Sain vinkin, että muovimukiin (kertakäyttöiseen) valutettu kalaöljy kapseli (omega 3) sulattaa mukin pohjan. Toki päätin kokeilla, ja katso, vajaan tunnin odottelun jälkeen pohja suli kuvan osoittamalla tavalla. Vanhan ajan kalanmaksaöljy houkuttelee kovasti. Jos E-EPA sulattaa muovimukin, mitä se tekee ihmisen elimistössä?
Ps. Kupin pohja siirretty lautasen oikeaan reunaan.
5.1.2010
3.1.2010
Onko meillä oikeasti jotain sanottavaa?
Aamulehti 3.1.2010
------------------------------------
Äänessä
Haluan sen shown
Anne Välinoro
Ole kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Myyntilauseelle rajattomasta tavoitettavuudesta naureskeltiin vielä pari vuotta sitten täydellisenä yksityisyyden mitätöintinä, mutta hymyt ovat hyytyneet.
Kolmekymppisille ja sitä nuoremmille sukupolville jatkuva chattailu, mesetys, Facebook-päivittely ja ties mikä twitter-lirauttelu on muuttunut hengittämistä ja ulostamista vastaavaksi välttämättömyydeksi.
Samalla kolmekymppisten loppuunpalaminen hämmentää sosiologian päivystäviä dosentteja, nuorten masennus- ja teinien itsemurhaluvut kummastuttavat.
Kun on aikaa, on aikaa käyttää sitä myös väärin.
Tässä puhuu tietysti katkera koneinvalidi, jonka kyvyttömyys monimediallisiin liikkeisiin on rajoittunut ja perhekin vaivaa.
Koska käytän tietokonetta ja päätettä kahdeksan tuntia päivässä työhön, pitäisikö minun kytkeä itseni vielä virtuaalisiin kahleisiin lopuksi valveillaoloajaksi?
Jättäisinkö menemästä pulkkamäkeen, leipomasta, laittamasta ruokaa, lukemasta tavallista selällään olon mahdollistavaa kirjaa, piirtelemättä, höpöttämättä kasvokkain lasteni kanssa, olemasta toisin sanoen ihminen sosiaalisissa tilanteissa?
Väittäkää vain, että naamakirja on sosiaalinen media. Oikeasti fyysisesti liikuntarajoitteisille se varmasti on sitä, muuten en käsitä, miksi pitäisi palata kansakouluaikoihin, jolloin Ystäväni-kirjaa kiikutettiin kaverilta ja lemmikiltä toiselle.
Nykyään, jotakuinkin aikuisena ihmisenä lässytys ja fiilistely koneen välityksellä tuntuu ihan kahjolta.
Haluan puhua, havaita, nähdä ilmeet ja äänensävyt, erottaa ärtymyksen ja ihastuksen muutenkin kuin hymiöinä, haluan kunnon elävän shown, jonka vain ihmisen tapaaminen kasvokkain voi tarjota.
Tiedän jääväni vähemmistöön, joka vaietaan unohduksiin. Hiljaisuus, nimettömyys ja muuttumattomuus ovat tämän ajan kirosanoja.
Mutta olemmeko pystyneet vähentämään katastrofeja, muuttamaan kehityksen suuntaa, rakastamaan pyyteettömämmin jatkuvan läsnäolon illuusiolla?
Virtuaalinen hölinätalous on jatkuvan monologin taloutta, jossa itseilmaisu on verrattavissa ilmavaivojen päästelyyn.
Parempi on istua
rahilla naapurin
eteisessä ja vaieta
tyylikkäästi.
----------------------------------------------
Mää en ainakaan ala enää mitään!
------------------------------------
Äänessä
Haluan sen shown
Anne Välinoro
Ole kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Myyntilauseelle rajattomasta tavoitettavuudesta naureskeltiin vielä pari vuotta sitten täydellisenä yksityisyyden mitätöintinä, mutta hymyt ovat hyytyneet.
Kolmekymppisille ja sitä nuoremmille sukupolville jatkuva chattailu, mesetys, Facebook-päivittely ja ties mikä twitter-lirauttelu on muuttunut hengittämistä ja ulostamista vastaavaksi välttämättömyydeksi.
Samalla kolmekymppisten loppuunpalaminen hämmentää sosiologian päivystäviä dosentteja, nuorten masennus- ja teinien itsemurhaluvut kummastuttavat.
Kun on aikaa, on aikaa käyttää sitä myös väärin.
Tässä puhuu tietysti katkera koneinvalidi, jonka kyvyttömyys monimediallisiin liikkeisiin on rajoittunut ja perhekin vaivaa.
Koska käytän tietokonetta ja päätettä kahdeksan tuntia päivässä työhön, pitäisikö minun kytkeä itseni vielä virtuaalisiin kahleisiin lopuksi valveillaoloajaksi?
Jättäisinkö menemästä pulkkamäkeen, leipomasta, laittamasta ruokaa, lukemasta tavallista selällään olon mahdollistavaa kirjaa, piirtelemättä, höpöttämättä kasvokkain lasteni kanssa, olemasta toisin sanoen ihminen sosiaalisissa tilanteissa?
Väittäkää vain, että naamakirja on sosiaalinen media. Oikeasti fyysisesti liikuntarajoitteisille se varmasti on sitä, muuten en käsitä, miksi pitäisi palata kansakouluaikoihin, jolloin Ystäväni-kirjaa kiikutettiin kaverilta ja lemmikiltä toiselle.
Nykyään, jotakuinkin aikuisena ihmisenä lässytys ja fiilistely koneen välityksellä tuntuu ihan kahjolta.
Haluan puhua, havaita, nähdä ilmeet ja äänensävyt, erottaa ärtymyksen ja ihastuksen muutenkin kuin hymiöinä, haluan kunnon elävän shown, jonka vain ihmisen tapaaminen kasvokkain voi tarjota.
Tiedän jääväni vähemmistöön, joka vaietaan unohduksiin. Hiljaisuus, nimettömyys ja muuttumattomuus ovat tämän ajan kirosanoja.
Mutta olemmeko pystyneet vähentämään katastrofeja, muuttamaan kehityksen suuntaa, rakastamaan pyyteettömämmin jatkuvan läsnäolon illuusiolla?
Virtuaalinen hölinätalous on jatkuvan monologin taloutta, jossa itseilmaisu on verrattavissa ilmavaivojen päästelyyn.
Parempi on istua
rahilla naapurin
eteisessä ja vaieta
tyylikkäästi.
----------------------------------------------
Mää en ainakaan ala enää mitään!
2.1.2010
Marlboromiehen sivusto
Nyt on semmonen tunne, että pitää mainostaa. Mainostan Lapinmiehen novellia, joka löytyy täältä. Lumottu maa löytyy lapinmiehen sivupaneelista, mutta jäi useasti lukematta, kun ovat mielestäni niin kiiltokuvanomaisia ne sivulinkit. Lumottu maa on kertomus, jota suosittelen, koska se on koskettava, kaunis ja liki tosi. Jäi oikein kade, kun näinkin voi tapahtua. Terveisiä vaan "Marlboromiehelle ilman tupakkaa".
Ps. Reeska=Inarinsiika
Ps. Reeska=Inarinsiika
1.1.2010
Tätä vuotta teillekin
Pidin pikku paussia ennen vuoden vaihdetta. Antaa vähän syvyyttä tähän kirjoitteluun, kun ei alinomaa hosu. Olen näitä vapaita viettänyt vapaa-ajan asunnolla luonnon helmassa. Järvi on jo hyvinkin jäätynyt. Tein semmosen kolmen kilometrin luistelubaanan, kun on tullut ostetuksi mönkijä, johon oli helppo liittää lumikola, vai miksi sitä sanoisi. Nyt voi maalaisetkin kiertää meidän lenkkiä luistimillaan, jos on, ja jos joku sattuis osaamaan luistella. Enempi harvempi, arvelen. Ei ole minun asiani.
Aamulla tuli tempaistua retkiluistimilla semmonen kymmenen kierrosta lämpimiksi ennen avantouintia. On semmonen viiden metrin pituinen uimapaikka saunarannassa. Pari meriä leveyttä. Tekee mukavaa ottaa pienet piristeet lenkin päälle ja sitten saunoo kunnolla. Ostin naapurilta kesällä kuution vihtoja, joilla saa kesäisen tuntuman saunaan. Parisataa maksoin, mutta on ne hintansa väärtejä. Pitää mies avantoa sovitusta hinnasta auki läpi talven, ettei tarvitse itse hosua. Sovittiin, että luistinratakin on käytössä aina, jos satun satunnaisesti piipahtaan korvessa. Nyt ollaan viikon verran ainakin. Odotellaan alennusmyyntien loppumista. Kuka siinä myllöksessä viitsii homeltaa, jos on rahaa ostaa normaalihinnalla. Korpeen ei kunnon tietä ole ollutkaan, niin ostin semmosen nelivetosen maasturin, Mersun, jossa on maavaraa riittävästi. Hyvin kulki syvemmässäkin lumessa pihaan asti. Nyt sovittiin naapurin kanssa, että katsoo piha-alueen lumettomaksi aivan varmuudeksi. Aina ei viitsi soitella. No sauna kyllä lämpiää kännykällä kotoa lähtiessä. Hirsitalossa pidetään 20 asteen peruslämpöä. On mukavampi tulla, eikä ole ainakaan putkien jäätymisvaaraa.
Eilen järjestin kyläläisille pienet uuden vuoden vastaanottajaiset. Oli kertynyt vähän väkeviä reissuilta ja aattelin, että juokoot pois, jos maittaa, ja näky maittavan. Huvittavaa katsella, kun rahvas kittaa ilmaista viinaa ja mukeltaa hangessa. Toki siinä ohessa tarjosin hiukopalaakin. Oli hirveä ja kalaa, niin suola kuin loimutettua. Pihapiiri oli mukavasti valaistu, ettei pimeys sekoittanu tanssiaskeleita. Maalaiset on muuten kovia tanssimaan. Myöhemmällä sitten vuodentaitteessa katottiin miten 1500€ valaisi taivasta. Olin ajatellut, että on se niitten räkänokillekin mukavaa nähdä kunnon ilotulitus. Eihän sielä korvessa juuri muita valoja ole kuin revontulet, kun ovat näkyäkseen. Naapurin mies hoiti ulkohommat kuten oli sovittu. Vei siitä sitten syömättä jääneitä kotiinsa. On yleensä päästy sopimaan tyydyttävästi nuo palvelut, viisi tonnia vuodessa tuntuu kelpaavan, kun muijansa siivoushommista nostaa kolmetuhatta. Kolme räkänokkaa niille on siunaantunut ja pitihin niillekin jouluna vähän kaupungintuliaisia tuoda. Naapuruus-suhde on mielestäni onnistunut. Tuomani sukset näkyvät olevan nytkin ahkerassa käytössä. Maalaisethan pikemminkin hiihtävät kuin luistelevat. Ja mikä minä olen heidän kulttuuriperintöään muuttamaan.
Taidamme näin lounaan jälkeen ottaa pienet tirsat, ja kuka sen tietää, mitä kaikkea vällyt tuovat mieleen. (nooh...)
(Jatkoa)
Panin koristeeksi Flickristä tempaamani tulitekuvan, kun en viittinyt itse ottaa, samanlaista se tuntuu olevan meillä ja muualla. Oon tässä katsellut HD-kuvaa Wienistä (näyttää olevan Rolexin tuotantoa, tuttu merkki) kun on tullut ostetuksi 50-tuumanen, semmonen ohut, ja näkyvyys on kunnossa ympäri maailman, noi 678 kanavaa riittää monenlaiseen. Pienet tirsat tuli otetuksi, eikä siinä mitään koitusta jaksanut.
Ehdin varmaan vielä ennen pimeän tuloa pienen kelkka-ajelun. Käyn katsoon, onko eläimet olleet hämillään öisestä räiskeestä. Naapuri on kyllä siistinyt paikat, vähän tuoksahti keskioluelle aamuhämärässä, mutta työnsä teki. Eikä se minulle sen enempää kuulukaan, ottaa jos ottaa. Pääasia, että työnsä tekee.
Hyvää vuotta vaan kaikille, vaan ihmettelen, että miten se susimies pohjosessa pärjää siä teltassaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


