28.9.2007

Arvot kohdallaan

Arvot on kunnossa - sano David Hume mitä tahaan! Että nyt kun oon yli vuoden dietaannut matalahiilarista ruokaa, niin yllätys, yllätys? Se tuntuu toimivan.

Viime lokakuussa kävin arvottamassa itseäni. Olin silloin ollut elokuun puolivälistä matalahiilihydraattisella ruokavaliolla. Siis ei juuri perunaa, hitaita hiilareita maltillisesti - KEVYITÄ EI LAINKAAN. Rasvaista juustoa,kananmunia, ylikypsää siankylkeä, voita jne. Kaikki arvot - kolesteroli, triglyt etc. olivat parantuneet reilusti - sokeri oli samaa luokkaa n.6. Työterveyshoitaja ihmetteli, että ei sen noin kuuluisi olla!

Nyt sitten oli kulunut vuosi läskinsyönnillä ja E-EPAN syöntiä, rasvaista ja rasvaista - lisäksi Kamelinaöljyä jopa suoraan pullosta - siis kitupellavaöljyä.
(omega 3)
Kesällä vähän lipsui, mutta pääsääntöisesti ja punttisalia säännöllisesti. Arvoihin:
Kokonaiskolesteroli 4,7 (-06, 5,6), sokeri 5,7 ( 6 ), triglyt alhaalla, maksa.arvot ok. Itseasiassa kaikki parantuneet.

Huomenna lähtö Prahaan, keskiviikkona takas. Tuntuu kivalta. Elänköhän mää ikuisesti?

25.9.2007

Matkapuhelinteknologiasta/vaihtoehtoista...




Vaikka 'virallinen' tutkimus matkapuhelinten säteilyvaikutuksista antaa ymmärtää. ettei syytä huoleen ole, löytyy 'toisinajattelijoita', joilla on kohtuullisen tukevaa näyttöä siitä, että kannattaisi sittenkin - harkita!


20.9.2007

Jenkkilän älyttömyyttä

Jenkkilässä alkaa pyöriä uusi tv:n reality sarja "Kid Nation", jossa 40 lasta jätetään erämaahan 40 päiväksi. "Kärpästen herroiksi". Pian tietysti Suomessa!!!

17.9.2007

Ajatteluvirhe

Tuli mieleen, kun ne tänään kirjottaa reaalia, ja siä joku filosofiaakin. Niin joskus ne on kysyny ajatteluvirheistä - siis niinku semmosia olis. Toihan on kirjotusvirhe koko ajatteluvirhe. Niinkun joku tietäs, mitä joku ajattelee - ja ajatteleeko se oikein vai virheellisesti.

Jos jonkun asian argumentoinnin perusteella olis pääteltävissä, miten tää type ajattelee, niin silloinhan ajattelu ja puhe/kirjoitus olis synonyymeja. Eihän nää symboolit oo kuin viitteitä johonkin oletettuun - tässä ajatteluun. Se, mitä mää ajattelen ei takuulla oo sama kuin se, mitä kirjotan tai puhun. Hyvin heiveröinen yritys viestiä ns. ajatuksia. Ja voisko olla niin, että ajattelu tapahtuu vasta kirjotuksen tai puheen jälkeen, vaikka sanotaan, että pitäs ensin ajatella kun tekee tai vaikka puhuu.

Ei ajatuksia voi viestiä. Voi vaan kasata joistain merkeistä kokonaisuuksia, jotka on sitten mahdollista panna johonkin mittariin - sovittuun sapluunaan - ja päätellä onko merkit 'oikeessa' järjetyksessä. Ei ajattelun, jos semmosta on, virheitä voi mitenkään todentaa, ja jos vois, niin kukahan sen tekis?

Kukahan luulee tietävänsä, mitä mää tässä ajattelen, kun kirjoitan - hyvä kun itte tietäis.

15.9.2007

Pidennetty viikonloppu


Ajattelin pidentää viikonloppua tuossa kuun lopussa. Menema Prahaan vaimon kanssa. Kun ei ole käyty ja liki halvalla pääsee. Netistä löytää, kun penkoo. Neljä yötä hotellissa *** ja lennot= 700 euroo yhteensä - siis kahdelta. Toivottavasti ymmärsin oikein! Kun on tullut jo maksetuksikin, niin olis se kiva, jos vaimokin pääsis -tai edes toinen.
Varausvahvistus tuli emailina, jossa ei kysytty henkilötietoja paitti nimet kummaltakin - ei osotteita, mitäs se kellekään kuuluu. Nyt pitäs sit tutustua etukäteen nähtävyys-musteihin. Onhan niitä sivuja netti täynnä. Vielä en oo tarkistanut valuuttaa, millä pelataan - euro ei toimi. Mutta katellaan.

Siä on semmonen kellokin, joka ei oo mikään rikitaali - on jostain 1700-1800 luvulta, ja siitä näkee, mikä vuodenaika on menossa ja joka tunti tulee 12 apostolia
näkyviin, kun se lyö - ei ne kukkuun tuu niinkun alakerran Askolla, mutta sillä onkin käki.
Että tämmösissä tärinöissä tässä pari viikkoo ja saas nähdä sitten kuinka äijän käy.
Panin tohon Wikipedian kuvankin vähän niinku kiusaks, kun kaikki ei reissuun pääse.
Jos tän joku lukee, niin saa antaa hyviä vinkkejä, kun siä on kuulemma maailman parasta oluttakin
Ei vaiskaan. Toi on siis helevetin huonoo. Mutta on siä oluttakin - niin ja nähtävyyksiä melkein ajalta ennen ajanlaskumme alkua. Että jos joku, niin vinkkiä kiitos. Mää otan hianoja kuvia sitten ja saa Pekkakin olla kade.

11.9.2007

Ilovitsihuumoria?

Ihan pelkällä päällä pohdittuna tulee mieleeni, että huumori on jokseenkin erikoinen taiteenlaji. Onko vitsi huumoria? Kai sekin voi sitä olla, mutta pieru/paska- vitsit eivät mielestäni ole. Kun pikku killi saadakseen ikätovereittensa hyväksynnän laukaisee - toisen kerrottua tietävänsä, että tietää, missä on hylätty traktori - että tietääkin, missä on tuoretta hevosenpaskaa, niin kyseessä omassa kategoriassani on huumori. Huumoria siis minulle. Ei tuolle pikku killille. Huumoria minulle on myös, kun kuulen pikkutytön kertovan kesämuistonaan, että " meijan maalla kakkaskin lehmä housuunsa." Kyseessä oli kaiketi empiriaan perustuva tieto siitä, kun lehmä oli paskantanut laitumella - ei ollut etsiytynyt 'varjoon suojaaan'.

Onko kaikki, mikä naurattaa, huumoria? Onko nauru edes huumoriin liittyvä elementti?
" G.W.Bush on viisas mies." Tämä on huumoria. Vakuudeksi ei tarvita edes ;). Miksihän niin? Häkämies on retorinen virtuoosi. Ollakseen tosi väite, se tulisi perustella. Ollakseen huumoria ei tarvita edes ;).

Jos asia/väite ollakseen huumoria aina tarvitsee jonkin 'logon' tai kommentin :" VITSI, VITSI!", on mielestäni menetetty jotain. Purettu ilmaus - tässä - selitetty vitsi - ei enää ole vitsi - se on jo huumoria.

Huumori on kontekstisidonnaista. Briteillä on oma huumorinsa. "Fast show" oli mielestäni erinomaista - huonolla englannillakin - huumoria: Hyvinvoivalta vaikuttava brittimies pöyhii puutarhassaan multia ja toteaa kameralle, että oli lotonnut ja voittanut pääpotin, seuraavalla viikolla samoilla numeroilla oli tullut toinen voitto ja kolmannella kolmas. Kommentti tapahtuneeseen oli:" ...which was nice". Mikä tässä on huumoria? Miksi se jopa naurattaa - olematta vitsi ;) ?
Sipura on väittänyt olevansa huumorimiehiä. Vaikea on kuitenkin aina tunnistaa, mikä on huumoria, mikä ei ;) .

Tämä ei ole huumoria ;) - ?

9.9.2007

Tuli olluksi tuli...




Mökillä kokemassa syksyn koleuden päälle pukkaamisen. On onneks lämmitettävä asumus.
Mutta eipä oo katuvaloja, ei. Järvi on kylmä uida saunankin jälkeen, mutta uihan ne talvella, paitti ne harrastaa sitä.

Mettässä en kylä tykkää olla. Vaikka vaan petoeläinten pelotteenakin seisoisin, niin nää Neuvostoliittolaiset hirvikärpäset löytää kyllä mut, ja just mut. Vaimoa ei tunnu
Venäläiset ahdistavan - tää ois Sipuran hommia selittää, mistä moinen - oisko geeneissä. Mutta oikeessa on Jyri Häkämies. Suurin uhka on Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Sieltä ne on päästetty tieten Suomen mettiin, ettei suomalaiset reenais enää mettissä talvisodan varalle - ei tulis enää likikään tasapeliä, niinkun joskus - melkein. On Häkämies ollu varmaan marjassa ennen Jenkkilän matkaa. Niin puhuu viisaita mies.

Kesällä oli niin pirun lämmin, ettei jaksanu työleirillä tehdä mitään - mää oon yleensä kova puuhasteleen mökillä - kysykää vaikka vaimolta. Kerrankin lämmitin saunan - v.98.

Netti siä pitäs olla ja suihku ja tasasemmat maastot. Tuli kuitenkin sangollinen puolukoita poimittua - vaikken puskien tasalle notkistunut. Meillä joku teki sen - on aikojen kuluessa muotoutunut semmonen työnjako, että mää oon pelote, että vaimo voi poimia. Lauantai-iltana ajeltiin vähän kattomassa maisemia - ja olihan niitä.
Kun olis rikas ja sais kämpän semmoseks, kun kaupunkiasunto - ei ois hirvikärpäsiä ja suihku sisällä ja juokseva vesi, ettei vaimo rasittuis kannellessa, kun mullon semmoset geenit...

6.9.2007

Kuinka vanhaksi tahdot elää!

Ykköseltäkin pukkaa terveysohjelnaa otsikon nimissä. Suomen PARHAAT
ASIANTUNTIJAT tietävät miten elintavat vaikuttavat elinikään.

Sanonpa vaan, että voihan perse!

Ohessa seuraan ko. ohjelmaa. "Elämä pelissä" on pitkän elämän valmentajat antamassa arvioita ja ohjeita pitkään ikään.

Siis nää porukatko tietävät miten elää pitkä elämä!?

Ykkönen on ollut mielessäni jotenkin 'asiakanava', mutta kyllä digiaika on näköjään vienyt älämölöpuolelle.

Enpä nyt enempää, mutta katotaan - sinnitellään, ja seurataan miten
viihdettä 'asiapuolella' toteutetaan.

Pahalta tuntuu - pitääkö mun tota kattoo - luen mieluummin "Maalaisen" blogia

4.9.2007

Ei huolta - puhutaan...


Suomalaistutkimus: Kännykästä ei terveysvaaraa
Julkaistu 04.09.2007, klo 09.39 (päivitetty 04.09.2007, klo 09.56)


Laajassa suomalaisessa tutkimuksessa ei ole löydetty näyttöä matkapuhelinten terveysvaaroista. HERMO-tutkimusohjelmassa selvitettiin matkapuhelinten lähettämien sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia ihmisiin.

Tutkijoiden mukaan soluviljelmillä, koe-eläimillä, koehenkilöillä ja laskennallisilla malleilla tehdyissä tutkimuksissa ei löytynyt näyttöä terveydelle haitallisista vaikutuksista.

Tutkijat selvittivät matkapuhelinten radiotaajuisten kenttien vaikutuksia hermostoon ja aisteihin. Lisäksi tutkittiin puhelinten kenttien vaikutusta lasten ja nuorten kehittyvään hermostoon.

Tutkimusohjelmaan kuului 13 osaprojektia. HERMO on neljäs ohjelma maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisessa kansallisten tutkimusohjelmien sarjassa, joka käynnistyi 1990-luvun puolivälissä. Tutkimukseen osallistuivat Kuopion yliopisto, Helsingin yliopisto, Säteilyturvakeskus, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Työterveyslaitos ja VTT.

Tutkimusohjelman päärahoittaja oli Tekes. Muita rahoittajia olivat Elisa, Finnet Verkot, Nokia sekä TeliaSonera. Ohjelma alkoi kesäkuussa 2004 ja päättyi toukokuussa 2007.

YLE Uutiset
-------------
Ehkä epäilevä kiinnittänee huomion tutkimuksen rahoittajiin - mitään epäilemättä;)

3.9.2007

Salaisia kansioita

Olen niin yksinkertainen ja naiivi, etten ymmärrä lainkaan tätä mediassa vellovaa vakoilulistamarmatusta. Oletteko rakkaat ihmiset tulleet ajatelleeksi, että teiltä salataan jatkuvasti tietoja - niin avoimessa yhteiskunnassa kuin elämmekin. Näin täytyy olla, jos suojelupoliisilla on joitain listoja ihmisistä, joiden arvellaan kertoneen SALAISIA tietoja ulkomaalaisille.

Minulle kun ei tule mieleen, mitä vakoiltavaa Suomi-nimisessä valtiossa on. Uutisista
saa tietää, kummonen keli huomenna on, ja talousuutisista kuulee, mikä on osakesalkun tilanne. Eduskunnan päätökset tulevat lakeina ja säädöksinä kaikkien tietoon. Siis mää oon kauhias hämmästynny.

Jos joku oikeasti funtsii, että Suomen puolustusvoimilla on SALAISTA TIETOA, ei oo tullu seuranneeksi aikaansa. Nää ulkomaalaiset kun tietää satelliittiensa kautta kaiken, mitä Suomessa tapahtuu. Jos täältä ollaan tekemässä attackia Norjaan, niin onhan se pidettävä salassa, mutta mulle vois kertoo - en kerro kellekään.

Jos täällä oikeesti on SALAISTA tietoa, niin suurin osa kansalaisista on sen tietymättömissä. Mutta ihan hyvin tuntuu tultavan toimeen ilman salaisikin tietoja.
Siis mää en kylä tajua, mitä jemmataan ja keltä. Tietääköhän toi Katainen - ei varmaan, näkee naamasta, ettei toi poika tiä
Mutta jos joku tietää, niin kylä Ile - sen näkee naamasta - senkin

2.9.2007

Syksyä lykkää


Eka kerta mökillä kannettavan kera. Tuntuu oudolta. Paan ajatukset – jos noita on – livenä talteen, mutta kattoo sit mitä uskaltaa julkaista. Taitaa jäädä kuvien muokkaamiseksi pääasiassa.

Pirusti tuli vettä - jopa liki jäätä - palasia. Sitten aurinkoa taas –uskalsin mennä uimaankin. Jo vain saunan lämmittämänä. Pikku paukuissa…

Ei oo ”maalaisen” tapaan mahkuja mennä mihin tahansa – ja aina löytyy sientä.

Pirusti tuntuu olevan rikitv:n suhteen ongelmia ihmisillä, kun mökillä kattoo rikistä
uutisia. Sitten on tää porukka, joka tahtoo tehdä vallankumouksen ja jättää poksin kokonaan ostamatta. Onhan se tietysti oivallinen laji harrastaa ’aktivoivia’ toimia.

Yks mitä oon oikeestaan jo pitkälti ajatellu, on tää : kun joku on jollain tapaan kertonu jotain semmoista jollekin, jota ’ei sais kertoo kellekään’, niin tulee mieleen, että mää en varmaan tiedä joitain semmosia tärkeitä asioita, mitkä mun oikeesti pitäis tietää. Semmosia täytyy olla pirusti, mää en vaan oo saanu tietää.


Kävipä poika ainakin eilen sienestämässä äitinsä kanssa. Minä olen huono siihen. Onhan se kiva, että pojan suhde äitiinsä – näin sen ymmärrän – on varsin myötäelävä.
Tuntui se kyllä tykkäävänkin sienistä – sai puuhaa ja vaihtelua opiskelijan ruokavalioonsa. Heitettiin poika lauantai-iltana Jykylään ja poikettiin kattoon pojan syntypaikkoja Säynätsalossa, missä tuli olluksi töissä yli viisi vuotta joskus.
Kuka sitä tommosissa maisemissa olis kauempaa jaksanu.





Sunnuntaiaamu. Sataa vettä. Ajatukset ovat jo Tampereella. Syksy on tullut oikeasti.
Viimeiset aamut mökillä ovat aina samanlaisia. Ei pysty ajattelemaan muuta kuin lähtöä. En minä ainakaan. Menneen yön olisi jo voinut nukkua kotona. Tosin silloin olisi eilinen ollut lähtöpäivä.


Vettä tulee kuin Esterin perseestä, mistä tuli mieleen, että anopille pitää viedä rikipoksi tänään – kun löytyi yksi ylimääräinen. Meillähän näitä on. On muuten melkosta silmiin virtsaamista semmonenkin, että kun tässä joskus – kun oli muutettu kaapelitalouteen – etsittiin sopivaa telkkaria, niin säännönmukainen kommentti kauppiailta oli, ettei semmosia telkkareita, joissa on digiviritin telkussa, ettei semmosia kaapelitalouksiin tuu Suomen markkinoille koskaan, kun markkina on niin pieni. Muutaman kuukauden kuluttua ilmesty boxit, jotka toimii kaapelissa ja antennitalouksissa – ja suunnilleen samaan aikaan taulutelevisiot samoilla ominaisuuksilla. En minä valita, mutta kyrsiihän se.