28.3.2009
VELALLA ELÄMINEN
Sivun reunassa pyörivän USA:n valtionvelan 'kellon' tapainen näyttö olisi kiva nähdä myös Suomen kohdalta - vai olisiko?
25.3.2009
Ahdistuksen kehä
Olen viime aikoina pohtinut julkisuuden merkitystä. Tarkoitan julkisuudella sitä, että lukemalla julkisia dokumentteja - niihin kuuluvat sanomalehdet, blogit etc. - katsomalla tv:ta, kuuntelemalla radiota - uutisia, tuntuu jokin tarttuvan minuun.
Tällä hetkellä yleisiä puheenaiheita ovat mm. globaali talouskriisi, terveydenhoito ( kiinnostus terveyteen so. terveellisiin elämäntapoihin ja terveellisiin ruokailutottumuksiin) ja esim. vanhusten hoito ja sekä nuorten että aikuisten mentaalihäiriöt (masennus) ja näiden seuraukset.
Oletukseni on, että tämän tapaiset uutisoinnit ( käytän termiä laajassa merkityksessä) lisäävät ahdistavia kokemuksia/vaikutuksia sen sijaan, että auttaisivat analyyttiseen, rationaaliseen pohdintaan ilmiöiden ratkaisemiseksi.
Uutisoinnit tartuttavat kuulijansa/lukijansa.
On vaikeaa olla iloinen ja positiivinen, kun kokee maailman alituisen uhkan alaiseksi. Kun eläminen on selviytymistä, taistelua ja pelkoa. Eläminen tällaisessa epävarmuuden tilassa taas aiheuttaa ahdistusta, jota sitten markkinoidaan julkisuudessa. Kehä ruokkii itseään.
Paras uutispäivä on muutaman lentoneen putoaminen, terrori-iskut, kasvihuoneilmiön dramaattinen kasvu, terveydenhoidon leikkaukset ja nuorten kasvaneet mielenterveysongelmat.
Pakoon et pääse tätä informaatiotulvaa mihinkään, koska et osaa/voi olla seuraamatta sitä, jolloin jäisit sitä paitsi l. et tietäisi, mitä maailmassa tapahtuu.
Tulee mieleeni ajatus, että jotain todellisen dramaattista olisi hyvä tapahtuakin, jolloin keskeisimmäksi ongelmaksi jäisi pelkkä eloon jääminen.
Tällä hetkellä yleisiä puheenaiheita ovat mm. globaali talouskriisi, terveydenhoito ( kiinnostus terveyteen so. terveellisiin elämäntapoihin ja terveellisiin ruokailutottumuksiin) ja esim. vanhusten hoito ja sekä nuorten että aikuisten mentaalihäiriöt (masennus) ja näiden seuraukset.
Oletukseni on, että tämän tapaiset uutisoinnit ( käytän termiä laajassa merkityksessä) lisäävät ahdistavia kokemuksia/vaikutuksia sen sijaan, että auttaisivat analyyttiseen, rationaaliseen pohdintaan ilmiöiden ratkaisemiseksi.
Uutisoinnit tartuttavat kuulijansa/lukijansa.
On vaikeaa olla iloinen ja positiivinen, kun kokee maailman alituisen uhkan alaiseksi. Kun eläminen on selviytymistä, taistelua ja pelkoa. Eläminen tällaisessa epävarmuuden tilassa taas aiheuttaa ahdistusta, jota sitten markkinoidaan julkisuudessa. Kehä ruokkii itseään.
Paras uutispäivä on muutaman lentoneen putoaminen, terrori-iskut, kasvihuoneilmiön dramaattinen kasvu, terveydenhoidon leikkaukset ja nuorten kasvaneet mielenterveysongelmat.
Pakoon et pääse tätä informaatiotulvaa mihinkään, koska et osaa/voi olla seuraamatta sitä, jolloin jäisit sitä paitsi l. et tietäisi, mitä maailmassa tapahtuu.
Tulee mieleeni ajatus, että jotain todellisen dramaattista olisi hyvä tapahtuakin, jolloin keskeisimmäksi ongelmaksi jäisi pelkkä eloon jääminen.
22.3.2009
20.3.2009
17.3.2009
Mormoni & Hiukkasfyysikko & Usko
FYYSIKON USKO
Tämä essee lähti liikkeelle kahdesta päätekijästä. Ensimmäinen vaikutin oli kirja nimeltä ”A Thoughtful Faith – Essays on belief by Mormon Scholars”, joka on kokoelma akateemisessa maailmassa työskentelevien mormonien kirjoituksia omasta uskostaan. Minuun teki vaikutuksen heidän kirjoitustensa rehellisyys ja avoimuus.
Monet kertoivat yksityiskohtaisesti niistä epäilyistä ja haasteista, joita he olivat kohdanneet etsiessään vastauksia uskon kysymyksiin. Erityisen puhutteleva oli erään historioitsijan kuvaus siitä, miten hän oppi omakohtaisesti, kuinka tarpeetonta on edes yrittää rakentaa omalle uskolleen perusteluja, jotka vakuuttaisivat kenet tahansa. Olin aiemmin hyväksynyt tämän periaatteen älyllisesti, mutta nyt se pysäytti minut henkilökohtaisemmalla tasolla ja tunsin, kuinka vapauttava tällainen lähestymistapa on. Niinpä oma kirjoitukseni ei yritä vakuuttaa muita uskoni perustuksen loogisuudesta. Sen sijaan tarkoitukseni on kuvata miksi minä valitsen rakentaa elämäni uskoni ympärille ja miksi olen mormoni eli jäsen Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa.
Toivon voivani olla avuksi muille jakamalla omat ajatukseni mutta ymmärrän, että lähestymistapani ei varmasti tyydytä kaikkia lukijoita. Hyväksyn tämän välttämättömänä seurauksena elämän ja ihmisten ihanasta monimuotoisuudesta.
Toinen syy kirjoitukselleni on erään ystäväni esittämä kysymys siitä, miten Jumala ja työni fyysikkona suhtautuvat toisiinsa. Aloin kirjoittaa hänelle vastausta sähköpostilla, mutta innostuin niin kovasti, etten malttanut lopettaa lyhyeen viestiin. Olen ystävälleni kiitollisuudenvelassa mahdollisuudesta jäsentää ajatuksiani paremmin.
Ensialkuun täytyy todeta, että fysiikan opiskelu ei ole vaikuttanut uskooni kovinkaan suoraan. Mikään, mitä olen oppinut fysiikasta, ei ole tehnyt uskomisesta vaikeampaa. Minun on helppo ajatella, että Jumala käytti alkuräjähdystä tai jotain vastaavaa menetelmää meidän maailmankaikkeutemme käynnistämiseksi ja että luonnonlait ovat Hänen tapansa toteuttaa suunnitelmiaan ihmisten pelastukseksi.
Se, että ymmärrämme mekanismin jonkin luonnonilmiön takana, ei minusta vaikuta mitenkään Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen. Toisaalta luonnon ymmärrettävyys ja järjestelmällisyys eivät ole myöskään vahvistanut uskoani. Minusta on kiehtovaa, että voimme kuvata luontoa matematiikan avulla mutta luonnonlait eivät ole minulle henkilökohtaisesti voimakas todistus maailmankaikkeuden tarkoituksellisuudesta.
Vaikka fysiikan opit sinällään eivät nähdäkseni ole ohjanneet uskoani suuntaan tai toiseen, tieteellinen maailmankuva ja ajattelutapa yleisesti on vahvasti muovannut tapaani jäsentää maailmaa ympärilläni, mukaan luettuina usko ja uskonto. Olen kovasti eri mieltä usein kuulemastani ajatuksesta, että usko ja tiede kuvaavat todellisuuden kahta eri aluetta, joita ei tule yrittää saattaa vuorovaikutukseen keskenään.
Oma uskoni on monella tapaa hyvin kirjaimellista. Uskon Raamatun ja Mormonin kirjan ihmeisiin, kuten Punaisen meren jakamiseen. Olen vakuuttunut, että Joseph Smith näki Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen fyysisillä silmillään. Luotan siihen, että Mormonin kirja todella käännettiin muinaisista kultalevyistä ja niin edelleen. Nämä ovat kaikki kiistatta todistettavia tapahtumia niille, jotka olivat itse paikan päällä. On tärkeää erottaa toisistaan kysymykset ”Onko minun mahdollista todistaa tämä väite tieteellisesti?” ja ”Onko tätä ylipäätään mahdollista todentaa objektiivisesti?”.
Käytännön elämässä pystyn harvoin puhumaan ihmeellisten tapahtumien silminnäkijöille mutta periaatteellisella tasolla monet uskonnon väitteet ovat tiukasti tieteelliseen havainnoinnin piirissä.
Minä ja monet tuntemani mormonit lähestymme uskonnollista tietoa tavalla, joka muistuttaa tieteellistä menetelmää hyvin läheisesti. Lähtökohtana on hypoteesi – väite, jonka löydämme pyhistä kirjoituksista tai kuulemme jonkun opettamana. Suurin osa hypoteeseista voidaan laittaa koetteille, kuten esimerkiksi uskomus, että Jumala vastaa rukouksiin tai että lepopäivän pyhittäminen tuo hengellisiä siunauksia.
Suurin ja kieltämättä oleellinen ero on, että me olemme valmiita luopumaan objektiivisen toistettavuuden vaatimuksesta tai ainakin muokkaamaan sitä. Jumala ei vastaa rukouksiini aina, kun sitä pyydän tai samalla tavalla kuin viimeksi tai siten kuin Hän vastasi jollekulle muulle. Siunaukset Jumalan käskyjen noudattamisesta eivät useinkaan ole välittömiä tai objektiivisesti mitattavia. Mutta jopa tässä väitän mormoniteologian olevan lähempänä tieteellisen menetelmän käytäntöä kuin monet ajattelevat. Kukaan nykypäivän fyysikko ei kuvittele voivansa toistaa toisen ryhmän koetuloksia ilman pitkällistä, jopa vuosia kestävää valmistelua.
Toisaalta yksittäiset fyysikot uskovat lähes poikkeuksetta omiin koetuloksiinsa, vaikkeivät muut niitä pystyisikään varmentamaan. Käytännön tieteessä objektiivinen toistettavuus on siis idealisaatio, johon pyritään vaihtelevalla tarmolla.
Toisaalta mormoniteologia antaa jokaiselle yksilölle velvollisuuden tarkistaa uskonnolliset väitteet omakohtaisesti. Olen vakuuttunut, että Jumala on luotettava; Hän pitää sanansa ja vastaa kaikkiin vilpittömiin rukouksiimme. Kun pyydämme kärsivällisesti, tulemme saamaan selkeän vastauksen, jota ei tarvitse epäillä. Minusta ei ole kohtuutonta vaatia pitkäjänteisyyttä ja vilpitöntä halua näin tärkeän tiedon löytämiseksi.
Uskonnollisen ja tieteellisen tiedon etsinnän menetelmiä voi verrata myös toisesta suunnasta tarkastelemalla, kuinka tieteeseen luottaminen perustuu monella tapaa uskoon. Olemme tottuneet ajattelemaan, että vähitellen tieteellinen ymmärrys voi vapauttaa yhteiskuntamme ja sen yksittäiset jäsenet sokean uskon vallasta. Harva huomaa, kuinka kritiikittömästi me luotamme tiedemiesten sanaan puhtaan auktoriteettiuskon varassa. Tieteen tekijät voivat toki olla äärimmäisen kyvykkäitä ja luotettavia, mutta moni tieteeseen maailmankuvansa perustavista ihmisistä ei pystyne selittämään, miten tieteellinen menetelmä toimii saatika perustelemaan, miksi siihen tulisi luottaa.
Auktoriteettiuskon tarve ei kuitenkaan koske vain maallikoita. Vaikka hyväksyisimmekin tieteen pystyvän periaatteessa tuottamaan luotettavaa tietoa, joutuu rehellinen havainnoitsija silti myöntämään, kuinka uskovaisia kaikki menestyneet tiedemiehet ovat. Tarkoitan tällä uskoa muiden tieteentekijöiden ja koko tieteellisen menetelmän väitteisiin.
Kurt Gödel todisti järkkymättömän loogisen perustuksen olevan ikuisesti saavuttamattomissa mutta henkilökohtaisesti tämä ei ole minusta kaikkein mielenkiintoisin osoitus tieteellisen uskon välttämättömyydestä. Vaikka hyväksyisimme tietyn joukon perusaksioomia niiden tuottamien kokeellisesti vahvistettujen ennustusten varassa, emme silti pysty jatkamaan tiedettä pelkästään varman tiedon ja aukottoman päättelyn keinoin.
Erityisesti pitkään jatkuneilla tutkimusaloilla kuten fysiikassa on täysin välttämätöntä hyväksyä tosiasioina suurin osa alan menneistä tuloksista. Olen omakohtaisesta ja tuskallisesta kokemuksesta huomannut, että jos haluan saada aikaan jotain merkittävää, en millään ehdi ymmärtämään ja todistamaan kaikkia menneitä tuloksia, joille työni perustuu. Uskon ja luotan aikaisempien sukupolvien ja opettajieni taitoon, rehellisyyteen ja arvovaltaan. Suurta osaa tutkimuksestani ei voi suoraan verrata kokeisiin, joten luotamme muun muassa kompleksilukujen teoriasta johdettujen tulosten pätevyyteen. Jo fysiikan perustutkinto-opiskelijat oppivat, että tämä lähestymistapa ei ole täsmällisesti oikea monessa tilanteessa, johon näitä menetelmiä kuitenkin paremman puutteessa sovellamme. Tieteen historiasta tiedämme myös, että edes yhteensopivuus kokeiden kanssa ei takaa testattavan mallin kuvaavan fyysistä maailmaa todenmukaisesti. Thomas Kuhn selittää hienosti kirjassaan ”Tieteellisen vallankumouksen rakenne”, miten samojen koetulosten, jotka 1900-luvun alkupuolella todistivat eetterin tarpeettomuuden, olisi aikaisemman teorian valossa tulkittu varmistavan eetterin olemassaolon.
Tarkoitukseni ei ole kritisoida tieteellistä menetelmää. Näemme käytännön elämässä, kuinka jännittäviä ja arvokkaita tuloksia se on meille suonut. Haluan kuitenkin esittää, että on virheellistä väittää tieteellisen tiedon olevan edes periaatteessa varmaa ja luotettavaa. Tieteen arkipäivään kuuluu luottamus yleisesti hyväksyttyihin `totuuksiin` ja sitten niiden kyseenalaistaminen yksitellen tai muutama kerrallaan. Tämän kyseenalaistamisen menestyksellisyys osoittaa, että edes perustavat olettamuksemme eivät välttämättä ole oikeita. Silti me jatkamme uskoa tieteeseen, koska se on yleisesti ottaen auttanut meitä ymmärtämään maailmaa ja ennen kaikkea, koska meillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Auktoriteettiusko ja vanhan hyväksyminen ilman kaikenkattavaa perusteellista tutkimista on luovan tieteen elinehto. Usein vasta kokenut professori voi toivoa pystyvänsä todistamaan suurimman osan alansa keskeisistä tuloksista. Samoin uskon asioissa on toivotonta odottaa täydellistä ymmärrystä ja varmuutta elämämme alkutaipaleella.
Opin jo nuorena lapsena erään Mormonin kirjan vertauksen. Profeetta nimeltä Alma kirjoittaa, että usko johonkin periaatteeseen on kuin siemen, jonka kylvämme rintaamme. Emme voi aluksi tietää kyseisen opin todenperäisyydestä, mutta kun siemen versoo ja kasvaa, voimme varmuudella tietää sen olevan hyvä siemen. Tässä vaiheessa Alma sanoo, että emme enää tarvitse uskoa tämän periaatteen kohdalla mutta meidän täytyy jatkaa saman prosessin toistamista löytääksemme lisää tietoa. Minusta tämän reilumpaa menetelmää totuuden löytämiseen ei voi kuvitella.
Pienestä asti minua on kehoitettu pohtimaan itsenäisesti, kokeilemaan ja kysymään Jumalalta. Alkuun uskossani oli kyse vain lapsen luottavaisuudesta vanhempien ja muiden aikuisten sanaan, mutta vähitellen olen altistanut yhä suuremman osan omista uskomuksistani pohdiskelulle, epäilylle ja kokeilulle. Usein tulos ei ole dramaattinen. Olen nähnyt uskon vaikuttavan myönteisesti arkipäivääni mutta se ei vielä todista minulle Jumalan olemassaoloa. Vuosien varrella ja paljon rukoiltuani olen kuitenkin saanut joitakin niin selkeitä rukousvastauksia, että voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tiedän Jumalan elävän ja vastaavan rukouksiin. Jos joku kysyy, olenko aivan varma että tämä on totta, voin huoletta sanoa, etten ole. Mutta olen siitä paljon varmempi kuin monista tieteen tai arkipäivän asioista, jotka myös väitän tietäväni. Elämä perustuu väistämättä uskolle mutta olen kiitollinen siitä, että tämä usko voi vähitelleen johtaan tietoon yhä useamman yksittäisen periaatteen ja opin kohdalla.
On vielä hyvin monia asioita Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon opeissa, joihin uskon pääasiassa, koska minulla on henkilökohtainen vakaumus siitä, että Jumala kutsui Joseph Smithin palauttamaan tämän kirkon. Pyrkimykseni on kuitenkin vähitellen hankkia yhä useammasta periaatteesta henkilökohtainen ja suora vakaumus, joka perustuu rukousvastauksiin ja omiin hengellisiin kokemuksiin juuri kyseisen opin kohdalla.
Suurimman osan elämääni uskominen on ollut minulle helppoa. Aloin tulla vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta ja löytää oman uskoni teini-ikäisenä ja siitä lähtien minun ei ole ollut kovin vaikeaa ratkaista eteeni tulevia uskon kysymyksiä, liittyivät ne sitten kirkon historiaan, oppeihin tai nykypäivän käytäntöihin. Jotkut kysymyksistä askarruttivat mieltäni jonkin aikaa, mutta jostain syystä ne eivät horjuttaneet uskoani – ne olivat enemmänkin akateemisen analyysin ja päättelyn harjoituksia. Olin vakuuttunut, että minulla oli varma tieto uskoni perustuksista ja edessä oli lähinnä syvemmän ymmärryksen hankkimista ja soveltamista.
Viime vuosina olen kuitenkin astunut uuteen vaiheeseen omassa uskossani. Olen alkanut pohtia uudestaan monia asioita, joita aiemmin pidin selvinä ja ratkaistuina. Olen myös lukenut enemmän kirkon historiasta ja oppinut asioita, jotka eivät ensinäkemältä sovi yhteen sen kanssa, mitä olin kirkosta ja sen johtajista ajatellut. Olen huomannut, että tietoni ja ymmärrykseni omasta uskonnostani olivat paljon rajoitetumpia kuin olin kuvitellut. Maailmankuvani oli tuntunut valmiilta ja vakaalta ennen kaikkea siksi, etten ollut tarkastellut monia sen osia niin läheisesti kuin nyt huomasin tekeväni.
Uskoni Jumalaan ja uskontooni on elämäni tärkein perustus ja niinpä sen uudelleen arviointi ei ole ollut kivuton prosessi. Kun olen pohtinut yksittäisiä seikkoja kirkkomme opista tai historiasta, on mieleeni tullut usein kysymyksiä kuten: ”Entä, jos tämä osoittaa, että Joseph Smith ei ollutkaan profeetta?”, ”Entä, jos Mormonin kirja ei olekaan historiallinen teos?” Näissä tilanteissa palasin aiempiin kokemuksiini, jotka olivat vakuuttaneet minut näistä peruskysymyksistä. Pohdin, rukoilin ja löysin uudestaan varmuuden, jota olin tuntenut aiemmin, mutta välillä se kesti jonkin aikaa. Samalla huomasin, kuinka olin ollut väärässä kuvitellessani, että olin päässyt Alman vertauksessa täydellisen tiedon vaiheeseen. Koen edelleen tietäväni, että Jumala on olemassa mutta huomaan myös, että välillä ei ole helppoa harjoittaa uskoa tähän tietoon. Mitä yksityiskohtaisempiin kysymyksiin mennään, sitä enemmän maailmankuvani perustuu uskoon. Kyseessä on perusteltu usko; olen pohtinut sitä monelta kantilta ja kokenut monia konkreettisia asioita, jotka tukevat uskoani. Loppujen lopuksi minun täytyy kuitenkin valita usko vaikka voisin halutessani myös olla uskomatta.
Olen myös muokannut asennoitumistani tieteeseen ja siihen, miten se vaikuttaa uskooni. Tajuan entistä selvemmin, etten voi mitenkään toivoa oppivani kaikkia tosiasioita, joilla voisi olla vaikutusta uskooni. Olisi myös tuhoisaa kieltäytyä tekemästä uskonnollisia valintoja kunnes olen saavuttanut kaiken tarpeellisen tiedon. Luotan Jumalan hyvyyteen ja armoon: kun pidän mieleni ja sydämeni avoimena, Hän tuo eteeni kaiken tiedon, mitä tarvitsen maailmankuvani rakentamiseen.
Uskoni ei perustu biologiaan, fysiikkaan, historiaan tai mihinkään muuhunkaan tieteeseen. Pohdin kyllä jatkuvasti miten ymmärrykseni näistä aloista voi auttaa uskoani kohdistumaan entistä paremmin tosiin periaatteisiin mutta kun löydän ristiriitaisuuksia, ensimmäinen reaktioni ei ole heittää uskoani sivuun. Käännyn sen sijaan Jumalan puoleen ja pyydän Häntä auttamaan minua ratkaisemaan ristiriidan, jos se on mahdollista tai sitten elämään sen kanssa.
Tunnen suurta iloa siitä, että olen voinut ymmärtää entistä paremmin uskon merkityksen ja uudelleen hyväksyä sen elämäni perustaksi. Olen edelleen vakuuttunut, että ihmisten on mahdollista hankkia tietoa hengellisistä totuuksista. Ymmärrän kuitenkin paremmin, kuinka Jumala hyvin harvoin antaa yhtä kiistatonta todistetta mistään periaatteesta. Sen sijaan uskomme mukaan eläminen tuo toistuvia kokemuksia, jotka tekevät uskomme entistä vakaammaksi ja perustellummaksi mutta jotka eivät kuitenkaan tee epäilyä mahdottomaksi. Jo joitain vuosia sitten ymmärsin ja hyväksyin, että tieteellinen tieto on epävarmaa ja vaatii uskoa ollakseen hyödyllistä. Nyt alan hyväksyä saman näkemyksen uskonnollisen tiedon suhteen.
Kokemukseni tieteen parissa on saanut minut vakuuttuneeksi kriittisen ajattelun ja hypoteesien avoimen testaamisen tärkeydestä. Useat lausunnot kirkkomme profeetoilta ovat tähdentäneet, kuinka Jumala ei pyydä meitä uskomaan mitään muuta kuin sen, mikä on totta. Meillä ei ole vain oikeus vaan myös velvollisuus tutkia omia uskonnollisia näkemyksiämme ja kirkon johtajien opetuksia. Kun löydämme jotain, mikä ei ole totta, meidän ei tarvitse tuntea uskomme perustusta uhatuksi vaan voimme iloisin mielin tarkentaa ymmärrystämme ja jatkaa totuuden etsimistä. Tässä mielessä usko ja tiede sulautuvat elämässäni saumattomasti yhteen. Molemmissa käytän kaikki kykyni ja otan vastaan kaiken tarjolla olevan ulkopuolisen avun syventääkseni ymmärrystäni maailmasta ympärilläni ja sen todellisesta luonteesta ja tarkoituksesta. Mietin asioita tarkasti ja kriittisesti, jotta ymmärrykseni olisi mahdollisimman todenmukainen. Hyväksyn myös jatkuvan tarpeen uskon hyppyihin enkä pelkää enää niin paljon sitä, että maailmankuvaani tulee välillä sisältymään vääriä uskomuksia, jotka joudun myöhemmin korjaamaan.
Kun vähitellen luovun tarpeesta olla aina oikeassa ja pelosta luottaa uskomuksiin, joista en ole varma, kuljen kohti varmempaa tietoa paljon nopeammin.
Ps. Kirjoittaja toimii opettajana ja tutkijana kuuluisassa "Massachusetts Institute of Technologyssa" eli MIT:ssa.
Ps1. Tekstin stilisointi peeÄR:n
Tämä essee lähti liikkeelle kahdesta päätekijästä. Ensimmäinen vaikutin oli kirja nimeltä ”A Thoughtful Faith – Essays on belief by Mormon Scholars”, joka on kokoelma akateemisessa maailmassa työskentelevien mormonien kirjoituksia omasta uskostaan. Minuun teki vaikutuksen heidän kirjoitustensa rehellisyys ja avoimuus.
Monet kertoivat yksityiskohtaisesti niistä epäilyistä ja haasteista, joita he olivat kohdanneet etsiessään vastauksia uskon kysymyksiin. Erityisen puhutteleva oli erään historioitsijan kuvaus siitä, miten hän oppi omakohtaisesti, kuinka tarpeetonta on edes yrittää rakentaa omalle uskolleen perusteluja, jotka vakuuttaisivat kenet tahansa. Olin aiemmin hyväksynyt tämän periaatteen älyllisesti, mutta nyt se pysäytti minut henkilökohtaisemmalla tasolla ja tunsin, kuinka vapauttava tällainen lähestymistapa on. Niinpä oma kirjoitukseni ei yritä vakuuttaa muita uskoni perustuksen loogisuudesta. Sen sijaan tarkoitukseni on kuvata miksi minä valitsen rakentaa elämäni uskoni ympärille ja miksi olen mormoni eli jäsen Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa.
Toivon voivani olla avuksi muille jakamalla omat ajatukseni mutta ymmärrän, että lähestymistapani ei varmasti tyydytä kaikkia lukijoita. Hyväksyn tämän välttämättömänä seurauksena elämän ja ihmisten ihanasta monimuotoisuudesta.
Toinen syy kirjoitukselleni on erään ystäväni esittämä kysymys siitä, miten Jumala ja työni fyysikkona suhtautuvat toisiinsa. Aloin kirjoittaa hänelle vastausta sähköpostilla, mutta innostuin niin kovasti, etten malttanut lopettaa lyhyeen viestiin. Olen ystävälleni kiitollisuudenvelassa mahdollisuudesta jäsentää ajatuksiani paremmin.
Ensialkuun täytyy todeta, että fysiikan opiskelu ei ole vaikuttanut uskooni kovinkaan suoraan. Mikään, mitä olen oppinut fysiikasta, ei ole tehnyt uskomisesta vaikeampaa. Minun on helppo ajatella, että Jumala käytti alkuräjähdystä tai jotain vastaavaa menetelmää meidän maailmankaikkeutemme käynnistämiseksi ja että luonnonlait ovat Hänen tapansa toteuttaa suunnitelmiaan ihmisten pelastukseksi.
Se, että ymmärrämme mekanismin jonkin luonnonilmiön takana, ei minusta vaikuta mitenkään Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen. Toisaalta luonnon ymmärrettävyys ja järjestelmällisyys eivät ole myöskään vahvistanut uskoani. Minusta on kiehtovaa, että voimme kuvata luontoa matematiikan avulla mutta luonnonlait eivät ole minulle henkilökohtaisesti voimakas todistus maailmankaikkeuden tarkoituksellisuudesta.
Vaikka fysiikan opit sinällään eivät nähdäkseni ole ohjanneet uskoani suuntaan tai toiseen, tieteellinen maailmankuva ja ajattelutapa yleisesti on vahvasti muovannut tapaani jäsentää maailmaa ympärilläni, mukaan luettuina usko ja uskonto. Olen kovasti eri mieltä usein kuulemastani ajatuksesta, että usko ja tiede kuvaavat todellisuuden kahta eri aluetta, joita ei tule yrittää saattaa vuorovaikutukseen keskenään.
Oma uskoni on monella tapaa hyvin kirjaimellista. Uskon Raamatun ja Mormonin kirjan ihmeisiin, kuten Punaisen meren jakamiseen. Olen vakuuttunut, että Joseph Smith näki Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen fyysisillä silmillään. Luotan siihen, että Mormonin kirja todella käännettiin muinaisista kultalevyistä ja niin edelleen. Nämä ovat kaikki kiistatta todistettavia tapahtumia niille, jotka olivat itse paikan päällä. On tärkeää erottaa toisistaan kysymykset ”Onko minun mahdollista todistaa tämä väite tieteellisesti?” ja ”Onko tätä ylipäätään mahdollista todentaa objektiivisesti?”.
Käytännön elämässä pystyn harvoin puhumaan ihmeellisten tapahtumien silminnäkijöille mutta periaatteellisella tasolla monet uskonnon väitteet ovat tiukasti tieteelliseen havainnoinnin piirissä.
Minä ja monet tuntemani mormonit lähestymme uskonnollista tietoa tavalla, joka muistuttaa tieteellistä menetelmää hyvin läheisesti. Lähtökohtana on hypoteesi – väite, jonka löydämme pyhistä kirjoituksista tai kuulemme jonkun opettamana. Suurin osa hypoteeseista voidaan laittaa koetteille, kuten esimerkiksi uskomus, että Jumala vastaa rukouksiin tai että lepopäivän pyhittäminen tuo hengellisiä siunauksia.
Suurin ja kieltämättä oleellinen ero on, että me olemme valmiita luopumaan objektiivisen toistettavuuden vaatimuksesta tai ainakin muokkaamaan sitä. Jumala ei vastaa rukouksiini aina, kun sitä pyydän tai samalla tavalla kuin viimeksi tai siten kuin Hän vastasi jollekulle muulle. Siunaukset Jumalan käskyjen noudattamisesta eivät useinkaan ole välittömiä tai objektiivisesti mitattavia. Mutta jopa tässä väitän mormoniteologian olevan lähempänä tieteellisen menetelmän käytäntöä kuin monet ajattelevat. Kukaan nykypäivän fyysikko ei kuvittele voivansa toistaa toisen ryhmän koetuloksia ilman pitkällistä, jopa vuosia kestävää valmistelua.
Toisaalta yksittäiset fyysikot uskovat lähes poikkeuksetta omiin koetuloksiinsa, vaikkeivät muut niitä pystyisikään varmentamaan. Käytännön tieteessä objektiivinen toistettavuus on siis idealisaatio, johon pyritään vaihtelevalla tarmolla.
Toisaalta mormoniteologia antaa jokaiselle yksilölle velvollisuuden tarkistaa uskonnolliset väitteet omakohtaisesti. Olen vakuuttunut, että Jumala on luotettava; Hän pitää sanansa ja vastaa kaikkiin vilpittömiin rukouksiimme. Kun pyydämme kärsivällisesti, tulemme saamaan selkeän vastauksen, jota ei tarvitse epäillä. Minusta ei ole kohtuutonta vaatia pitkäjänteisyyttä ja vilpitöntä halua näin tärkeän tiedon löytämiseksi.
Uskonnollisen ja tieteellisen tiedon etsinnän menetelmiä voi verrata myös toisesta suunnasta tarkastelemalla, kuinka tieteeseen luottaminen perustuu monella tapaa uskoon. Olemme tottuneet ajattelemaan, että vähitellen tieteellinen ymmärrys voi vapauttaa yhteiskuntamme ja sen yksittäiset jäsenet sokean uskon vallasta. Harva huomaa, kuinka kritiikittömästi me luotamme tiedemiesten sanaan puhtaan auktoriteettiuskon varassa. Tieteen tekijät voivat toki olla äärimmäisen kyvykkäitä ja luotettavia, mutta moni tieteeseen maailmankuvansa perustavista ihmisistä ei pystyne selittämään, miten tieteellinen menetelmä toimii saatika perustelemaan, miksi siihen tulisi luottaa.
Auktoriteettiuskon tarve ei kuitenkaan koske vain maallikoita. Vaikka hyväksyisimmekin tieteen pystyvän periaatteessa tuottamaan luotettavaa tietoa, joutuu rehellinen havainnoitsija silti myöntämään, kuinka uskovaisia kaikki menestyneet tiedemiehet ovat. Tarkoitan tällä uskoa muiden tieteentekijöiden ja koko tieteellisen menetelmän väitteisiin.
Kurt Gödel todisti järkkymättömän loogisen perustuksen olevan ikuisesti saavuttamattomissa mutta henkilökohtaisesti tämä ei ole minusta kaikkein mielenkiintoisin osoitus tieteellisen uskon välttämättömyydestä. Vaikka hyväksyisimme tietyn joukon perusaksioomia niiden tuottamien kokeellisesti vahvistettujen ennustusten varassa, emme silti pysty jatkamaan tiedettä pelkästään varman tiedon ja aukottoman päättelyn keinoin.
Erityisesti pitkään jatkuneilla tutkimusaloilla kuten fysiikassa on täysin välttämätöntä hyväksyä tosiasioina suurin osa alan menneistä tuloksista. Olen omakohtaisesta ja tuskallisesta kokemuksesta huomannut, että jos haluan saada aikaan jotain merkittävää, en millään ehdi ymmärtämään ja todistamaan kaikkia menneitä tuloksia, joille työni perustuu. Uskon ja luotan aikaisempien sukupolvien ja opettajieni taitoon, rehellisyyteen ja arvovaltaan. Suurta osaa tutkimuksestani ei voi suoraan verrata kokeisiin, joten luotamme muun muassa kompleksilukujen teoriasta johdettujen tulosten pätevyyteen. Jo fysiikan perustutkinto-opiskelijat oppivat, että tämä lähestymistapa ei ole täsmällisesti oikea monessa tilanteessa, johon näitä menetelmiä kuitenkin paremman puutteessa sovellamme. Tieteen historiasta tiedämme myös, että edes yhteensopivuus kokeiden kanssa ei takaa testattavan mallin kuvaavan fyysistä maailmaa todenmukaisesti. Thomas Kuhn selittää hienosti kirjassaan ”Tieteellisen vallankumouksen rakenne”, miten samojen koetulosten, jotka 1900-luvun alkupuolella todistivat eetterin tarpeettomuuden, olisi aikaisemman teorian valossa tulkittu varmistavan eetterin olemassaolon.
Tarkoitukseni ei ole kritisoida tieteellistä menetelmää. Näemme käytännön elämässä, kuinka jännittäviä ja arvokkaita tuloksia se on meille suonut. Haluan kuitenkin esittää, että on virheellistä väittää tieteellisen tiedon olevan edes periaatteessa varmaa ja luotettavaa. Tieteen arkipäivään kuuluu luottamus yleisesti hyväksyttyihin `totuuksiin` ja sitten niiden kyseenalaistaminen yksitellen tai muutama kerrallaan. Tämän kyseenalaistamisen menestyksellisyys osoittaa, että edes perustavat olettamuksemme eivät välttämättä ole oikeita. Silti me jatkamme uskoa tieteeseen, koska se on yleisesti ottaen auttanut meitä ymmärtämään maailmaa ja ennen kaikkea, koska meillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Auktoriteettiusko ja vanhan hyväksyminen ilman kaikenkattavaa perusteellista tutkimista on luovan tieteen elinehto. Usein vasta kokenut professori voi toivoa pystyvänsä todistamaan suurimman osan alansa keskeisistä tuloksista. Samoin uskon asioissa on toivotonta odottaa täydellistä ymmärrystä ja varmuutta elämämme alkutaipaleella.
Opin jo nuorena lapsena erään Mormonin kirjan vertauksen. Profeetta nimeltä Alma kirjoittaa, että usko johonkin periaatteeseen on kuin siemen, jonka kylvämme rintaamme. Emme voi aluksi tietää kyseisen opin todenperäisyydestä, mutta kun siemen versoo ja kasvaa, voimme varmuudella tietää sen olevan hyvä siemen. Tässä vaiheessa Alma sanoo, että emme enää tarvitse uskoa tämän periaatteen kohdalla mutta meidän täytyy jatkaa saman prosessin toistamista löytääksemme lisää tietoa. Minusta tämän reilumpaa menetelmää totuuden löytämiseen ei voi kuvitella.
Pienestä asti minua on kehoitettu pohtimaan itsenäisesti, kokeilemaan ja kysymään Jumalalta. Alkuun uskossani oli kyse vain lapsen luottavaisuudesta vanhempien ja muiden aikuisten sanaan, mutta vähitellen olen altistanut yhä suuremman osan omista uskomuksistani pohdiskelulle, epäilylle ja kokeilulle. Usein tulos ei ole dramaattinen. Olen nähnyt uskon vaikuttavan myönteisesti arkipäivääni mutta se ei vielä todista minulle Jumalan olemassaoloa. Vuosien varrella ja paljon rukoiltuani olen kuitenkin saanut joitakin niin selkeitä rukousvastauksia, että voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tiedän Jumalan elävän ja vastaavan rukouksiin. Jos joku kysyy, olenko aivan varma että tämä on totta, voin huoletta sanoa, etten ole. Mutta olen siitä paljon varmempi kuin monista tieteen tai arkipäivän asioista, jotka myös väitän tietäväni. Elämä perustuu väistämättä uskolle mutta olen kiitollinen siitä, että tämä usko voi vähitelleen johtaan tietoon yhä useamman yksittäisen periaatteen ja opin kohdalla.
On vielä hyvin monia asioita Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon opeissa, joihin uskon pääasiassa, koska minulla on henkilökohtainen vakaumus siitä, että Jumala kutsui Joseph Smithin palauttamaan tämän kirkon. Pyrkimykseni on kuitenkin vähitellen hankkia yhä useammasta periaatteesta henkilökohtainen ja suora vakaumus, joka perustuu rukousvastauksiin ja omiin hengellisiin kokemuksiin juuri kyseisen opin kohdalla.
Suurimman osan elämääni uskominen on ollut minulle helppoa. Aloin tulla vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta ja löytää oman uskoni teini-ikäisenä ja siitä lähtien minun ei ole ollut kovin vaikeaa ratkaista eteeni tulevia uskon kysymyksiä, liittyivät ne sitten kirkon historiaan, oppeihin tai nykypäivän käytäntöihin. Jotkut kysymyksistä askarruttivat mieltäni jonkin aikaa, mutta jostain syystä ne eivät horjuttaneet uskoani – ne olivat enemmänkin akateemisen analyysin ja päättelyn harjoituksia. Olin vakuuttunut, että minulla oli varma tieto uskoni perustuksista ja edessä oli lähinnä syvemmän ymmärryksen hankkimista ja soveltamista.
Viime vuosina olen kuitenkin astunut uuteen vaiheeseen omassa uskossani. Olen alkanut pohtia uudestaan monia asioita, joita aiemmin pidin selvinä ja ratkaistuina. Olen myös lukenut enemmän kirkon historiasta ja oppinut asioita, jotka eivät ensinäkemältä sovi yhteen sen kanssa, mitä olin kirkosta ja sen johtajista ajatellut. Olen huomannut, että tietoni ja ymmärrykseni omasta uskonnostani olivat paljon rajoitetumpia kuin olin kuvitellut. Maailmankuvani oli tuntunut valmiilta ja vakaalta ennen kaikkea siksi, etten ollut tarkastellut monia sen osia niin läheisesti kuin nyt huomasin tekeväni.
Uskoni Jumalaan ja uskontooni on elämäni tärkein perustus ja niinpä sen uudelleen arviointi ei ole ollut kivuton prosessi. Kun olen pohtinut yksittäisiä seikkoja kirkkomme opista tai historiasta, on mieleeni tullut usein kysymyksiä kuten: ”Entä, jos tämä osoittaa, että Joseph Smith ei ollutkaan profeetta?”, ”Entä, jos Mormonin kirja ei olekaan historiallinen teos?” Näissä tilanteissa palasin aiempiin kokemuksiini, jotka olivat vakuuttaneet minut näistä peruskysymyksistä. Pohdin, rukoilin ja löysin uudestaan varmuuden, jota olin tuntenut aiemmin, mutta välillä se kesti jonkin aikaa. Samalla huomasin, kuinka olin ollut väärässä kuvitellessani, että olin päässyt Alman vertauksessa täydellisen tiedon vaiheeseen. Koen edelleen tietäväni, että Jumala on olemassa mutta huomaan myös, että välillä ei ole helppoa harjoittaa uskoa tähän tietoon. Mitä yksityiskohtaisempiin kysymyksiin mennään, sitä enemmän maailmankuvani perustuu uskoon. Kyseessä on perusteltu usko; olen pohtinut sitä monelta kantilta ja kokenut monia konkreettisia asioita, jotka tukevat uskoani. Loppujen lopuksi minun täytyy kuitenkin valita usko vaikka voisin halutessani myös olla uskomatta.
Olen myös muokannut asennoitumistani tieteeseen ja siihen, miten se vaikuttaa uskooni. Tajuan entistä selvemmin, etten voi mitenkään toivoa oppivani kaikkia tosiasioita, joilla voisi olla vaikutusta uskooni. Olisi myös tuhoisaa kieltäytyä tekemästä uskonnollisia valintoja kunnes olen saavuttanut kaiken tarpeellisen tiedon. Luotan Jumalan hyvyyteen ja armoon: kun pidän mieleni ja sydämeni avoimena, Hän tuo eteeni kaiken tiedon, mitä tarvitsen maailmankuvani rakentamiseen.
Uskoni ei perustu biologiaan, fysiikkaan, historiaan tai mihinkään muuhunkaan tieteeseen. Pohdin kyllä jatkuvasti miten ymmärrykseni näistä aloista voi auttaa uskoani kohdistumaan entistä paremmin tosiin periaatteisiin mutta kun löydän ristiriitaisuuksia, ensimmäinen reaktioni ei ole heittää uskoani sivuun. Käännyn sen sijaan Jumalan puoleen ja pyydän Häntä auttamaan minua ratkaisemaan ristiriidan, jos se on mahdollista tai sitten elämään sen kanssa.
Tunnen suurta iloa siitä, että olen voinut ymmärtää entistä paremmin uskon merkityksen ja uudelleen hyväksyä sen elämäni perustaksi. Olen edelleen vakuuttunut, että ihmisten on mahdollista hankkia tietoa hengellisistä totuuksista. Ymmärrän kuitenkin paremmin, kuinka Jumala hyvin harvoin antaa yhtä kiistatonta todistetta mistään periaatteesta. Sen sijaan uskomme mukaan eläminen tuo toistuvia kokemuksia, jotka tekevät uskomme entistä vakaammaksi ja perustellummaksi mutta jotka eivät kuitenkaan tee epäilyä mahdottomaksi. Jo joitain vuosia sitten ymmärsin ja hyväksyin, että tieteellinen tieto on epävarmaa ja vaatii uskoa ollakseen hyödyllistä. Nyt alan hyväksyä saman näkemyksen uskonnollisen tiedon suhteen.
Kokemukseni tieteen parissa on saanut minut vakuuttuneeksi kriittisen ajattelun ja hypoteesien avoimen testaamisen tärkeydestä. Useat lausunnot kirkkomme profeetoilta ovat tähdentäneet, kuinka Jumala ei pyydä meitä uskomaan mitään muuta kuin sen, mikä on totta. Meillä ei ole vain oikeus vaan myös velvollisuus tutkia omia uskonnollisia näkemyksiämme ja kirkon johtajien opetuksia. Kun löydämme jotain, mikä ei ole totta, meidän ei tarvitse tuntea uskomme perustusta uhatuksi vaan voimme iloisin mielin tarkentaa ymmärrystämme ja jatkaa totuuden etsimistä. Tässä mielessä usko ja tiede sulautuvat elämässäni saumattomasti yhteen. Molemmissa käytän kaikki kykyni ja otan vastaan kaiken tarjolla olevan ulkopuolisen avun syventääkseni ymmärrystäni maailmasta ympärilläni ja sen todellisesta luonteesta ja tarkoituksesta. Mietin asioita tarkasti ja kriittisesti, jotta ymmärrykseni olisi mahdollisimman todenmukainen. Hyväksyn myös jatkuvan tarpeen uskon hyppyihin enkä pelkää enää niin paljon sitä, että maailmankuvaani tulee välillä sisältymään vääriä uskomuksia, jotka joudun myöhemmin korjaamaan.
Kun vähitellen luovun tarpeesta olla aina oikeassa ja pelosta luottaa uskomuksiin, joista en ole varma, kuljen kohti varmempaa tietoa paljon nopeammin.
Ps. Kirjoittaja toimii opettajana ja tutkijana kuuluisassa "Massachusetts Institute of Technologyssa" eli MIT:ssa.
Ps1. Tekstin stilisointi peeÄR:n
15.3.2009
KOLESTEROLITEORIA ON VÄÄRÄ!
MIKSI "KOLESTEROLI AIHEUTTAA SEPELVALTIMOTAUDIT" TEORIA ON VÄÄRÄ
MALCOLM KENDRICK, MD
Kolesteroli on mustamaalattu aine, sydäntautien “syy”. Jos se olisi tällainen, sen olisi täytynyt tappaa miljardeja ihmisiä. Paljon enemmän kuin rutto, kaikki käydyt sodat, kaikki lentokone-, juna- ja auto-onnettomuudet yhteensä, kolmella kerrottuna.
Mutta jos se aiheuttaa sydänsairauksia, niin kuinka se sen tekee? Yksinkertainen ”vastaus” on se, että jos syöt liikaa kolesterolia, veresi kolesterolitaso nousee, kolesteroli kulkeutuu valtimoiden seinämien läpi ja aiheuttaa kolesteroliplakkien muodostumista, jotka sitten repeävät ja tappavat sinut. Tämä on alkuperäinen kolesteroli-hypoteesi. Hyvin yksinkertaista. Voisi tuskin olla yksinkertaisempaa.
Ensimmäinen pikku ongelma piilee siinä että ravinnossa oleva kolesteroli ei vaikuta millään tavalla veren kolesterolipitoisuuteen. Tarkastellessamme kahta pitkäaikaistutkimusta, Framinghamin ja Tecumsehin tutkimuksia, on täysin selvää että niillä, jotka syövät eniten kolesterolia, on veren kolesteroli täsmälleen samalla tasolla kuin niillä, jotka syövät sitä vähän.
Lukekaa koko suomennettu artikkeli/alkuperäinen englannin kielinen lähdeteksti täältä
Sydäntautisyyllinen voisi olla pikemmin veren korkea CRP
MALCOLM KENDRICK, MD
Kolesteroli on mustamaalattu aine, sydäntautien “syy”. Jos se olisi tällainen, sen olisi täytynyt tappaa miljardeja ihmisiä. Paljon enemmän kuin rutto, kaikki käydyt sodat, kaikki lentokone-, juna- ja auto-onnettomuudet yhteensä, kolmella kerrottuna.
Mutta jos se aiheuttaa sydänsairauksia, niin kuinka se sen tekee? Yksinkertainen ”vastaus” on se, että jos syöt liikaa kolesterolia, veresi kolesterolitaso nousee, kolesteroli kulkeutuu valtimoiden seinämien läpi ja aiheuttaa kolesteroliplakkien muodostumista, jotka sitten repeävät ja tappavat sinut. Tämä on alkuperäinen kolesteroli-hypoteesi. Hyvin yksinkertaista. Voisi tuskin olla yksinkertaisempaa.
Ensimmäinen pikku ongelma piilee siinä että ravinnossa oleva kolesteroli ei vaikuta millään tavalla veren kolesterolipitoisuuteen. Tarkastellessamme kahta pitkäaikaistutkimusta, Framinghamin ja Tecumsehin tutkimuksia, on täysin selvää että niillä, jotka syövät eniten kolesterolia, on veren kolesteroli täsmälleen samalla tasolla kuin niillä, jotka syövät sitä vähän.
Lukekaa koko suomennettu artikkeli/alkuperäinen englannin kielinen lähdeteksti täältä
Sydäntautisyyllinen voisi olla pikemmin veren korkea CRP
14.3.2009
12.3.2009
Voihan perse!
83-vuotiaalle sakot neljästä Viagrasta
12.03.2009 18:57, päivitetty 12.03. 19:01 (IltaSanomat)
Venäjältä Suomeen tuodut neljä Viagra-tablettia toivat sakot 83-vuotiaalle miehelle helmikuun lopulla Niiralan raja-asemalla.
Tullin mukaan mies syyllistyi lääkelain rikkomiseen. Miehelle lätkäistiin 12 päiväsakkoa. Sakosta maksettavaa tulee 180 euroa. Mies myös menetti Viagrat valtiolle.
Tapauksesta kertoi Savon Sanomat verkkosivullaan.
Tulli löysi samassa yhteydessä miehen vanhemman veljen autosta 60 litraa dieselpolttoainetta sekä 15 litraa bensiiniä. 85-vuotias mies syyllistyi vaarallisten aineiden kuljettamisrikkomukseen, sillä suurin sallittu määrä on 60 litraa.
Lisäksi mies syyllistyi ajoneuvorikkomukseen, koska mm. kuljettajan ja apukuljettajan penkit olivat irti ja apukuljettajan penkin alle oli sijoitettu auton akku. Mies sai 21 päiväsakosta maksettavaa 231 euroa.
Sakot vahvistettiin hiljattain Itä-Suomen syyttäjänvirastossa Kuopiossa, kertoi Savon Sanomat.
ROSVOT KIINNI!
12.03.2009 18:57, päivitetty 12.03. 19:01 (IltaSanomat)
Venäjältä Suomeen tuodut neljä Viagra-tablettia toivat sakot 83-vuotiaalle miehelle helmikuun lopulla Niiralan raja-asemalla.
Tullin mukaan mies syyllistyi lääkelain rikkomiseen. Miehelle lätkäistiin 12 päiväsakkoa. Sakosta maksettavaa tulee 180 euroa. Mies myös menetti Viagrat valtiolle.
Tapauksesta kertoi Savon Sanomat verkkosivullaan.
Tulli löysi samassa yhteydessä miehen vanhemman veljen autosta 60 litraa dieselpolttoainetta sekä 15 litraa bensiiniä. 85-vuotias mies syyllistyi vaarallisten aineiden kuljettamisrikkomukseen, sillä suurin sallittu määrä on 60 litraa.
Lisäksi mies syyllistyi ajoneuvorikkomukseen, koska mm. kuljettajan ja apukuljettajan penkit olivat irti ja apukuljettajan penkin alle oli sijoitettu auton akku. Mies sai 21 päiväsakosta maksettavaa 231 euroa.
Sakot vahvistettiin hiljattain Itä-Suomen syyttäjänvirastossa Kuopiossa, kertoi Savon Sanomat.
ROSVOT KIINNI!
9.3.2009
Paljon porua tyhjästä
Eläkeiän korotus on kaikkien huulilla. Lapsia pelotellaan köyhyydellä, ja suuria ikäluokkia syyllistetään, kun eivät aja taksia 80-vuotiaaksi.
Suksitaiteilija Vanhanen pelastaa maapallon ja poistaa laman eläkeikää nostamalla.
Ennenkuin muutatte Gibraltarille (X-sukupolvi), pohtikaa miten teknologinen kehitys muuttaa työpanosta ja tuotosta. Jos ette teknologiseen kehitykseen usko, niin lukekaapa tämä.
"Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportin tekijät vieläpä varoittelevat, että epävarmuuden ja pelkojen lietsonta tulevaisuuden suhteen saattaa jopa vahingoittaa kansantaloutta. Juuri tulevaisuuden epävarmuuden takia eläkeläisväestö säästää merkittävän osan pienistäkin eläkkeistään. Jos eläkeläiset uskoisivat vahvemmin tulevaisuuteen, he hankkisivat enemmän palveluja ja tavaroita ja työllistäisivät näin suomalaisia jopa syrjäseuduilla."
Suksitaiteilija Vanhanen pelastaa maapallon ja poistaa laman eläkeikää nostamalla.
Ennenkuin muutatte Gibraltarille (X-sukupolvi), pohtikaa miten teknologinen kehitys muuttaa työpanosta ja tuotosta. Jos ette teknologiseen kehitykseen usko, niin lukekaapa tämä.
"Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportin tekijät vieläpä varoittelevat, että epävarmuuden ja pelkojen lietsonta tulevaisuuden suhteen saattaa jopa vahingoittaa kansantaloutta. Juuri tulevaisuuden epävarmuuden takia eläkeläisväestö säästää merkittävän osan pienistäkin eläkkeistään. Jos eläkeläiset uskoisivat vahvemmin tulevaisuuteen, he hankkisivat enemmän palveluja ja tavaroita ja työllistäisivät näin suomalaisia jopa syrjäseuduilla."
6.3.2009
Tulevaisuusvaliokunta!
Koulutamme lapsia niihin hommiin, joita ei enää 2010-luvulla ole edes olemassa! Onkohan kaikki ajateltu aivan loppuun?
5.3.2009
4.3.2009
Idän terveystietoa
The Organs of your body have their sensory touches at the bottom of your foot, if you massage these points you will find relief from aches and pains as you can see the heart is on the left foot. (Keep on walking)KLIKKAA KUVAT SUUREMMIKSI
Ja kädessä...3.3.2009
Taju kankaalla
Tieto käsitetään useimmin analyyttiseksi tiedoksi. Tällainen analyyttinen tieto selittää ilmiöitä maailmassa ja auttaa meitä ennakoimaan tulevaa. Luonteenomaista sille on ilmiöiden purkaminen perusosasiinsa. Matematiikka on hyvä esimerkki. Perusmatematiikka eristää lukumäärän omaksi kokonaisuudekseen ja käsittelee sitä ja vain sitä. Yhteenlaskulla 1+1=2 ei ole suoranaista vastinetta todellisuudessa, koska kyseessä on aina kahden asian tai esineen laskeminen yhteen: kun lisäämme omenan rinnalle toisen omenan, saamme kaksi omenaa. Tällöin voimme abstrahoida, eristää, tästä tapahtumasta lukumäärän ja unohtaa yhteenlaskettavien asioiden todellisuuden, "omeniuden". Näin saamme numeraalisen yhtälön, jonka avulla voimme sitten käsitellä vaikkapa laajempia omenajoukkoja todellisia omenoita paikalle raahaamatta.
Maailma ei kuitenkaan ole sama kuin siitä tehty abstraktio. Numeroita ei sinällään todellisuudessa ole - ainakaan havaittavassa mielessä. On vain asioita ja esineitä.
Emme havaitse myöskään palloa geometrisena muotona - vain eri aineista tehtyjä palloja, joita yhdistää toisiinsa tietty muoto. Tätä muotoa emme itsessään voi nähdä.
Kaikki muukin analyyttinen tieto redusoi todellisuutta, erottaa siitä merkitykselliset tekijät ja käsittelee niitä ikänkuin ne olisivat erillään koko todellisuudesta. Sen rinnalla voidaan puhua myös toisenlaisesta tiedosta, intuitiivisesta ja synteettisestä tiedosta, joka perustuu välittömään kokonaisvaltaiseen varmuuteen ja oivallukseen asioitten tilasta - esim. omasta olemassaolostamme ja minuudestamme.
Todeksi tiedetty ei ole aina todistettavissa. Vaikka meillä on intuitiivinen tieto olemassaolostamme, on mahdotonta osoittaa aukottomasti, ettei maailma olisi olemassa vain yhden ajattelevan subjektin ajatuksissa, ettei koko maailma olisi vain Brahman unta ja me siis vain jonkun olennon kuvitelma.
Analyyttisen ja intuitiivisen tiedon välinen tärkein ero löytyy, kun pohdimme niiden tuottaman tiedon todistettavuutta. Todistaminen on prosessi, jossa osoitamme analyyttisesti, että jokin väite pitää paikkansa lähtemällä liikkeelle aksioomista eli perusväitteistä ja etenemällä oikeina pidettyjen päättelysääntöjen avulla johtopäätöksiin. Näin tapahtuu matematiikassa ja myös logiikassa. Perusaksioomista johdetaan päättelysääntöjen avulla uusia väittämiä, jotka ovat tosia ja systeemin sisällä todistettavia.
(Kuuluisa matemaatikko Kurt Gödel osoitti kuitenkin, että koko systeemin todistaminen oikeaksi systeemin sisältä lähtien on mahdotonta. Aukoton todistelu voidaan rakentaa vain aksioomien varaan, väitelauseitten, joita ei itsessään enää voi todistaa oikeiksi. Ne on ensin hyväksyttävä tosiksi, jotta niiden päälle voidaan rakentaa järjestelmä, joka on siis tosi, jos ja vain jos oletamme aksioomat tosiksi.( Gödelin mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida todistaa ristiriidattomaksi sen omien aksioomien avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla.)
Nykyaikainen länsimainen ajattelu pitää helposti analyyttista tietoa jotenkin varmempana kuin intuitiivista ja kokonaisvaltaista tietoa, ja samalla tiedon korkeimpana muotona. Numeroina ilmaistu havainto mielletään usein jotenkin arvokkaammaksi ja varmemmaksi kuin kokonaisvaltainen arviointi. Tällaisessa kulttuurissa myös uskolle on esitetty vaatimus tulla todistetuksi oikeaksi. Jos tämä ei onnistu, kyse on "luulosta" tai satuilusta.
Oikeaksi todistaminen tapahtuu analyyttisen tiedon kautta. Olemme huomaamatta joutuneet kehäpäättelyyn. Onko olemassa intuitiivista tietoa, vastakohtana analyyttiselle tiedolle? Jos on, se pitäisi todistaa. Todistamisen pitää tapahtua analyyttisen tiedon kautta. Koska todistaminen ei onnistu näin, ei intuitiivista tietoa voi olla olemassa. Päätelmä (vain analyyttista tietoa on olemassa) on arvoton, koska se sisältyy lähtökohtaan (vain analyyttinen todistus kelpaa tiedon lähteeksi).
Tämä tästä tällä kertaa...
Maailma ei kuitenkaan ole sama kuin siitä tehty abstraktio. Numeroita ei sinällään todellisuudessa ole - ainakaan havaittavassa mielessä. On vain asioita ja esineitä.
Emme havaitse myöskään palloa geometrisena muotona - vain eri aineista tehtyjä palloja, joita yhdistää toisiinsa tietty muoto. Tätä muotoa emme itsessään voi nähdä.
Kaikki muukin analyyttinen tieto redusoi todellisuutta, erottaa siitä merkitykselliset tekijät ja käsittelee niitä ikänkuin ne olisivat erillään koko todellisuudesta. Sen rinnalla voidaan puhua myös toisenlaisesta tiedosta, intuitiivisesta ja synteettisestä tiedosta, joka perustuu välittömään kokonaisvaltaiseen varmuuteen ja oivallukseen asioitten tilasta - esim. omasta olemassaolostamme ja minuudestamme.
Todeksi tiedetty ei ole aina todistettavissa. Vaikka meillä on intuitiivinen tieto olemassaolostamme, on mahdotonta osoittaa aukottomasti, ettei maailma olisi olemassa vain yhden ajattelevan subjektin ajatuksissa, ettei koko maailma olisi vain Brahman unta ja me siis vain jonkun olennon kuvitelma.
Analyyttisen ja intuitiivisen tiedon välinen tärkein ero löytyy, kun pohdimme niiden tuottaman tiedon todistettavuutta. Todistaminen on prosessi, jossa osoitamme analyyttisesti, että jokin väite pitää paikkansa lähtemällä liikkeelle aksioomista eli perusväitteistä ja etenemällä oikeina pidettyjen päättelysääntöjen avulla johtopäätöksiin. Näin tapahtuu matematiikassa ja myös logiikassa. Perusaksioomista johdetaan päättelysääntöjen avulla uusia väittämiä, jotka ovat tosia ja systeemin sisällä todistettavia.
(Kuuluisa matemaatikko Kurt Gödel osoitti kuitenkin, että koko systeemin todistaminen oikeaksi systeemin sisältä lähtien on mahdotonta. Aukoton todistelu voidaan rakentaa vain aksioomien varaan, väitelauseitten, joita ei itsessään enää voi todistaa oikeiksi. Ne on ensin hyväksyttävä tosiksi, jotta niiden päälle voidaan rakentaa järjestelmä, joka on siis tosi, jos ja vain jos oletamme aksioomat tosiksi.( Gödelin mukaan aksiomaattista järjestelmää ei voida todistaa ristiriidattomaksi sen omien aksioomien avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla.)
Nykyaikainen länsimainen ajattelu pitää helposti analyyttista tietoa jotenkin varmempana kuin intuitiivista ja kokonaisvaltaista tietoa, ja samalla tiedon korkeimpana muotona. Numeroina ilmaistu havainto mielletään usein jotenkin arvokkaammaksi ja varmemmaksi kuin kokonaisvaltainen arviointi. Tällaisessa kulttuurissa myös uskolle on esitetty vaatimus tulla todistetuksi oikeaksi. Jos tämä ei onnistu, kyse on "luulosta" tai satuilusta.
Oikeaksi todistaminen tapahtuu analyyttisen tiedon kautta. Olemme huomaamatta joutuneet kehäpäättelyyn. Onko olemassa intuitiivista tietoa, vastakohtana analyyttiselle tiedolle? Jos on, se pitäisi todistaa. Todistamisen pitää tapahtua analyyttisen tiedon kautta. Koska todistaminen ei onnistu näin, ei intuitiivista tietoa voi olla olemassa. Päätelmä (vain analyyttista tietoa on olemassa) on arvoton, koska se sisältyy lähtökohtaan (vain analyyttinen todistus kelpaa tiedon lähteeksi).
Tämä tästä tällä kertaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)