisema värittyi vielä hetki sitten auringonlaskusta...Pimeys, harvat valot teepensaiden ja banaanipuiden välissä tuikkimassa, ihmisten vaimea puhe ja huudahdukset, savun tuoksu ja jo pitkään kuulunut rummutus jostain alarinteeltä...rytmi alkaa kuulua myös jostain lähempää.
Tunnen rytmin ja liikkeen sisälläni ja ilon. Unohdun. Juureni tuntuvat, maa ja eheys.”
Helli: ” Tietoisuus kuolemasta saattaa terävöittää elossa olon kokemista, niin kuin pimeys
antaa pohjan valolle.”
Ulla:" On eilinen, huominen, molemmat ainutkertaiset. Paikalla ei enää tarvitse olla merkitystä. Koti ja olo ovat jo syntyneet."
Kari: ” Hän meni henkisesti rikkaisiin naimisiin.”
” Varas meni lukkoon.”
” Tulin katsoneeksi häntä sillä silmällä, jolla en iskenyt.”
Soile: ” On tärkeää katsoa junavaunussa silmiin mustapukuista tyttöä, jolla on pikimustat silmänympärykset, aniliinit luomet, nenärengas sekä satasolkiset kiiltonahkasaappaat, ja sanoa
kuinka kauniit ovat hänen liilat hiuksensa, kysyä hänen kissansa nimeä ja toivottaa hyvää loppumatkaa.”
Marjo : ” Kiire on uhkaksi elämän tärkeille asioille: ystävyyssuhteille, parisuhteelle, rakkaudelle.
Tai sitten niitä ei ole ollutkaan, vaan oman mielen ja elämän tyhjyys on täytetty tapahtumilla.”
Anita: ” Rakastavaiset tuskin huomaavat onko pimeää vai valoisaa, hehän valaisevat toisensa joka tapauksessa.”
Juha: ”Odotan mysteerin paluuta, kauhistuttavan, selittämättömän, kiehtovan paluuta
todellisuuden muka haltuunsa ottaneen huolettoman puheen tilalle.”
